Raju leikkijä

Karmea_kaveri

Meillä on noin vuoden ikäinen rauhallinen, kiltti, pienehkö koira. Leikkiessään muiden koirien kanssa se on kuitenkin melko raju leikkijä ja esim. näykkii kaveria. Tiedän, että koirien leikissä normaalina osana on myös näykkiminen, murina jne, joka on kuitenkin eri asia kuin koiran varsinainen aggressiivisuus. Meidänkin koiran kohdalla se on selvästi vain leikkiä ja kukaan toinen osapuoli ei ole esimerkiksi juuri koskaan vingahtanut. Tämän perusteella oletan, että liian kovaa tuo näykkiminen ei ole. Koiralla on useampia kaverikoiria, joiden meno on ihan samanlaista ja olemme käyneet paljon puistossa ja tavanneet paljon erilaisia koiria. Välillä tulee kuitenkin vastaan tapauksia, jotka eivät leiki noin rajusti ja omistaja on kauhuissaan sekä pitää meidän koiraa liian päällekäyvänä hirvittävänä tapauksena. Yleensä itse pyrin seuraamaan, että miten toinen koira reagoi ja jos se ei vaikuta erityisen ahdistuneelta ja tilanteesta poispyrkivältä niin tilanne on mielestäni koirien hallinnassa.

Onko muiden koirat samanlaisia rajuja leikkijöitä ja kuinka toimitte, jos toisen koiran omistaja tuntuu pitävän oman koiran menoa liian rajuna?

2

224

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kuriapuistossakin

      Komenna tietysti koiraasi jos se puree liikaa, ja poista puistosta jos ei lopeta.Koira tajuaa lopulta, ett puremalla hauskuus loppuu .Ei pidä kiusata muita koiria, se ei ole leikkiä, vaan dominanssia.Koirat saavat leikkiä, mutta kova pureminen on kiusaamista.
      Kyllä joku vanhempi sen viellä pöllyttää, ellei tavat parane.

    • fasfsrfaR

      Oletko sama Siisu vai Saasu vai mikä, joka eilen selitti jokseenkin samaa että ei se aggressiivisuutta ole, kun koirasi puree lapsia? Vie nyt jo piikille se rakki, ennenkuin se puree pahemmin tai tappaa jonkun. Siitä tulee sulle syyte ainakin eläimen vartioimatta jättämisestä, mahdollisesti myös vamman- tai kuolemantuottamuksesta. Sakkoa tai vankeutta sinulle, koirasi hankkimana

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      120
      2542
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      40
      1832
    3. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      710
      1240
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      108
      1042
    5. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      72
      1028
    6. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      98
      976
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      905
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      88
      874
    9. Mitä nyt haluaisit kysyä kaivatultasi?

      Tässä hetkessä tai menneestä?
      Ikävä
      101
      862
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      34
      791
    Aihe