SUOMELLA ei ole ol. siirtomaita riistettävänään

Isänmaamme

SUOMELLA ei ole koskaan ollut siirtomaita alistuksessaan ja riistettävänään,
kuten muilla EU-mailla.

"Turvapaikan haku" ja kaikki on seurausta siirtomaa-aijoista:
Etelä-Euroopan maat Espanja. Italia, Portugali ym ... menivät Afrikasta hakemaan omaan maahansa rikkauksia ja Amerikkaan veivät laivoilla ihmisiäkin Afrikasta orjiksi.
Sitten Saksat ja Englannit, Hollannit ym myös ottivat siirtomaita sieltä , valtasivat ja alistivat ne, riistivät niitä vuosisatojen ajan.
* * *
Nyt sieltä tullaan , mutta entiset siirtomaita pitäneet eivät halua ottaa heitä, vaan panevat mustat jatkamaan matkaansa Suomeen asti, tänne pussinperään.
* * *
Suomi ei ole alistanut eikä riistänyt ikinä yhtäkään siirtomaata. Ei Afrikassa eikä missään.


Sen sijaan Ruotsi otti ja valtasi Suomen maat, piti Suomea siirtomaanaan,
josta riisti miehet, ruuat, hevoset ym sotiin Eurooppaan, sillä Ruotsin hulluilla kuninkailla oli suurvalta-pyrkimyksiä.

Tämä alkoi 1155 ja kolme sotaa loppuivat v.1323, silloin Ruotsi oli vallannut Suomen.
Sitä kesti melkein koko vuosituhannen, Suomi köyhtyi ja kansa kurjistui ja väheni, sairaudet tulivat. Venäjä sai kurjistuneen kansan valloitettua 1809, ja Suomi oli Venäjän vallan alla 1809 -1917, jolloin Suomi itsenäistyi.

* * *
Suomella ei ole koskaan ollut siirtomaata riistettävänään.

3

224

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Laki-olisi-päivitettävä

      ja nopeasti!

    • Joutava.aloitus

      Aloittaja ei ymmärrä olosuhteista keskiajan suomessa, jollei ruotsi hallinnut meitä sen olisi tehdyt venäjä.

      • Historiodotos

        Onneksi isänmaalliset osasivat johtaa rasistisen ruåtsin sotaan ja tahallaan hävitä sen 1808 ja siten päästä ikiaikaisesta sortajasta edes osittain eroon Venäjän avulla. Vielä nytkin tämä siirtomaaisäntä on tästä katkera ja riistää meitä Suurella Rahallaan tavalla, mistä MV-lehdessä Marco De Witt kertoi puolisen vuotta sitten. Ja tunkee yhdessä typerien poliitikkojemme kanssa tänne lämpimien maitten vamkiloitten dumppausjätteet riesaksemme ja meidän hävittämiseksemme. Onneksi ovat jo oman maansa itse tuhonneet, entistä Ruotsia ei enää ole, on vain yksi Paskastan entisten lisäksi. Harmi vain, että me olemme seuraava ellei nyt HETI ryhdistäydytä, mutta siihenpä juuri ei poliitikoistamme, rajavartijoistamme ja sotilaistamme ole. Nämä paskahousut vain keräävät hillot itselleen ja sotilaat kantelevat vihollismaitten sotilaitten matkatavaroita Torniossa. Kuten polliisit Lappeenrannan ym hiljaisemmilla lentosemilla.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kun Arman Alizad puolusti hiihtäjä Vilma Nissilää sanomalla

      "älä välitä sekopäistä Vilma", ja kun siitä kerrottiin täällä, niin sekopäinen mukasuvaitsevainen teki siitä valituksen
      Maailman menoa
      25
      2684
    2. Trump muka öljyn takia Venezuelaan? Pelkää mustamaalausta

      Kertokaapa mistä tuollainen uutisankka on saanut alkunsta? Näyttäkääpä ne alkuperäiset lähteet, minä en löytänyt mitään
      Maailman menoa
      40
      2332
    3. Ei tule uni

      Kuten epäilin. Onneksi viime yön sain ihan hyvin nukutuksi. Tiesin kyllä, ettei tästä mitään tänään tule.
      Ikävä
      62
      1308
    4. Miksi juuri Venezuela?

      Kaikista maailman valtioista Trump otti silmätikukseen Venezuelan. Mutta minkä ihmeen takia? Kyseessä on kuitenkin vähäp
      Maailman menoa
      299
      1231
    5. Toivon sulle silti hyvää

      Väärinkäsityksiä tapahtuu, mutta nyt on uusi vuosi ja uudet kujeet.
      Ikävä
      41
      986
    6. Tiedän, että olet luonnevikainen

      Haluaisin vain todeta olleeni väärässä tässä asiassa.
      Ikävä
      42
      967
    7. Pitäisikö meidän

      Sitten nähdä ilman että siitä tehdään ongelmaa?
      Ikävä
      77
      894
    8. Jos mies olet oikeasti...?

      Kiinnostunut... Pyydä mut kunnolla treffeille ja laita itsesi likoon. En voi antaa sydäntä jos sinä olet epävarma ja eh
      Ikävä
      77
      877
    9. Nautitko riidan haastamisesta?

      Itse olen hyvin kärsivällinen ja sopuisa noin yleensä, mutta osaan tarvittaessa olla hankala. Niin metsä vastaa kuin sin
      Sinkut
      175
      803
    10. Akateemikko Martti Koskenniemi vertaa Trumpia Putiniin

      "-Suomalaisena on syytä olla huolissaan siitä, että Yhdysvallat näin vahvistaa 1800-luvun alkupuolella julistamansa etup
      Maailman menoa
      94
      798
    Aihe