Omat jäävät ilman.
Länsiväylä:
19.3.2018 - 09.20PUHEENAIHE
"Kelan toimeentulotuki kasautuu maahanmuuttajille – Espoossa ja Vantaalla osuus suurempi kuin Helsingissä
Vieraskielisten osuus perustoimeentulotuen saajista on pääkaupunkiseudulla kasvanut. Korkein osuus on Espoossa. Kuvituskuva.
Johanna Erjonsalo
Pääkaupunkiseudulla toimeentulo- ja asumistukipäätöksistä huomattavan suuri osa tehdään muille kuin suomea tai ruotsia äidinkielenään puhuville.
Korkein osuus on Espoossa, mutta myös Helsingissä ja Vantaalla vieraskieliset ovat yliedustettuina toimeentulotukiasiakkaissa, kertovat Kelan tuoreet tilastot.
Espoossa ja Kauniaisissa oli viime vuonna Kelan mukaan 17 638 toimeentuloasiakasta, joista 38,9 prosenttia puhui äidinkielenään jotain muuta kuin suomea tai ruotsia. Vantaalla vastaava luku oli 35,9 prosenttia yhteensä 18722 asiakkaasta ja Helsingissä 31,3 prosenttia yhteensä 54 033 asiakkaasta.
Koko pääkaupunkiseudun toimeentulotukiasiakkaista 33,7 prosenttia oli vieraskielisiä.
Luvut ovat huomattavan korkeita, sillä espoolaisista ja helsinkiläisistä on vieraskielisiä 13,5 prosenttia ja vantaalaisista 14,4 prosenttia.
Vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista on myös kasvanut nopeasti. Vuonna 2010 heidän osuutensa Helsingin toimeentulotukiasiakkaista oli 27 prosenttia.
Toimeentulotukipäätösten määrässä vieraskielisten yliedustus näkyy jonkin verran voimakkaampana. Espoossa ja Kauniaisissa se oli viime vuonna 43 prosenttia, Helsingissä 34,6 ja Vantaalla 38,7 prosenttia.
Suurimmat vieraskielisten ryhmät toimeentulotukipäätöksissä ovat Kelan tilastojen mukaan venäjän-, arabian-, somalin- ja vironkieliset.
Vertailua hankaloittaa kuitenkin se, että vieraskielisistä toimeentuloasiakkaista yli 10 prosentin äidinkieltä ei ole tilastoitu.
Vieraskielisten osuus korostuu myös viime vuoden asumistukipäätöksissä, mutta loivempana kuin toimeentulotuessa.
Koko pääkaupunkiseudulla asumistukiasiakkaista 26,2 prosenttia puhui äidinkielenään muuta kuin suomea ja ruotsia. Helsingissä luku oli 24,3 prosenttia, Vantaalla 30,3 prosenttia ja Espoossa 28,5 prosenttia.
Vieraskielisten määrä kasvaa nopeasti pääkaupunkiseudulla, ja esimerkiksi Espoossa ennustetaan 26 prosentin puhuvan vuonna 2030 äidinkielenään muuta kuin suomea ja ruotsia.
Koko Suomessa vieraskielisiä on nyt 6,6 prosenttia. Kelan tilastojen mukaan viime vuonna koko maassa toimeentulotukiasiakkaista oli muita kuin suomen- tai ruotsinkielisiä 18,7 prosenttia. Asumistukiasiakkaista vieraskielisiä oli 13,3 prosenttia.
Kelan maksamaa perustoimeentulotukea sai loka–joulukuussa Helsingissä keskimäärin 39 000, Vantaalla 15 000 ja Espoossa 14 100 henkilöä kuukaudessa.
Lisäksi kaupunkien maksamaa täydentävää tai ehkäisevää toimeentulotukea sai Helsingissä keskimäärin 9 400 ja Espoossa 2 900 ja Vantaalla 2600 asiakasta.
Helsingin kaupungin maahanmuutto- ja työllisyysasioiden päällikkö Ilkka Haahtela muistuttaa, että muualle Suomeen sijoittuneet maahanmuuttajat muuttavat hyvin yleisesti pääkaupunkiseudulle."

