Mitenkäs teillä puoliso suhtautuu koiraan?
Meidän perheessä mies ei suostu lenkittämään koiraa edes silloin, jos itse olen sairaana.
Kun koira tuli taloon, sillä oli lupa nukkua makuuhuoneessamme lattialla sängyn vieressä, mutta yhtäkkiä mies hoksasi ettei saa nukuttua kun koira pitää unissaan ääntä ja niin koira sai porttikiellon huoneeseen. Mies myös komentaa koiraa joskus aivan typeristä asioista, kuten itsensä nuolemisesta. Ei tahdo mennä jakeluun kun yritän sanoa että myös hänen tulisi olla johdonmukainen kasvatuksessa, eihän koiraa voi kieltää itseään pesemästä.
Mies myös valittaa siitä kun ostan eläinkaupasta "kallista" ruokaa kun marketista saisi halvempaa.
Joskus tuntuu että ukko on mustasukkainen koiran saamasta huomiosta.
Että näin meillä.. Kertokaapas meneekö muilla puolison kanssa sukset ristiin koiran kasvatuksessa?
Meidän perheessä mies ei suostu lenkittämään koiraa edes silloin, jos itse olen sairaana.
Kun koira tuli taloon, sillä oli lupa nukkua makuuhuoneessamme lattialla sängyn vieressä, mutta yhtäkkiä mies hoksasi ettei saa nukuttua kun koira pitää unissaan ääntä ja niin koira sai porttikiellon huoneeseen. Mies myös komentaa koiraa joskus aivan typeristä asioista, kuten itsensä nuolemisesta. Ei tahdo mennä jakeluun kun yritän sanoa että myös hänen tulisi olla johdonmukainen kasvatuksessa, eihän koiraa voi kieltää itseään pesemästä.
Mies myös valittaa siitä kun ostan eläinkaupasta "kallista" ruokaa kun marketista saisi halvempaa.
Joskus tuntuu että ukko on mustasukkainen koiran saamasta huomiosta.
Että näin meillä.. Kertokaapas meneekö muilla puolison kanssa sukset ristiin koiran kasvatuksessa?
Vastaukset 45
Vanhimmat
Ettei teillä ole molemmat olleet samaa mieltä koiran hankkimisesta. Koiran vuoksi päätöksen perheessä pitäisi olla yhteinen. Miehesi pitäisi ymmärtää koiran olevan perheen jäsen siinä kuin joku muukin. Olet varmasti itsekkin huomannut ettei koiran ole hyvä olla luonanne, siitä syystä ettei miehesi sitä hyväksy. Etkö voi tehdä miehellesi selväksi missä mennään. Ellet saa tilannetta muuttumaan niin entä jatkossa. Tulee ehkä uusia asioita jne. Myös sinulla on oikeuksia, et sinäkään varmaan kaikesta pidä mitä miehesi tekee. Tuo ettei vie sitä lenkille vaikka olet sairaana osoittaa jonkin sorttista asenne vammaa.
Meillä tehdään kaikki koirien kanssa yhdessä. Mieheni on yhtä hurahtanut kuin minäkin tähän touhuun, vaikka ei ennen minua ollut tottunut ainoaankaan eläimeen. Ei hänen miehisyytensä siitä kärsinyt. Nykyään kaikki ystävämmekin ovat koirallisia ihmisiä ja ilman näitä koiria elämämme olisi tasan tarkaan ollut aika paljon latteampaa. Siitä huolimatta olemme kasvattaneet kaksi lasta aikuisiksi.
Tsemppiä sinulle.
Meillä koiran(törkimys... siis kukapa tulikaan mustasukkaiseksi ;) ) rakastui koko ukkoon ja niin oli muuri murrettu. Istuvat onnellisina sohvassa ja juoksevat kuin Vireenit kymmeniä kilometrejä!! Ukkoa en ole saanut lenkille kuin ensirakkauden huumassa vuosia sitten.
Kyllä koira sentään minunkin olemassaolon vielä muistaa, mutta ihmeen sitkeästi pitävät pojat yhtä. Ja koiralle laahatan herkkuja (siis liha ja luita ja sisäelimiä) kaupasta yhteisvoimin
Ei ainakaan tullut perheriitaa nelijalkaisen vuoksi :)
Kuullostaa siltä, että miehesi on luullut koirien olevan leluja ja nyt hän on kyllästynyt tähän "leluun" Ikävää. Kyllä koirakin vaistoaa tuollaisen ja arvaa onko ihmeissään kun rakas ihminen yhtäkkiä muuttaa käytöstään häntä kohtaan. Ei tuo kyllä mitään suksien ristiin menemistä enää ole...vaan välinpitämätöntä käytöstä häneltä.
