Aloitetaan siitä että Java on täyttä paskaa ja valhetta. Se periytyy siitä että OOP on täyttä paskaa ja valhetta. Kokeneet OOP koodaajat tietävät varsin hyvin mitä periytyminen ihan käytännössä tarkoittaa. OOP on osoittautunut tyhjiksi lupauksiksi. Sen piti tehdä jotain mitä se ei nyt sitten todellakaan kykene tekemään.
Kaikki alkoi siitä kun OOP kehitettiin. Siltä odotettiin ihan liikaa, joten sitä vietiin heti alusta kaupalliseen suuntaan. Rahaa piti saada. Kaupallisessa koodissa ja purkkakoodissa on aina taattu suhde. Java oli alusta asti purkkakoodaajien luomus. Se näkyy nyt. Useimmat ohjelmat Java tai Objective-C kielillä ovat täyttä roskaa ja kaatuvat usein tai jopa jatkuvasti. Kyllä, myös ylläpidetyt.
Ei siinä vielä kaikki. Käännetty Java koodi ajetaan JRE alustalla joka on kirjoitettu yleensä C kielellä. Java koodi käännetään koodiksi jota C kielestä käännetty koodi ymmärtää ihan täysin, se vain virtualisoidaan siten että Javasta käännetty koodi toimii. Tässä välissä siis tapahtuu käännös jota Java hehkuttajat eivät koskaan sano, eivätkä halua sanoa. C on korkeamman tason kieli ja 99% parempi kuin mikään OOP roska, mukaanlukien Java. C kielellä käännetyt ohjelmat ovat yhtä turvallisia jos ne virtualisoidaan.
Korkeammat kielet kuten Java sekä C tekevät samaa mitä C, mutta "ihmisille helpommassa muodossa". Tämä on se mainoslause, muistakaa tämä. Todellisuus on että kopioitiin C kielen syntaksi ja kirjoitettiin vain lisää kirjastoja sekä makroja. C mahdollistaa kaiken tämän, joten ei ihme että JRE on kirjoitettu yleensä C kielellä. Ei paskanpuhujat halua kuitenkaan omaa aikaansa haaskata.
Nyt sitten alkaa se teksti "ihmisille helpommassa muodossa":!
Tietokoneet eivät toimi kuten ihmiset. Jollet ymmärrä miten tietokone toimii, et osaa koodata paskaakaan. Assembly ja C kieli opettavat tämän taidon. Asian voi esittää kuvien ja videoiden avulla, myös tekstinä. Javan idea siitä että luodaan "yhteinen alusta" on yhtä lupaavaa kuin se väite että kaikki ihmiset ovat samoja, sekä haluavat ajatella samalla tavalla. Vähän kuten OOP fanit väittävät. Java on kuin mustetahratesti josta tulee mukamas sama vastaus kaikille.
OOP sanoo että tietokoneet pitää tuoda lähelle ihmistä. Tietokoneet olivat lähellä ihmistä alusta asti. Voit itse miettiä miksi. OOP petterit ajattelevat että kaikki ihmiset ovat samoja taiteilijoita ja ymmärtävät kaiken vain heittämällä heille samat abstraktit käsitteet. Siis jokainen teosta katsova näkee asian tismalleen tai melkein samalla tavalla.
NOLOA väittää tuollaista! Money talks bullshit walks.
Tee itsellesi palvelus ja opettele C kieli. Opettele hyvin. Karta apinoita jotka kauppaavat jotain muuta.
https://medium.com/@cscalfani/goodbye-object-oriented-programming-a59cda4c0e53
https://www.youtube.com/watch?v=QM1iUe6IofM
OOP ja varsinkin sen virtualisoitu toteutus Java kieli, on ihan täyttä kusetusta.
STOP
OOP täyttä kusetusta, Java hyödyntää surutta
6
1682
Vastaukset 6
- minunMielipide
C# .net core 2
js 9?
html5
css3
sql
Noi on helppoja
w3school.com opettaa melko hyvin asiat.
Java ei ole kovin intuitiivinen. C, älä edes yritä. C , en osaa sanoa. Haskell/F#, hankalia. PHP en tykkää.
Olio ohjelmointi, on opittavissa.- paskaanyt
"Olio ohjelmointi, on opittavissa."
Kaikki jotka OOP kieliä arvostelee ovat sitä opetelleet.
Mutta kun OOP on paskaa.
Ihmiset.kapinoikaa.polttakaa.kaikki - shitforshitshit
HTML5
SQL
Nuo eivät ole OOP kieliä nähneetkään.
Tännekö kaikki valehtelijat kokoontuu?
- Turbo-Urpo
Funktionaalinen, proseduraalinen, olio-ohjelmointi, subjektiivinen, dualistinen ja objektiivinen on käsitteitä joita tarvitsee vain kirjallisuus ilmaistakseen jokin kielen mahdolliseksi tekemiä ohjelmointi tyylejä.
Ohjelmoijalle oman ohjelmointi tyylinsä havainnointi ja filosofiset teoriat siitä mihinkä luokkaan (Imperatiivinen vai Deklaratiivinen) tuo tiedoston sisällön verestävä osuus tässä ohjelmassa nyt tulikaan tehtyä on täysin turhaa sählinkiä, ei siis mitään tekemistä käytännön ohjelmoinnissa.
Tälläinen termistö kuuluu niille, mutuilijoille, jotka laiskuuttaan keksivät selityksiä ettei ole tullut edes C perusteita opeteltua, josta nyt tässä, ja tässä, ja tässä , ja tässä tilanteessa olisi selvästi hyötyä.Se että OOP on paskaa pätee kyllä jossain määrin. Tämä artikkeli valaisee: https://en.wikipedia.org/wiki/Cohesion_(computer_science)
OOP johtaa Communicational/informational cohesion
Sequential cohesion vähän niinkuin pipet
Funtional cohesion on se mihin pyritään.
Nämä ei siis suoraan riipu kielestä, eri kielet tarjoavat erilaiset työkalut tehdä asioita. Se on ohjelmoija minkä pitää asia ymmärtää.
Kyllä C:llä voi kirjoittaa aika pitkälle funktionaalisesti asioita, tietyyn rajaan saakka.
Eli hyvä ohje mitä aiemmin sanonut: Sitä sijoitusoperaattoria ei pahemmin kannata käyttää kun tekee siistiä koodia.
Se pääasia edelleenkin on että muunnetaan ihmisten ajatukset koneella luettavaan muotoon ja ohjelmointikieli on työkalu tässä.
"Aloitetaan siitä että Java on täyttä paskaa ja valhetta. Se periytyy siitä että OOP on täyttä paskaa ja valhetta. Kokeneet OOP koodaajat tietävät varsin hyvin mitä periytyminen ihan käytännössä tarkoittaa. OOP on osoittautunut tyhjiksi lupauksiksi. Sen piti tehdä jotain mitä se ei nyt sitten todellakaan kykene tekemään."
OOP:tä voi tehdä oikein ja väärin. Periytyminen on lähes aina väärin. Dependency injection on oikein, eli se että tehdään interfaceja.
OOP on käytännössä lisäominaisuuksia kielessä millä saadaan scopetettua asioita ja se voi toimia ongelman mallintamisessa myös kunhan se mallintaa sitä teknistä puolta.
"Java oli alusta asti purkkakoodaajien luomus. Se näkyy nyt. Useimmat ohjelmat Java tai Objective-C kielillä ovat täyttä roskaa ja kaatuvat usein tai jopa jatkuvasti. Kyllä, myös ylläpidetyt."
Riippuu ohjelmasta.
"Ei siinä vielä kaikki. Käännetty Java koodi ajetaan JRE alustalla joka on kirjoitettu yleensä C kielellä. Java koodi käännetään koodiksi jota C kielestä käännetty koodi ymmärtää ihan täysin, se vain virtualisoidaan siten että Javasta käännetty koodi toimii. Tässä välissä siis tapahtuu käännös jota Java hehkuttajat eivät koskaan sano, eivätkä halua sanoa."
Se virtualisointi tuo kolme asiaa:
1. Saadaan hallitua prosessin muistin käyttöä. Käyttöjärjestelmissä ei aina ole mekanismeja tähän muuten kuin ajamalla virtuaalikonetta mutta siihen aikaan kun Java tehtiin, saatiin suojattua sitä, että se Java koodi ei pasko muita asioita sieltä samalta fyysiseltä palvelimelta.
2. Koodi käännetään Just in time, kyseiselle raudalle optimoiden.
Eli rauta kun vaihtuu ja koodi optimoituu automaattisesti sille sopivaksi
3. Ohjelmaa ei tarvitse uudelleen kääntää kun käyttöjärjestelmä tai arkkitehtuuri vaihtuu.
"C on korkeamman tason kieli ja 99% parempi kuin mikään OOP roska, mukaanlukien Java. C kielellä käännetyt ohjelmat ovat yhtä turvallisia jos ne virtualisoidaan."
C on ennemminkin assemblerin vastine ja siihen käännetään muista kielistä. OOP tuo lähinnä työkaluja ilmaista vastaavaa kieltä paremmin.
"Korkeammat kielet kuten Java sekä C tekevät samaa mitä C, mutta "ihmisille helpommassa muodossa"."
Ohjelmointikielen tarkoitus on esittää ohjelmoijan ajatukset yksiselitteisessä muodossa mahdollisimman helposti.
"Tietokoneet eivät toimi kuten ihmiset."
Ei niin. Tietokoneohjelmat toimivat kuin matematiikka ja tietokone saadaan ymmärtämään tarkkaa ilmaisua, ja ohjelmointikielten tarkoitus on muuntaa ihmisten ajatukset tietokoneelle sopivaksi.
"Tee itsellesi palvelus ja opettele C kieli."
Osaan jo.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 761245
Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen241175Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔821167Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t129975Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m7948- 60864
Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???
LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.78781Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok132692Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast50662Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.80642- 145568
Miten sinä voit?
Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua90550- 48547
- 25527
Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen
Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t11510- 36505
Moottoripyöräonnettomuus
Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää45495- 43487
Jos oikeasti haluat mies
Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.86472- 19466