Usko Jumalaan on yksinkertaista

En_sano_kuka_adventisti

Raamattu kieltää Jumalan kuvien tekemisen. Jumalalle ei pidä rakentaa myöskään uhrialttareita. Ei hienoja temppeleitä. Kun lukee Raamattua, saa sen kuvan, että Jumala haluaa henkilökohtaisen suhteen häneen, ei kirkkoon tai organisaatioon. Ei mitään perinnäissääntöjä eikä muutakaan, mikä vie ajatukset pois itse asiasta, joka on siis se, että Jumala haluaa henkilökohtaisen rakkaussuhteen itsensä ja ihmisen välille.

Ymmärrän, että yhteisöön kuuluminen vahvistaa yhteenkuuluvuutta ja sitä tunnetta, että ollaan yhdessä jotakin enemmän kuin muut, yhteisön ulkopuolella olevat ovat. Yhteiset rituaalit vahvistavat tätä tuntemusta. Kun yhteisöllä on yhteisön mielestä jotakin ainutlaatuista, antaa se merkitystä yhteisöön kuulumiseen ja hyvän olon tunnetta, joillekin jopa ylemmyden tunnetta.

Jumala ei kuitenkaan pidä ketään parempana sen takia, mitä rituaaleja hän noudattaa tai mihin kirkkokuntaan hän kuuluu. Siksi Jeesus ei asettanut mitään sääntöjä jumalanpalveluksen muotomenoista. Temppelikin Jeesuksen mukaan hajotettaisiin eikä hän käskenyt rakentamaan uutta. Ei organisaatioita eikä valtarakenteita. Itseasiassa Jeesus oli valtarakenteita vastaan. Ihmiset kokoontuivat sen jäljeen kodeissa. Raamattu ei käskenyt viettämään Jeesuksen nimi- tai syntymäpäivää eikä mitään muutakaan juhlapäiviä. Kaiken tuli olla vain ja ainoastaan Jumalan rakkauden käskyjen toteuttamista.

Tämä onkin hyvä ja täysin raamatullinen tapa toimia. Ei mitään ylimääräistä. Vain toimiva rakkaussuhde Jumalaan ja ympärillä oleviin ihmisiin. Kaikki muu on lisättyä ja ihmisten keksimää.

5

87

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • älyltävarjeltu

      Hullutkaan ei ole juuri hullumpia.

    • Näinhän se on. Tosin Jeshua itse kävi tapansa mukaan sapattina synagoogassa sekä vietti muitakin juutalaisia juhlia.

      • Alkuun Jeshuaan uskovat olivatkin juutalaisuuteen kuuluva Nasarealainen lahko.


      • En_sano_kuka_adventisti

        Tosin vain ennen kuolemaansa....heh....


    • kuvitus.kuvitteellinen

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka pistetty kylmäksi

      Ketähän joutunu puukkohipan uhriksi? Tietääkö kukkaan?
      Kajaani
      38
      3599
    2. Mietin että

      Onko tarinallamme vielä luvussa tilaa kohtaamiselle vai jääkö se tähän.
      Ikävä
      98
      1731
    3. Kaipaatko sinä

      Yhtään meidän katseita
      Ikävä
      136
      1615
    4. Mira Luoti ja Julkkisselviytyjät 2017 - Ketä kuumottaa juuri nyt?

      HS: Tässä ohjelmassa Mira Luoti kertoi kokeneensa seksuaalista väkivaltaa "PMMP-yhtyeen Mira Luoti kertoo Ylen uudessa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      47
      1561
    5. Oletko samaa mieltä

      Että on parempi olla erillään?
      Ikävä
      93
      1327
    6. Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä

      Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo
      Sonkajärvi
      30
      1246
    7. MESTARI SIVALTAA JÄLLEEN

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000011436243.html Suomen ainoa Mestari lausuu tosiasiat Sannasta , Tuomiojasta ja hil
      Kajaani
      288
      1152
    8. Kirjallinen varoitus

      On annettu eräälle henkilölle. hyssytellään kuitenkin asiasta
      Äänekoski
      57
      1135
    9. Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa

      On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall
      Sinkut
      126
      1025
    10. Julkisuuden henkilön päiväin päätös

      Sitä vaan, että kyllä nyt kaikki tietävät kuka oli Eemeli Peltola (kansanedustaja, joka päätti päivänsä eduskuntatalossa
      Sinkut
      271
      1001
    Aihe