Meillä ulkoilutetaan koiran vuoroaamuin ja muutoin yhdessä. Tietty jos toinen ei pääse, niin sitten mennään yksin, tai siis kolmin, sillä meillä on kaksi koiraa.
Muutenkin mieheni leikkii niiden kanssa vieläpä enemmän kuin minä.
Koirat olivat kuitenkin mulla ennenkuin tutustuttiin mieheni kanssa. Mitenkäs puolisosi mahtaisi suhtautua lapseen...?
Hoidetaan ja koulutetaan koiria yhdessä. Näin on aina ollut. Yhdessä käytämme näyttelyissä yms. Molemmilla on ns. "omat" koirat eli toinen on enempi toisen ja toinen toisen. Mutta ei silti tule edes sellaista "hoida itse oma koirasi", molemmat ovat kuitenkin yhtä tärkeitä molemmille. =)
mieheni ei varsinaisesti ole koiraihmisiä paitsi nyt kun on ollut kanssani pakko. tein selväksi alusta lähtien, että jos ei koiria halua saa häipyä. mieluummin luovun miehestä kuin koirasta. aika karua, mutta totta. en halua miestä joka ei hyväksy minua sellaisena kuin olen ja koirat ovat osa minua.
mieheni ei tee mitään koirien kanssa,( paisi joskus leikkii), mutta ei se minua haittaa. nehän ovat minun. jos olen kipeä, hän kyllä hoitaa välttämättömät asiat, mutta ei muuta. kyllä jaksaa valittaa karvoista ja muusta sotkusta,mutta pakko on hyväksyä. kyllä hän koiriin kuitenkin on kiintynyt ja naureskelee niiden toilailuja. ymmärtää koiraharrastuksenikin onneksi. koirat ovat osana perhettä ja pikkuhiljaa on miehenikin sen ymmärtänyt =)
Oliko koira yhdessä hankittu ja pitkään pohdittu päätös MOLEMMILTA.
Ei ole hyvä, jos koirasta tulee jossain vaiheessa riita kapula teidän välillänne.
Oma mieheni suostui hankkimaan kanssani koiran, kaikki tulevat ongelmat keskusteltiin läpi. Koiramme
elää tasapuolisesti meidän molempien kanssa ja myös vastuu on yhteinen. Mieheni jopa nukkuu koiran kanssa päiväunia vieretysten jos ei saa minua seurakseen, muutenkin tykkää viettää koiran kanssa aikaa ja jaksaa ymmärtää tihutyöt, kuten roskapussille murtautumisen ja muut ruokaryöstöt :)
Olen sitä mieltä että ennen kuin perheeseen tulee muita osapuolia, on hyvä että puolisoiden välit ovat täysin puhuttu selväksi.. oli se uusi perheen jäsen ihmislapsi tai karvainen kaveri.
En tiedä olisiko mieheni ottanut itselleen eläimiä koskaan jos ei olisi minua tavannut.. vaan nyt meillä elää koira, kaksi marsua ja hiiri :)
Väsyneenä saatetaan väitellä kuka hoitaa elikoita ja kuinka paljon.. mutta se siitä, molemmat rakastetaan "lapsosiamme"
Molempien koirien (?) hankinta oli yhteispäätös. Tai oikeastaan kumpaakaan ei päätetty hankkia... Äiti toi käärön lahjaksi meille, ja mieheni sitten rakastui, ja Hiili rakastui mieheeni. Ja minä olen se mustasukkaisempi ja vähemmän "koiraileva" ihminen, jonka vastuulle jää sitten kuitenkin kasvatus ja ruokinnan miettiminen, ja eläinlääkärit ja ja.. :P
Ja toinen koira meille tuli niin että mentiin katsomaan sitten, ja se silloinen omistaja "pakotti" koiran mukaan. Siinä sitten katottiin että miten tulee menemään, ja se jumahti meille heti kun ovesta astui. Etsi samantien oman paikkansa, ja ei hetkeäkään ole epäröinyt. Näin siis Rita.
Mutta; ajattelin nyt sitten kertoa taas vähän toisesta näkökulmasta; Minä kun olen meillä se, joka on mustasukkainen. Eli mieheni antaa koirille "kaiken" lällyttelyn, koirat saavat aina tahtonsa läpi, koirat ovat keskipisteessä usein, ja monta kertaa tulee sellainen olo, että olenko minä mitään, merkkaanko mitään.. Onneksi ne hetket kestävät sen minuutin, joskus kolme, mutta menevät ohi. Mutta jos valmiiksi on huono päivä, ei tilanne, jossa puoliso rapsuttaa koiraa miun sijasta, tee ollenkaan hyvää.
