Vakuutusmaksut

Pohjola lupaa halvempia
maksuja harrikkakuskeille
JUHA KAIHLANEN
Vakuutusyhtiö Pohjola lupaa halvempia vakuutusmaksuja raskaille moottoripyörille viimeistään ensi vuonna. Reippaita korotuksia on tiedossa kevyille, mutta suuritehoisille pyörille.
Maksujen muutokset liittyvät suureen liikenne- ja kaskovakuutusten uudistukseen, jota on valmisteltu Pohjolassa jo pitkään. Ensimmäisenä remontoidaan moottoripyörien vakuutukset, mutta uudistukset on määrä ulottaa myös autovakuutuksiin.
Tehon ja painon mukaan määräytyvät uudet maksuperusteet alentavat käytännössä Harley-Davidson -tyyppisten isojen pyörien vakuutusmaksuja ja nostavat nuorten suosimien kevyiden tehopyörien maksuja.
Pohjolan toimitusjohtajan Eero Heliövaaran mukaan kaikki vahinkovakuutukset pyritään hinnoittelemaan tulevaisuudessa nykyistä oikeudenmukaisemmin. Riskiryhmiin lukeutuvat joutuvat maksamaan vakuutuksistaan enemmän kuin ne, joille vahinkoja sattuu todennäköisesti vähemmän.
Moottoriajoneuvojen vakuutusmaksuihin vaikuttaa nykyisin asuinpaikka, moottorin tilavuus ja auton ikä.
Vakuutusyhtiöiden tilastot ovat jo kauan kertoneet, että vahinkojen todennäköisyys ei niinkään riipu ajoneuvon moottoritilavuudesta vaan kuljettajan iästä ja sukupuolesta.
Räikeimmät erot ovat moottoripyörissä. Pohjolan vakuutusten hinnoittelusta vastaavan johtajan Tomi Yli-Kyynyn mukaan vakavin loukkaantumisriski on sellaisilla nuorilla, jotka ajavat kovatehoisilla mutta keveillä pyörillä.
Raskaat "harrikat" ovat kalliita korjata, mutta niillä ajavat varttuneemmat aikuisikäiset kuskit, joille sattuu vähemmän pahoja onnettomuuksia.
- Teho-paino -suhteella ryhmiteltynä onnettomuusriskien erot ovat huomattavat, Yli-Kyyny sanoo.
Yli-Kyyny ei vielä halua paljastaa, kuinka suuria muutoksia autojen ja moottoripyörien vakuutusmaksuihin on tulossa. Porrastukset molempiin suuntiin voivat hänen mukaansa olla jo lähivuosina kymmeniä prosentteja.
Muutoksia jarruttaa vakuutusyhtiöiden varovaisuus. Porrastuksessa kuljettajan iän, sukupuolen tai ajoneuvon teho-paino -suhteen mukaan halutaan edetä pienin askelin, sillä riskiryhmien suurten maksukorotusten pelätään karkottavan asiakkaat kilpailijoille
61057
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ei siinä mitään, että sukupuoli tai ikä vaikuttaisi vakuutuksiin, mutta miten valvoa? Vapaastihan voin lainata niin autoani, kuin moottoripyörään, vaikka veljenkumminkaimalle. Vai pitääkö jokaisella hemmolla olla henkilökohtainen vakuutus?

Äänestä
  • Pelleilyksi menee. Kohta on sellanen tilanne, että joka pyörällä omistaja on eri, kuin todellinen käyttäjä. No, näinhän on nykyään tapana HD-piireissä, kertoi tuttu poliisimies. Tosin syyt taitaa olla syvemmällä.

    Paras systeemi tosiaan olis, että joka hemmolla olis henkilökohtainen vakuutus ja ilman vakuutusta ei olisi asiaa minkään vehkeen puikkoihin. Jos hommaa miettii, niin siinä olisi ihan oikeasti ideaa.
    Satunnainen kuski voisi tehdä pikavakuutuksen netissä. Tai vaikka tekstiviestillä, maksetaanhan kännyllä jo junalippujakin ja ostetaan automaatista kokista.

    Äänestä

  • niinnii kirjoitti:

    Pelleilyksi menee. Kohta on sellanen tilanne, että joka pyörällä omistaja on eri, kuin todellinen käyttäjä. No, näinhän on nykyään tapana HD-piireissä, kertoi tuttu poliisimies. Tosin syyt taitaa olla syvemmällä.

    Paras systeemi tosiaan olis, että joka hemmolla olis henkilökohtainen vakuutus ja ilman vakuutusta ei olisi asiaa minkään vehkeen puikkoihin. Jos hommaa miettii, niin siinä olisi ihan oikeasti ideaa.
    Satunnainen kuski voisi tehdä pikavakuutuksen netissä. Tai vaikka tekstiviestillä, maksetaanhan kännyllä jo junalippujakin ja ostetaan automaatista kokista.