Vastaukset 28
Vanhimmat
Kaupunki Sukulaiset löysivät kylmissään tärisevän vanhuksen...
4.3.2018 13:15
Näinkö saa suomalaisia vanhuksia kohdella?
___________________________________________________
""HS - Kaupunki
Sukulaiset löysivät kylmissään tärisevän muistisairaan vanhuksen virumasta kotoaan Helsingin Vallilassa – kotihoito oli kadottanut avaimet, kukaan ei soittanut huoltoyhtiöön
Jutussa lukee; "Vallilassa asuvan, 83-vuotiaan muistisairaan luona olisi pitänyt käydä kolme kertaa päivässä, sillä hän tarvitsee apua kaikissa päivittäisissä toimissa. Asiakkaan omaiset löysivät hänet sunnuntaina päivällä asunnosta huonossa kunnossa. Kotihoito oli käynyt asunnossa edellisen kerran perjantaiaamuna."
Nyt ne yksinäiset Muistisairaat sieltä kotihoidosta pois ja hoivakoteihin, joissa henkilökuntaa 24/7
Käykää allekirjoittamassa adressimme Arvokas Vanhuus kaikille, jossa paneudutaan myös omaishoitoon ja kaikkiin missä apua tarvitaan.
1.3 2018 Anneli Koivunen""
https://www.adressit.com/arvokas_vanhuus_kaikille
Kyllä suvakit nyt riemuitsevat.
Olen mennyt toimeen ja tullut toimesta ja toistaiseksi tulen toimeen saamatta toimeentulotukea.
minä minä minä
Sinä kinkö?
Lohi-Saamea lukuun-ottamatta maa-seutu kuolee.
Maa-seudun mukaan kuolee myös kanta-Suomalaisuus.
Lapsia ei heille enää synny riittävästi.
-
Siksi on järkevää näin aluksi elättää maahan-muuttajat.
He elättävät aikanaan sitten lapsemme.
Viimeiset Suomalaiset.
-
Sitten onkin enää Skandinavia.
Fenno-Skandia on kadonnut.
H.
Kyllä EU ja Eurooppa tullaan liittämään Lähi-Itään ja Aasiaan ja kielipakote tulee olemaan Arabia. Ruotsin ja suomen kielen taidoista joutuu mestauspölkylle, samoin liikennerikkeestäkin.
Näin käy, vääräuskoisilta hakataan pää irti.
Mehän olemme aatamin ja eevan jälkeläisiä.
Herra sanoi heille menkää ja lisääntykää ja täyttäkää maa ja tulkaa toimeen keskenänne.
Eikö ole hyvä että härmäläisillä menee hyvin, ei tarvitse sossunluukulla käydä.
Ihan tutkittu fakta, sossupummit leikkii rasistia kun pelkäävät että omat avustukset vähenee.
😂Nau uh uh uh uh uh rattaa
On se niin hauskaa että.!!!!!!!!!!!!!!!
Mua vaan pie ret ret ret ret ttää.
Näihin asioihin pystyy vaikuttamaan vaaleissa.
Olen+miettinyt,+että+kun+Kelakorvaukset+poistuvat+lääkärikorvauksista,+jos+sote+toteutuu,+mitä+tapahtuu+sairausvakuutusmaksuille,+mitä+yhteisöt,+yritykset+ja+yksityiset+maksavat+ja+mikä+tuo+68%+Kelan+toimintaan.
Mielestäni+jos+olen+vuosikymmeniä+maksanut+jotain+vakuutusmaksua,+voin+myös+kuitata+niistä+maksuista+itsekin+joskus+jotakin.
Ihmetyttää,+miten+vähän+huomiota+sai+tieto+Talvivaaran/Ahtiumin++lopullisesta+konkurssista,+mihin+upposi+Kevan+rahoja+miljoonia.+Ekonomistit+ovat+joskus+höyrynneet+eläkeyhtiöiden+varoista,+että+niitä+pitäisi+sijoittaa.