Ja sitten; voi koiraa kieltää itseään pesemästä, mikäli koira tekee sitä "liikaa". Kaikelle on rajansa.
Oletko kertonut niitä eläinkaupan ja markettiruuan eroja? Monet eivät ihan oikeasti tiedä, että niissä ihan oikeasti on eri aineita jne, eli toisinsanoen, ellet ole itse vakuuttava, ota mies mukaan ruoka-ostoksille eläinkauppaan, ja kysy että "miksi tämä on parempaa kuin markettien ruuat". Saat varmasti vastauksen, joka ehkä tyydyttää miehesikin.
Mutta tosiaan; meillä mies ottaa suurimman osan positiivisesta vastuusta, minä vissiin sitten negatiivisesta, ja yleensä vähemmän panikoin siitä jos koira sattuu vaikka satuttamaan itsensä.. Siinä mielessä olemme molemmat koira-ihmisiä.
(aikoinaan minulla oli koira, ja minua sitten piiritti ulkomaalainen pizzalähetti. Käski sitten hetken seurustelun jälkeen että minun pitäisi luopua koirasta.. Sinne lähti pizzalähetti...)
Toisinsanoen; jos saat miehesi uskomaan että hän on tärkeämpi kuin koirat, ja että koirat ovat hyväksi Molemmille, uskon, että mustasukkaisuus vähenee. (se komentelu ja porttikielto jne voi olla pelkkä oire mustasukkaisuudesta...?)
Ehkäpä sun kannattais mennä psykiatrille kertomaan noista sinun ongelmistasi tämän koirapalstan sijaan.
Pitääkö joka väliin valitella omaa huonoa oloaan ja kärsimyksiään? Niille on oma paikkansa täällä Suomi24:ssäkin, jos enemmälti tarvetta ilmenee.
Jos yleensä haluaa jotain ratkaista, tarvitsee tietää syy..
Jos ei itse löydä syytä, voi kysyä, jos jollain on samankaltainen ongelma..
Kun kuulee sen ongelman ja sen syyt, voi miettiä omalla kohdallaan, josko olisi samankaltaisia syitä..
kun tunnistaa sitten ne syyt lopulta, voi lähteä sen pohjalta ratkaisemaan ongelmaa, ja ongelmanratkaisu tunnetusti helpottaa elämää kummasti.
Toisin kuin sinä, nimettömänä kirjoitteleva, minä voin kertoa aivan hyvin häpeilemättä / kärsimättä / huonoa oloa tuntematta, että minun elämäni ei ole täydellistä, vaan ongelmia on muillakin kuin niiden ratkaisujen etsijöillä? Ja koska olen useimmiten ongelmiini ratkaisut löytänyt muiden ihmisten kautta, on kiva, jos joku niitä löytää minun kauttani.. Usko tai älä, joskus pelkkä tieto siitä, että jollain muulla on ollut samanlaista / pahempaa, auttaa jaksamaan outojenkin ongelmien kanssa..
Vai sekö siinä vastauksessani ärsytti, että sanoin että mies on tärkeämpi kuin koirat..?
viestissä nyt ärsytti? itse en todellakaan ole samaa mieltä kuin sinä. en ymmärrä miksi valitat moisesta!
täällä koko ajan haukutaan YT:tä että hän haluaa vain riidella ja on sitä koko ajan haastamassa, niin ei ole ainakaan tässä tapauksessa. miksi sinä yrität haastaa riitaa olemattomasta "valituksesta"? olisit itse hiljaa, ja anna toisten sanoa mielipiteensä! ymmärrän toki että sinullakin on oikeus mielipiteesi sanomiseen, mutta ei sinulla ole oikeutta käskeä ketään lähtemään/vaihtamaan palstaa, tai haastaa riitaa! mene nyt hieman itseesi.
nyt vastata, sillä olen kanssasi niin 100% samaa mieltä. Ei olla asioista samaa mieltä kovin usein, mutta nyt kyllä! Ja ihan oikeasti!!!
sinulle on jäänyt päälle. Aivan asiallinen ja järkevä vastaus yön tyttäreltä aloitusviestiin.
Sain pitkällisen manipuloinnin ja jatkuvan jankuttamisen jälkeen mieheni (joka ei ole kuulemma ole koiraihmisiä) suostumaan koiran ottoon. Nyt ei kuulemma luopuisi koirasta mistään hinnasta. Yhdessä ottavat päiväunia ja tuijottavat urheilua telkkarista. Ruokahuolto, lenkit yms. arkiset jutut jäävät kyllä mulle. Mutta enpä minä valita! Toki jos olen itse pitkään koulussa tai töissä niin antaa mieskin ruuan koiralle ja käyttää ulkona, mutta pääasiassa niistä huolehdin minä.
... elin samallaisessa tilanteessa kymmenen pitkää vuotta ja sit riitti. Jo viimeist viisi aika ajoin huomautin, että ei tartte kestää. Ketään ei täällä pidetä pakolla! Ja viimenen niitti kun viime ystävänpäivänä hän aiheutti koiran autonalle jäämisen... Sit napsahti kenkää!!! Jos mie ei pidä koirista, se ei vain pidä niistä! Sä et voi tehdä asialle mitään, usko mua. Varmasti kokeilin kaiken hyvällä ja pahalla. Nyt harmittaa että jaksoin niin pitkään yrittää ja Herkko kuoli sen vuoksi.
Tollaselle ukolle hollannikasta persuuksille!! Mullakin oli joskus tollanen äijä joka pisti koiran oikeudet kokoajan pienempiin mittoihin... Äijä pääsi itse kierrätykseen... oli varmaan niin pienipäinen että koki että se huomio joka menee koiralleni jäi häneltä paitsi. Siitäs sai sit sekii ansionsa mukaan. Koirakin oli paljon vapautuneempi kun ukko lähti ja ilmapiiri kotona rauhallinen. Ja koiran silmistä katosi se "anteeksi että olen olemassa"-katse. Harmittaa vaan näin jälkikäteen ettei heti tullut laitettua koiraa etusijalle...(Anteeksi Liku-koila)
Ihan mietin sellaista, muutkin toki saavat vastata, laitoin vain tähän, kun en jaksa uutta ketjua aloittaa...
Ovatko täällä oikeasti kaikki niin henkeen ja vereen koira-ihmisiä, että koirat menevät jo parisuhteen ohi?
Oletteko (lähinnä nyt siis naiset) niin katkeroituneita puolisoihinne, että koira on teille tekosyy katkaista(kin) toimimaton suhteenne?
Jos oikeasti on terve suhde, ei se yhteen tai viiteenkään koiraan kaadu. Koira on yhteinen asia, yhteinen harrastus, ja vaikka välillä se takkuilee, suhdekin, ei se oikeasti ole koirasta koskaan kiinni, vaan koiran omistajan / omistajien käyttäytymisestä ja suhtautumisesta.
Eikä koskaan ole kuitenkaan syy vain toisessa.
(eri asia suhteet, joissa on jo koira ollut toisella, ennen seurustelua. Ja niissäkin; jos rakastaa toista tarpeeksi, niin kyllä se rakkaus kattaa sen koirankin...)
Eri asia ovat sitten käytännön ongelmat, mutta eikö niistäkin selviä puhumalla ja työtä tekemällä, ei siinä puolisoa tai koiraa tarvitse pihalle lempata. :|
kerroin jo tuolla ylempänä, mutta uusinta tulee tässä =) jos mies ei hyväksy koiriani mitkä on tavallaan osa minua, en halua sellaista miestä. minä olen eläinrakas ja haluan pitää eläimiä, jos mies ei sitä kestä, hän ei ole oikea mies minulle. onneksi olen kuitenkin löytänyt miehen joka sietää tämän puolen minusta =)
olet oikeassa siitä että että jos suhde on terve ei se kaadu koiriin.
olen huomannut, että jos meillä on mieheni kanssa riitaa jostain, alkaa hän silloin helposti syyttelemään minua myös koirien tekemisistä. riidoissa nyt on välillä tapana tehdä lisää riitaa jostain muustakin. en usko että syynä siihen on koirat sinänsä vaan jos koiria ei olisi, keksisi varmaan sanomista jostain muusta. ymmärrätkö mitä tarkoitan? meillä on kyllä ihan terve suhde, jossa myös riidellään välillä ja ihan turhistakin asioista, mutta kuka ei niin joskus tekisi? =)
Olen henkeen ja vereen koiraihminen, mutta koirat eivät mene parisuhteen ohi. Seurustelua aloittaessa sillä kyllä on merkitystä, en uskoisi voivani ajatella vakavaa suhdetta ihmisen kanssa, joka ei hyväksyisi harrastustani. Mutta olemassaolevassa ihmissuhteessa.. kyllä, mies on ehdottomasti tärkeämpi kuin koirani. Todennäköisemmin mies on rinnallani pidempään kuin koira jo eliniällisesti. Vaikka koirat rakkaita ovatkin, eivät ne voi koskaan korvata hyvää ihmissuhdetta, enkä voi niiden kanssa jakaa arkea ja asioitani kuten ihmisen kanssa, eikä se kykene samalla tavalla tukemaan kuin ihminen. Jos miehelleni puhkeaisi vaikka vakava astma, olisin valmis luopumaan koirista, mikäli mikään muu vaihtoehto (esim. erillinen rakennus koirille tms) ei onnistuisi.
kommentoida tätä. Alussa ei minunkaan mieheni ei käsittänyt koirista ja niiden pidosta yhtään mitään, mutta utelias kun on kaikkeen ja avoin ihminen niin tutustui. Kyllä se meilläkin oli vaikeat hetkemme kun pojat olivat pieniä, käytiin työssä ja minä halusin vain enemmän koiria. Sitten mieheni löysi koira harrastuksestamme oman juttunsa eli kouluttamisen. Itse olin enemmän näyttely asettajana ja toimihenkilönä eri kaupunkien näyttelyissä. Se oli minulle vastapainoa arjesta ja sen rutiineista. Poikamme oppivat koiriemme kautta syntymän ja kuoleman vähän niinkuin ennenvanhaan lapset maalla. Elämä oli ihanan kiireistä ja kalenterimme täynnä toimintaa, lasten harrastuksista koira toimintaan.
Nyt kun lapsemme ovat aikuisia ja muuttaneet pois, niin meidän elämämme ainakin tekee rikkaaksi juuri nämä koirat. Aina on joku. Syli ei ole koskaan tyhjänä. Edelleen mieheni vaikka onkin jo vähentänyt koulutus kertoja nauttii niistä. Nyt kun elämämme muutoinkin on kiireettömämpää niin olemme myös huomanneet nauttivamme paljon paljon enemmän koiriemme seurasta ja kieltämättä hemmottelemme niitä valtavasti. Juuri puhuimme mieheni kanssa jotta tuntuu kuin viettäisimme nyt sitä elämämme rikkainta aikaa. Ja liittomme on pysynyt kasassa jo 31 vuotta ja tylsää hetkeä ei juuri ole ollut.
lukea ihan kaikkia viestejä, mutta meillä on tainnut koirat olla ennemminkin se syy, miksi parisuhteen eteen on tehty töitä, kun on ollut niitä vaikeita hetkiä. Ilman koiria ois saatettu lähteekkin eri suuntiin jossain vaiheessa, eli voi kai ajatella, että koirat on "pelastanut" meen suhteen?
En tiä vastasinko sun kysymykseesi, mutta itse koen koirat ennemminkin yhdistävänä tekemisenä, en missään tapauksessa erottavana juttuna.
niin kauan kun tehdään niin kun minä määrään.:)
Mun mies on yhtä koira/kissa ihminen kun minä.
Rotuvalinta oli ainut joka aiheutti pienen keskustelun,mies halusi mäyräkoiran ja minä saksanpaimenkoiran,no sakemannihan meillä on.
Ei meillä ole mitään ongelmaa,samaan hiileen puhalletaan.
Sun mies on mustasukkanen koiralle,vietä enemmän aikaa miehesi kanssa,menkää elokuviin tai syömään ravintolaan,vain te kaksi.
Olen aina sanonut että antakaa aikaa pennulle että siitä kasvaa hyvä koira,nyt sanon sulle ,että anna aikaa sun miehelle,että siitä tulee onnellinen mies,sinulle.
kun meille tuli ensimmäinen yhteinen rotukoira, niin isäntä oli pari viikkoa raivon partaalla, eikä ollut huomaavinaan koiraa ja ainoa jolle käyttäytyi normaalisti oli lapsi. Erään kerran sitten kun ukkeli makoili soffalla töllöä vahdaten ja leipää mutustellen, niin sanoin kurinpäiten pennulle, että mee kattoon mitä hyväskää iskällä on ;). Siitä alkoi niiden kahden välinen ystävyys. Kun sitten tuo poika muutti kultapilvelle, oli se varsin raskas suru isännälle. Vaan jatkoa seurasi, kun Lassin kuoleman jälkeen alle vuodessa kotiin tuli kaksi noutajaa ja collie. Ensimmäinen oli ok, mutta seuraavan tultua karjui jo että yksikin koira vielä, niin tämä koira lähtee. Se tuli ja sen jälkeen vielä monta monta muuta, välillä koiria on ollut 15 ja se isäntä on vielä matkassa mukana ja hyvänä apuna. Vaan samalla kun olen koiria kouluttanut, olen siinä sivussa kouluttanut myöskin isäntää siihen johdonmukaiseen opetukseen. Vaan edelleenkin se kuitenkin ole minä, jota lauma parhaiten tottelee.
JOS MUN NAISELLANI OIS KOIRIA NIIN SUHTAUTUISIN IHANASTI.
nyt oikein vastaisin, ettei tulis vääriä käsityksiä kellekään ;=)?
Oppivuotensa erittäin hyvin käyneenä tuo isäntä kyllä on mies paikallaan näissä koirajutuissakin, enkä kyllä toiseen vaihtaisi häntä milloinkaan. Se on se yhteistyö...!!
toistaiseksi ainut ukkopuoleinen tässä ketjussa ja mieleen tulee väkisin, että saako miehesi sinulta tarpeeksi huomiota, onko suhteenne muuten kunnossa. Hän saattaa kokea koiran "kilpailijakseen" ja on mustasukkainen.
Tai sitten hän vaan ei todellakaan pidä koirista.
Olempa minäkin miespuolinen vaikka nämä koirakeskustelut taitaa olla aika naisvaltaista juttua mutta kai tänne muutama äijäkin sopii;)
Asiaan, meillä ei tuollaista ongelmaa ole, kumpikin tykkää koirista, tavatessa mulla oli jo koiria ja tyttöyställä kanssa. Joskus aikaisemmin dumppasin yhden typykän päällimmäisenä syynä se että ei sietänyt koiriani.
näin suuressa kanalaumassa pari kukkoakin pidä olla;)
se tasoittaa kummasti...;=)). Ja eikun matkassa mukana reippaina poikina vain!!
minnekkään, kun miehinen näkökanta on täällä usein tarpeen, menee muuten turhaksi kotkotukseksi koko juttu;)
Kyllä nämä päivittäin tulee luettua ja vastailen jos vastattavaa on;)
Ilmoittautuuko vielä muita ukkoja palstalle?
Tämä minun ex-puolisko ei pitänyt koirista,siitä huolimatta otin , hän ei kyllä puuttunut asiaan mitenkään,ja miksi olisi? ostin koiran omilla rahoillani,omaan kotiini. Muisti kyllä aina motkottaa siitä että on karvaa,ym.Minähän meillä siivosin? Joskus kun hänen vieraitaan tuli,niin silloin kyllä kehui:katsokaa tuota meidän komeaa poikaa,se on niin viisaskin..ym. No nyt on sitten miullakin oma vapaus,kukaan ei arvostele älyäni vaikka pidän kotonani koiria.
Kiva huomata näin monet ovat vastailleet ja ottaneet kantaa =)
Tarkennan hieman tilannetta, eli siis meillä on miehen kanssa 10 v yhteiseloa takana, lapsiakin on siunaantunut kokonaista kolme kappaletta. Mies on todella hyvä isä.
Tavatessamme minulla oli koira, joka kuitenkin kuoli vanhuuteen suhteemme alkutaipaleella. Monta vuotta puhuin koiran hankinnasta, mies ei kuitenkaan lämmennyt ajatukselle täysin koskaan (ei mikään eläinrakas tyyppi). Tiesi kyllä alusta asti, että eläimet ovat minulle rakkaita ja niitä tulee elämääni kuulumaan tulevaisuudessa.
Viime keväänä sitten tuttavamme joutui luopumaan sairautensa takia koirastaan, vaihtoehtoina oli joko terve koira piikille tai uusi koti. Keskustelimme ja mietimme asiaa, ja mies heltyi ottamaan uuden tulokkaan perheeseemme =)
Alusta asti koira on ollut "minun koirani", mies kyllä paijaa sitä, eikä siis kohtele huonosti. Toivoisin vain, että jos on tilanne jolloin itse en yksinkertaisesti kykene esim. sairaana koiraa ulkoiluttamaan, niin mies sen verran viitsisi vaivautua. Ja yrittäisi ymmärtää "koiran elämää", johon kuuluu kaikenlaista mitä ei ehkä äkkiseltään sisäistä..
Olen selittänyt hänelle, mitä eroa on marketin halvoilla raksuilla ja eläinkaupan raksuilla, mutta ei mene jakeluun. Rahastusta kuulemma ja minä tyhmä uskon kaikki mitä myyjät sanovat..
No, koiralla on kuitenkin rakastava ja huolehtiva emäntä (..ja niin on muuten miehelläkin =), joten ei tämä tilanne nyt niin kamala ole.
Hyvä, että SINÄ kuitenkin tiedät mikä on koiralle parasta ja mitä eroa on marketin ja eläink.kuivanappuloilla!
Itse en ottaisi miestä joka ei pidä koirista/siedä niitä, sillä itselläni on koira ja koska olen koiran hankkinut, niin koiran tulen pitämään ja jossei se miehelle sovi niin painukoon mäelle! ....Ellen saisi häntä jotenkin suostuteltua :)
Poikakaverini ja minä lenkitetään yhdessä koiriamme, kun niitä on nykyisin kaksi :) Uusi koira on meidän yhteinen ja vanha koira myös, vaikka minä sen "virallisesti" omistan. Kummatkin tykätään yhtä paljon eläimistä. Minä hoidan kuitenkin ruokinnan, kynsien leikkausken, harjaamisen, koulutuksen yms. kun oon siihen paremmin perehtynyt ja kiinnostunut.
Mä en voisi seurustella ihmisen kanssa, joka ei pidä eläimistä, koska niitä tulee mulla olemaan aina ja ne on mun harrastukseni.
Tämä kuulostaa ilkeältä, mutta ilkeily ei ole tarkoitukseni, ei ollenkaan.. Mutta..
Vaikka miehesi ei "ymmärrä" koiria / tavallisesti niitä lenkitä, niin.. Eikö hän kuitenkin ymmärrä, että koira täytyy viedä lenkille?
Ja jos hän ymmärtää sen, niin eikö hän "sääli" ja huolehdi sinusta sen verran, että sinun takiasi käyttäisi koiraa, että saisit levätä, silloin siis kun olet sairaana?
(Minä en henk.koht voisi kuvitellakaan, että eläisin hetkeäkään kumppanin kanssa, joka ei välittäisi minusta niin paljoa, että vähän tinkisi omasta elämästään silloin kun häntä tarvitsen..
Sinäänsä; aihe liippaa hiukan läheltä; ystävättäreni kertoi että kun hän ei jaksa mennä koiran kanssa ulos kun on kipeänä, ja heillä ei lapset / mies lenkitä koiraa, niin koira sitten tekee tarpeensa sisälle.. Minusta se on väärin, koiraa kohtaan ennen kaikkea. Mutta siis; et ole yksin tämän ongelmasi kanssa.
Mikä taas tuo sen, että ei, minä en tuomitse, mutta; minusta, ellei 5 henkisessä perheessä ole jollain sen vertaa älyä että jos se koiran pääsääntöinen huolehtija on kipeänä, niin se koira silti tarvitsee viedä ulos, niin sitten on ehkä koiralle joku muu paikka parempi..)
..asumme omakotitalossa, joten koira on helppo käyttää pihalla tarpeillaan eikä sen siis tarvitse tehdä sisälle. Paljon liikuntaa vaativana rotuna sen pitäisi mielestäni kuitenkin päästä lenkille päivittäin. Jos olen esim. kolme päivää sairaana ja koiran ulkoilut rajoittuvat omaan pihaan, niin kyllä siitä näkee että alkaa olla turhautunut..
Lapsille en koiraa uskalla lenkitettäväksi antaa, vaikka tahtoisivatkin. Koiramme on suuri ja voimakas, eikä sitä missään nimessä voi lasten käsiin uskoa.
Onneksi en kuitenkaan niin usein sairastele, että tämä olisi ongelma. Koira siis saa tarvitsemansa huolenpidon meillä, enkä todellakaan aio siitä luopua.
markettien ruuat täysin epäkelpoja ole todellakaan! Itse olen vuosikausia syöttänyt omilleni Luppaa, johon lisukkeiksi laitan täysjyväriisiä, raakaa sikanautaa, lorauksen ruokaöljyä, raa'an keltuaisen. Ei se kallein ole aina välttämättä se kaikkein paras!
Tarkoitukseni ei tässä olekaan moittia heitä, jotka koirilleen markettiraksuja syöttävät. Aiempi koirani voi hyvin vaikka söi ikänsä markettiraksuja, mutta nykyiselle koiralleni ei sovi mikään muu ruoka kuin tämä eläinkaupasta ostettu merkki.
Ehkä se on totuttelukysymys, niinkuin sanoin otimme koiramme aikuisena ja sille on aina syötetty tätä ruokaa. Mieluummin maksan ruokasäkistä vähän enemmän ja voin olla varma että koirani voi hyvin.
Aivan turhaa on lähteä kokeilemaan jotain toista, josta seurauksena saattaa olla enempi haittaa kuin hyötyä koiruudelle!