    Henk koht. vakuutus!! Tosi hieno idea, varmaan aika vaikee toteuttaa. Ainakin kun vakuutusyhtiöillä ei ole haluja. Vois ostaa monta pyörää eikä miettiä montako miljoonaa mummoa kaikkien vakuutusmaksut on yhteensä. Kunhan kuskilla olis vakuutus!

    Sitten olis vielä hienoa jos sais itsensä seisontavakuutukseen... ;)

    Äänestä

  • Henkilökohtainen vakuutus olis kyllä helmi idea niin vois omistaa useamman pyörän. Jenkeissä pitäisi olla tolla systeemillä toimivat vakuutukset. Pyörässä vois olla vaikka erikseen varkaus/ilkivalta vakuutus, mutta muut oliskin sitten henk.koht.

    Itselle tipahti just maksulaput Tapiolasta ja hinta oli pompsahtanut viimevuodesta 220 euroa ylöspäin liikennevakuutuksen osalta. Tästä tietenkin lasketaan pois bonukset ja muut alennukset, mutta ajokaudelle kertyi silti noin 45 euron korotus yhteensä. Kuinkahan moni vaihtaisi esim. pankkia jos vaikka lainanhoitokulut nousis samalla tyylillä. Vakuutusyhtiöt vaan päättää et nyt nousee hinnat ja kuluttajat maksaa. No varmaan nousuun on syynsä mut et 220 euroa muutamassa kuukaudessa...

    Äänestä

ollakseen totta. Jos tässä nyt on perää, niin käytännössä taitaa mennä niin, että pieni teho/paino suhteen omaavissa vehkeissä vakuutusmaksut pysyvät ennallaan, ja muissa nousevat.

Äänestä
  • Oikein hyvä juttu!!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nimetön kirjoitti:

Pohjola lupaa halvempia
maksuja harrikkakuskeille
JUHA KAIHLANEN
Vakuutusyhtiö Pohjola lupaa halvempia vakuutusmaksuja raskaille moottoripyörille viimeistään ensi vuonna. Reippaita korotuksia on tiedossa kevyille, mutta suuritehoisille pyörille.
Maksujen muutokset liittyvät suureen liikenne- ja kaskovakuutusten uudistukseen, jota on valmisteltu Pohjolassa jo pitkään. Ensimmäisenä remontoidaan moottoripyörien vakuutukset, mutta uudistukset on määrä ulottaa myös autovakuutuksiin.
Tehon ja painon mukaan määräytyvät uudet maksuperusteet alentavat käytännössä Harley-Davidson -tyyppisten isojen pyörien vakuutusmaksuja ja nostavat nuorten suosimien kevyiden tehopyörien maksuja.
Pohjolan toimitusjohtajan Eero Heliövaaran mukaan kaikki vahinkovakuutukset pyritään hinnoittelemaan tulevaisuudessa nykyistä oikeudenmukaisemmin. Riskiryhmiin lukeutuvat joutuvat maksamaan vakuutuksistaan enemmän kuin ne, joille vahinkoja sattuu todennäköisesti vähemmän.
Moottoriajoneuvojen vakuutusmaksuihin vaikuttaa nykyisin asuinpaikka, moottorin tilavuus ja auton ikä.
Vakuutusyhtiöiden tilastot ovat jo kauan kertoneet, että vahinkojen todennäköisyys ei niinkään riipu ajoneuvon moottoritilavuudesta vaan kuljettajan iästä ja sukupuolesta.
Räikeimmät erot ovat moottoripyörissä. Pohjolan vakuutusten hinnoittelusta vastaavan johtajan Tomi Yli-Kyynyn mukaan vakavin loukkaantumisriski on sellaisilla nuorilla, jotka ajavat kovatehoisilla mutta keveillä pyörillä.
Raskaat "harrikat" ovat kalliita korjata, mutta niillä ajavat varttuneemmat aikuisikäiset kuskit, joille sattuu vähemmän pahoja onnettomuuksia.
- Teho-paino -suhteella ryhmiteltynä onnettomuusriskien erot ovat huomattavat, Yli-Kyyny sanoo.
Yli-Kyyny ei vielä halua paljastaa, kuinka suuria muutoksia autojen ja moottoripyörien vakuutusmaksuihin on tulossa. Porrastukset molempiin suuntiin voivat hänen mukaansa olla jo lähivuosina kymmeniä prosentteja.
Muutoksia jarruttaa vakuutusyhtiöiden varovaisuus. Porrastuksessa kuljettajan iän, sukupuolen tai ajoneuvon teho-paino -suhteen mukaan halutaan edetä pienin askelin, sillä riskiryhmien suurten maksukorotusten pelätään karkottavan asiakkaat kilpailijoille

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu