Mikä on tärkeää vanhusten hoidossa?

Niin miksi ei voi esimerkiksi antaa dementikon pukeutua itse niin hiitasti ja väärin kuin vaan voi?
Jos hän pukeutuu omatoimisesti kotona, tosin kaikki nurin tai väärin, niin mitä se haittaa? Eihän aikaa mene yhtään sen enempää, jos antaa hänelle vaatteet valmiiksi oikein päin ja sen jälkeen vaan riittävän paljon aikaa pukea ne päälle.
Ja ruokailu: kotona potilas kuorii potut, voitelee leivät, niin miksi laitoksessa pitää melkein syöttää? Onhan se tietenkin kiusallista, jos hän syö naapurin ruuan kun ei "näe" omaansa tai ei enää tiedä, missä on suu. Jotenkin kummallisesti hän kuitenkin tavallisesti onnistuu ruokailemaan aivan hyvän. No, ehkä ei aivan oikein etiketin mukaan, mutta syö kumminkin vaikka sormin.

Laiska omainen kirjoitti:

Niin miksi ei voi esimerkiksi antaa dementikon pukeutua itse niin hiitasti ja väärin kuin vaan voi?
Jos hän pukeutuu omatoimisesti kotona, tosin kaikki nurin tai väärin, niin mitä se haittaa? Eihän aikaa mene yhtään sen enempää, jos antaa hänelle vaatteet valmiiksi oikein päin ja sen jälkeen vaan riittävän paljon aikaa pukea ne päälle.
Ja ruokailu: kotona potilas kuorii potut, voitelee leivät, niin miksi laitoksessa pitää melkein syöttää? Onhan se tietenkin kiusallista, jos hän syö naapurin ruuan kun ei "näe" omaansa tai ei enää tiedä, missä on suu. Jotenkin kummallisesti hän kuitenkin tavallisesti onnistuu ruokailemaan aivan hyvän. No, ehkä ei aivan oikein etiketin mukaan, mutta syö kumminkin vaikka sormin.

Lue lisää

Meillä toteutetaan kuntouttavaa työotetta siten, että on hoitajan ammattitaitoa nähdä se, minä aamuna asukas tarvitsee pukeutumisessa apua, ja minä aamuna se sujuu. Samoin on ruokailun kanssa, jos ruokailu sujuu, niin ei auteta, ollaan vain tukena, mutta jos se kertakaikkiaan ei suju, niin silloin avustetaan sen verran kun on tarpeellista.
Meillä käy paljon omaisia päivittäin, ja koska meillä ei ole mitään vierailu aikoja, niin heitä käy sekä aamupäivisin että iltaisin. Ja tiedän, että monikaan ei halua, että vaatteet on päällä miten sattuu.. Enkä itsekkään haluaisi, että omalla omaisellani olisi vaatteet hullusti päällä. Tosin en näe kyllä siinäkään mitään järkeä, että kun on aamu jolloin mikään ei suju, että olisin yhden asukkaan kanssa tunnin huoneessa ojentelemassa vaatteita. Eikä siihen ole aikaakaan.
Meillä ainakin asukkaiden olo vaihtelee paljonkin, jonain aamuna kaikki sujuu, ja toisena päivänä ei muista mitä sillä lusikalla pitää tehdä, tai mitä ruualla pitää tehdä kun se on suussa.
Meillä ketään ei syötetä, ellei syöminen suju. Itse syömme vanhusten kanssa samaan aikaan samassa pöydässä, joten siinä oman syömisen lomassa sitten usein avustetaan ja ohjataan. Yhteinen ruokailutilanne ei kovin hyvin onnistuisi, jos annettaisiin jokaisen syödä miten haluaa ja kenen lautaselta haluaa. Meillä on tapana rauhoittaa ruokailu tilanne rauhalliseksi, normaaliksi tilanteeksi jossa jokaisen on mukava olla ja nauttia aterioista.

Minusta kuntouttavaa työotettakin pitää käyttää maalaisjärkeä käyttäen. Ja jos tänä aamuna ei pukeminen sujunut ilman avustusta, niin ehkäpä joku muu puuha onnistuu päivän mittaan.

Kaisa kirjoitti:

Meillä toteutetaan kuntouttavaa työotetta siten, että on hoitajan ammattitaitoa nähdä se, minä aamuna asukas tarvitsee pukeutumisessa apua, ja minä aamuna se sujuu. Samoin on ruokailun kanssa, jos ruokailu sujuu, niin ei auteta, ollaan vain tukena, mutta jos se kertakaikkiaan ei suju, niin silloin avustetaan sen verran kun on tarpeellista.
Meillä käy paljon omaisia päivittäin, ja koska meillä ei ole mitään vierailu aikoja, niin heitä käy sekä aamupäivisin että iltaisin. Ja tiedän, että monikaan ei halua, että vaatteet on päällä miten sattuu.. Enkä itsekkään haluaisi, että omalla omaisellani olisi vaatteet hullusti päällä. Tosin en näe kyllä siinäkään mitään järkeä, että kun on aamu jolloin mikään ei suju, että olisin yhden asukkaan kanssa tunnin huoneessa ojentelemassa vaatteita. Eikä siihen ole aikaakaan.
Meillä ainakin asukkaiden olo vaihtelee paljonkin, jonain aamuna kaikki sujuu, ja toisena päivänä ei muista mitä sillä lusikalla pitää tehdä, tai mitä ruualla pitää tehdä kun se on suussa.
Meillä ketään ei syötetä, ellei syöminen suju. Itse syömme vanhusten kanssa samaan aikaan samassa pöydässä, joten siinä oman syömisen lomassa sitten usein avustetaan ja ohjataan. Yhteinen ruokailutilanne ei kovin hyvin onnistuisi, jos annettaisiin jokaisen syödä miten haluaa ja kenen lautaselta haluaa. Meillä on tapana rauhoittaa ruokailu tilanne rauhalliseksi, normaaliksi tilanteeksi jossa jokaisen on mukava olla ja nauttia aterioista.

Minusta kuntouttavaa työotettakin pitää käyttää maalaisjärkeä käyttäen. Ja jos tänä aamuna ei pukeminen sujunut ilman avustusta, niin ehkäpä joku muu puuha onnistuu päivän mittaan.

Lue lisää

Ymmärrän Kaisan ajatukset täysin: totta kai autetaan, mutta vain tarvittaessa.
SE ei taida vaan olla niin yksinkertaista. En ole koskaan laitoksessa työskennellyt, mutta jotain voin päätellä oman omaisen kunnon heikkenemisestä hoitojakson aikana. Kunnon perusteella jotain voisi päätellä siitäkin, kuka hoitajista on ollut juuri sillä viikolla poissa töistä... ei varmaan ollut "Kaisa" työssä sillä viikolla, jonka jälkeen ei osannut kävellä.
Näyttää olevan helppo lipsua tarvittaessa auttamisesta aina auttamiseen. Kotonahan potilaalla on aikaa pukea puoli päivää ja toinen puoli aikaa riisua, vaikka ilman apua. Juuri kiire tekee sen, että on helpompaa ja ennen kaikkea nopeampaa auttaa tai peräti pukea potilas.
Toinen ongelma on se, että monet dementoivista sairauksista ovat nykytiedon mukaan eteneviä. Miksi siis kannattaa kuntouttaa potilasta, joka kuitenkin päätyy kohta puoliin pysyvään laitoshoitoon? Tässä onkyse vain asenteesta, jota on todella vaikea muuttaa. Paljon paremmin henkilökunta ymmärtää sen, että sairaalasta kotiutuvaa potilasta on kuntoutettava ja usein heidän tilansa paranee laitoksessa.
Asioita on tietenkin pantava tärkeysjärjestykseen. Asiallinen pukeutuminen on tärkeää silloin, kun käy vieraita. Arvatkaapa, kuinka moni täysin terve ihminen viettää kotona aikaansa yöpaita päällä?

omaishoitaja kirjoitti:

Ymmärrän Kaisan ajatukset täysin: totta kai autetaan, mutta vain tarvittaessa.
SE ei taida vaan olla niin yksinkertaista. En ole koskaan laitoksessa työskennellyt, mutta jotain voin päätellä oman omaisen kunnon heikkenemisestä hoitojakson aikana. Kunnon perusteella jotain voisi päätellä siitäkin, kuka hoitajista on ollut juuri sillä viikolla poissa töistä... ei varmaan ollut "Kaisa" työssä sillä viikolla, jonka jälkeen ei osannut kävellä.
Näyttää olevan helppo lipsua tarvittaessa auttamisesta aina auttamiseen. Kotonahan potilaalla on aikaa pukea puoli päivää ja toinen puoli aikaa riisua, vaikka ilman apua. Juuri kiire tekee sen, että on helpompaa ja ennen kaikkea nopeampaa auttaa tai peräti pukea potilas.
Toinen ongelma on se, että monet dementoivista sairauksista ovat nykytiedon mukaan eteneviä. Miksi siis kannattaa kuntouttaa potilasta, joka kuitenkin päätyy kohta puoliin pysyvään laitoshoitoon? Tässä onkyse vain asenteesta, jota on todella vaikea muuttaa. Paljon paremmin henkilökunta ymmärtää sen, että sairaalasta kotiutuvaa potilasta on kuntoutettava ja usein heidän tilansa paranee laitoksessa.
Asioita on tietenkin pantava tärkeysjärjestykseen. Asiallinen pukeutuminen on tärkeää silloin, kun käy vieraita. Arvatkaapa, kuinka moni täysin terve ihminen viettää kotona aikaansa yöpaita päällä?

Lue lisää

Meillä on joskus ollut asukkaita vuodeosastoilla hoitojaksoilla, joko tutkimuksissa tai jonkun muun syyn takia. Ja täytyy sanoa, että kunto on näillä reissuilla romahtanut täysin, osalle on jopa omaisilta pyydetty nimi sitomis-lupa paperiin.
Viimeksi kun asukas kotiutui, ja omaiset pelkäsivät mitä siitä tulee, hän kun ei pystynyt kävelemään kuin kahden taluttamana, oli ollut sängyssä tai kroonikkotuolissa pääosin, ja oli vaipoissa. Me jätettiin saman tien vaipat pois, ja aloitettiin selkeä kävelyttäminen pienin matkoin. Nyt ollaan siinä tilanteessa, mistä hän vuodeosastolle lähti, ei vaippoja, ei unilääkkeitä ja kävelee jälleen yksin.

Dementiaan oireisiin ei kuulu liikuntakyvyn menettäminen, tosin useinhan sitten sairauden loppupuolella he ovat jo joko kroonikkotuoleissa tai sängyissä laidan takana. Mutta niinkauan kuin vain on mahdollista, niin tasapainorataa, kävelyjä, tuolista ylös-nousuja, rappuja, tuolijumppaa, käsijumppaa... On paljon helpomi auttaa ja hoitaa ihmistä, jolla on edes jonkinlainen liikuntakyky tallella.
:)

Kaisa kirjoitti:

Meillä on joskus ollut asukkaita vuodeosastoilla hoitojaksoilla, joko tutkimuksissa tai jonkun muun syyn takia. Ja täytyy sanoa, että kunto on näillä reissuilla romahtanut täysin, osalle on jopa omaisilta pyydetty nimi sitomis-lupa paperiin.
Viimeksi kun asukas kotiutui, ja omaiset pelkäsivät mitä siitä tulee, hän kun ei pystynyt kävelemään kuin kahden taluttamana, oli ollut sängyssä tai kroonikkotuolissa pääosin, ja oli vaipoissa. Me jätettiin saman tien vaipat pois, ja aloitettiin selkeä kävelyttäminen pienin matkoin. Nyt ollaan siinä tilanteessa, mistä hän vuodeosastolle lähti, ei vaippoja, ei unilääkkeitä ja kävelee jälleen yksin.

Dementiaan oireisiin ei kuulu liikuntakyvyn menettäminen, tosin useinhan sitten sairauden loppupuolella he ovat jo joko kroonikkotuoleissa tai sängyissä laidan takana. Mutta niinkauan kuin vain on mahdollista, niin tasapainorataa, kävelyjä, tuolista ylös-nousuja, rappuja, tuolijumppaa, käsijumppaa... On paljon helpomi auttaa ja hoitaa ihmistä, jolla on edes jonkinlainen liikuntakyky tallella.
:)

Lue lisää

Hyvä havainto, että on paljon helpompi auttaa, jos omiakin kykyjä on tallella.
Kaikki vaan eivät niin ajattele.
Kotona tehdään kaikkea tuota: on tuolijumppaa kun väänttä itseään keinutuoliin, on esterataa toisinaan haitkais asti kun perheessä on lapsia, on asiallista tekemistä kun on ruokittavia eläimiä... On muuten mahdottoman lihavat kissat ja koira.
Eikö klaitoksessakin olisi mahdollisuutta järjestää "oikeita" töitä: näin talvella lumankolausta sille papalle joka kolaa kotonakin kaikki päivät, satoi tai paistoi, ja puunkantoa jos jossakin olisi olevinaan takka.
Postia monet dementiapotilaat osaavat hakea, eikö sinne voisi johonkin sopivaan paikkaan laittaa postilaatikonkin, johon sitten pistetään aikakauslehtiä ja muutakin sopivaa luettavaa.

omaishoitaja kirjoitti:

Hyvä havainto, että on paljon helpompi auttaa, jos omiakin kykyjä on tallella.
Kaikki vaan eivät niin ajattele.
Kotona tehdään kaikkea tuota: on tuolijumppaa kun väänttä itseään keinutuoliin, on esterataa toisinaan haitkais asti kun perheessä on lapsia, on asiallista tekemistä kun on ruokittavia eläimiä... On muuten mahdottoman lihavat kissat ja koira.
Eikö klaitoksessakin olisi mahdollisuutta järjestää "oikeita" töitä: näin talvella lumankolausta sille papalle joka kolaa kotonakin kaikki päivät, satoi tai paistoi, ja puunkantoa jos jossakin olisi olevinaan takka.
Postia monet dementiapotilaat osaavat hakea, eikö sinne voisi johonkin sopivaan paikkaan laittaa postilaatikonkin, johon sitten pistetään aikakauslehtiä ja muutakin sopivaa luettavaa.

Lue lisää

Leivotaan pullaa ja pipareita, joku huuhtelee astioita koneeseen, joku vetää hoitajan kanssa lakanoita. Joku parempikuntoinen on joskus jopa viikkaillut ja silitellyt pöytäliinoja. On omasta huoneesta pölyjen pyyhkimistä. Ruokailussa yritetään, että jokainen tekisi voileivän itse, ja ottaisi ruokaa lautaselle itse.

Meillä on yksi ainoa mies, ja hän kyllä on siinä isännän roolissa koko ryhmäkodissa.

Kissaa ei meillä vielä ole, tosin sellaista kovasti kaivattaisiin. Edellisessä työpaikassani oli koira, ja se oli myös todella lihava ja eleli kyllä herran päiviä :)

Keinutuolissa kiikkumisesta tuli muuten kerran ohjelma, että miten hyvää se tekee vanhalle ihmiselle ja hänen tasapainolleen.