Anteeksi nyt, mutta minusta se, että mies ei suostu koiraa ulkoiluttamaan, jos puoliso on sairaana, kuulostaa perin kummalliselta... Jos meillä asia olisi niin, minä pitäisin sitä kyllä uskomattomana piittaamattomuutena minua kohtaan.
Oma puoliskoni ei ole tippaakaan koiraihminen, ei ollut aikaisemmin elänyt eläin samassa huushollissa, eikä pidä koiraa kaupunkiin sopivana jne. Alusta asti tein selväksi, että koiraharrastus on tärkeä asia minulle ja sen toinen hyväksyy (kuten käsittääkseni hyvässä suhteessa kuuluu). En vaadi häntä ulkoiluttamaan tai ruokkimaan koiraani, koska se on minun eikä hänen... mutta jos olen sairas, hyvin väsynyt tms.hän kyllä tarjoutuu ulkoiluttamaan koiran ilman kysymättä.
meni niin päin, että vielä 11 vuotta sitten minulla ei ollut koiraa, mutta silloin aloin seurustelemaan nykyisen puolisoni kanssa ja hänellä oli oma koira. Tästä ei tullut tietenkään mitenkään ongelmia, koska olin itsekin harkinnut oman koiran ottamista, mutta silloin sainkin molemmat! Tuo koira on ollut jo neljä vuotta autuaammilla metsästysmailla (silloinkin oli norjan harmaa narttu), nyt on kaksi koiraa perheessä (toinen norjan harmaa narttu ja sekarotuinen uros). Eli hyvin menee.
Eihän kukaan oikeasti ota koiraa taloon jossa asuu koiran vihaaja jolle jopa se että koira pesee itseään on liikaa!!!
Heitä pihalle sellainen ukko, ei se sinuakaan oikeasti rakasta ellei hyväksy sinulle rakasta ja tärkeää asiaa. Täysin kohtuutonta koiraa kohtaan joka taatusti kärsii perheessänne.
Mieti nyt hyvä ihminen mitä sinun pitäisi tehdä??????
..nyt! Kuten jo aiemmin mainitsin, niin mieheni EI kohtele koiraa kaltoin. Hän EI ole koiravihaaja, vaikkei halua osallistua siitä huolehtimiseen.
Kymmenen yhteisen vuoden ja kolmen lapsen jälkeen suhdetta ei lopeteta siihen jos mies ei käy lenkillä koiran kanssa.
Korostan tässä vielä, että koira EI kärsi millään tavoin, siitä huolehditaan ja sitä rakastetaan.
Minä hävittäisin miehen. Jos ei aikuinen ihminen ymmärrä koiran asemaa, koiran luonnollista käyttäytymistä, koiran tarpeita.... Jokainen valitsee puolisonsa, mutta ajattele, se on vain koira. Entä jos kyseessä olisi lapsi joka vaatii vielä enemmän huomiotasi, kuinka lapsellisia tempauksia miehesi silloin tekisikään? Ei taida herralla olla kaikki aivan balanssissa.
voi kuule vaihda ukkoa
äläkä osta halpaa koiran ruokaa sillä et saa kun huonovointisen koiran
miksei ihmiset itse kysy että söisittekö päivästä samaa paskaa papanaruokaa
tee haukulle itse ruuat ja saat terveen ja elinvoimaisen ystävän
esim.keitä 2,5 desiä tummee riisiä siihen lihaa keitettynä tai raakana noin 500 grammaa
apteekista aikuiselle koiralle citro-oska jauhetta painonmukaan ja loraus oliiviöljyä
vaihtoehtona kanaa ja kalaa.
jos on ottanut eläimen oli se mikä tahansa siitä on otettava samanlainen vastuu kuin lapsesta
suurin ongelma on kun ihmiset ottavat hetken mielijohdosta eivätkä tajua VASTUUTAAN.
ELÄIMENPITO MAKSAA,SAIRAUSKULUISTA,ROKOTUKSISTA,MADOTUKSISTA PUHUMATTAKAAN
ajatelkaa ennenkuin otatte mitään
ei lapsille saa ostaa lahjaksi mitään eläintä ja olettaa että heidän mielenkiintonsa kestää koko eläimeniänesim.meidän kääpiökani matti on jo 11 vuotias ja voi hyvin sokeuttaan lukuunottamatta
jos otetaan eläin otetaan se perheenjäseneksi josta ensisijaisesti on vastuussa vanhemmat.ja tiedoksi kaikille vinkujille minulla on 2 lasta jotka nyt aikuisia.meidän perheessä on ollut eläimiä aina.tällähetkellä 1koira,2kissaa,kani,lisko ja akvaario