Kankkulankaivoon?+Hölläkätisesti?+Kukahan+tuonkin+rahoituspäätöksen+takana+oli,+siis+päättäjä.+Nimet+olisi+pitänyt+tuoda+esiin.+Johto,+mikä+sijoittaa+Kankkulankaivoihin,+pitäisi+fudasta+ulos!
Perähän+pyöritti+315.000+€+vuosituloilla+konkurssikypsää+lafkaa+ja+kenen+avustuksella.+Spädäm.+Keva+tässä+roolissa!
Hän sai jo lapsilleen rahat.
Ei Sipilä kehunut mamutulvan alussa turhaan Suomen sosiaaliturvaa ja hyviä asuntoja. Nyt mamuja riittää ja kun sikiävätkin vielä kuin Sipilän lahkolaiset, niin ei ole suomeen tulossa asukaspulaa herran aikoihin.
Tämä on tiedossa ilman tätä aloitusta, sekin tiedossa mitkä ihmisryhmät suurimpia sosiaaliturvan käyttäjiä, maahanmuuttajat ovat pienin ryhmä.
Minä asuta säilöyn otatus keksus.
Liaka pieni palka minula.
Höpsö vähän usea sata eurou kukausi.
Ei riitä palka asuttaa ilmainun asunta.
Minä vaa vähä kuksi valkuinen työteko ihmine, naine, ei paljo.
Sitte minä meni automatic seinäsä raha paljo, nosta kortti pois.
Minä tarvita ajoukorti ja auto minä katso Veho paljo paljo hyvei autou.
Kyllä Turun murhaaja-puukotta varmaan saapi toimeentulotukea.
Ensi kesänä se puukottaa sinun kotiseudullasi niin monta kuin ehtii.
>>Ei Sipilä kehunut mamutulvan alussa turhaan Suomen sosiaaliturvaa ja hyviä asuntoja. Nyt mamuja riittää ja kun sikiävätkin vielä kuin Sipilän lahkolaiset, niin ei ole suomeen tulossa asukaspulaa herran aikoihin.<<
jo nuorella ukolla, kun on kolme eri naista hänellä, asuvat eri osoitteissa, saavat toimeentulotukkee ja asumistukkee.
Eihän turun puukottaja uskaltanu puukottaa kun naisia, valitsevat puolustuskyvyttömät ensin. Naisväki on onneksi hankkinut nyttemmin suihkeita sun muita ruiskuja että on jotain kättä pitempää kaheleita vastaan.
Töitä kuulemma olisi mutta järjestelmä pettää.
Pohtivat keinoa tilanteen paranevaksi, yleinen vika tämä sos-avun tuottama ongelma koko maassa.
Töitä olisi, ainakin etelä- ja lounais-suomessa, mutta iso osa kortistossa olijoista on "kädettömiä'', eli vailla koulutusta ja ammattitaitoa.
Noh per kutti, mitä koulutusta näillä Euroopassa ajelehtivilla ma muilla on? Vielä vähemmän kuin suomalaisilla.
Eri asia tietysti Somalian suunnalta tulleet. He ovat koneinsinöörejä, lääkäreitä, Gynekologeja, lakiasiamiehiä tuntematta suomen lakeja, he ovat rakennusmestareita - kaikkea löytyy.
Paitsi ammattitodistukset. Ne olivat jääneet kotiin siinä lähtökiireissä.
ha-ha
Siis niillä jotka kuulemma vain loisivat ??
tyhmille hölmöille hallituksille
2015 tänne rynnäköi hallitsematon määrä mustaa väkeä
ja rahaa jaetaa nyt sitten heille
suomalaisten ikänsä työtä tehneiden vanhusten kohtalosta välittämättä
Suomen maahanmuutto käytäntö on kohdallaan, on jopa tullut moitteita sen ankaruudesta.
Yleiseurooppalainen ongelma ei vain suomen, ongelma on pakko hoitaa ettemme saa rasistileimaa kuten puolassa tai unkarissa.