Valtuustosopimus

Vallastaan juopunut RKP yrittää runnoa kasaan valtuustosopimuksen. Sopimuksella se yrittää saada sanelupolitiikkansa näyttämään yhteisesti sovituilta pelisäännöiltä. Sopimus on yleensä luonteeltaan poliittismoraalinen, jolla ei ole juridista sitovuutta. RKP:n sanelusopimus tosin olisi poliittismoraaliton. Sitä paitsi Loviisan hallinnolla ei muutenkaan näytä olevan juridista sitovuutta lakien ja johtosääntöjen määräysten noudattamiseen!
1136
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Pikkukaupunki on eräänlainen näennäiskunta, jossa voi tarkemmin asioihin perehtymättä luulla, että hallinto toimii oikeusvaltioperiaatteen mukaisesti noudattaen perustuslain vaatimusta, että julkisen vallan tulee perustua lakiin ja kaikessa julkisessa toiminnassa on lakia tarkoin noudatettava. Näennäiskunnan toimintaan kuuluu, että toimielimet kokoontuvat ja tekevät muka aina tarkoin lain mukaisia ja kunnan etua ajavia päätöksiä.

Alkujaan oikeusvaltion idea kehittyi vastaamaan mielivaltaiseen ja ennalta ennustamattomaan hallintoon ja lainkäyttöön. Oikeusvaltion idea on kuitenkin näennäiskunnassa vesitetty ja heitetty romukoppaan. Siksi hallinto ja sen
tekemät päätökset usein törmäävät aina johonkin pykälään. Ts. huonoa hallintoa ei voi toimeenpanna ilman törmäystä. Näennäiskunnassa on kadotettu kyky tai pikemminkin halu erottaa toisistaan oikea ja väärä. Siispä sovitaan, että näillä askelilla jatketaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hejsanhoppsan kirjoitti:

Vallastaan juopunut RKP yrittää runnoa kasaan valtuustosopimuksen. Sopimuksella se yrittää saada sanelupolitiikkansa näyttämään yhteisesti sovituilta pelisäännöiltä. Sopimus on yleensä luonteeltaan poliittismoraalinen, jolla ei ole juridista sitovuutta. RKP:n sanelusopimus tosin olisi poliittismoraaliton. Sitä paitsi Loviisan hallinnolla ei muutenkaan näytä olevan juridista sitovuutta lakien ja johtosääntöjen määräysten noudattamiseen!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu