Kohtaamiset vanhuudessa

Haluaisin tavata. Kaikki some on vaarallista ihmiselle. Erään kerrostalolähiön nuori asukas ajatteli ehkä löytävänsä yksinäisyyteensä jotakin apua osallistuessaan lähiön asukasryhmään facebookisa.

Muutaman yrityksen jälkeen hän ei enään kirjoita mitään kun kaikkiin viestiinsä oli jotkin jäsenet sanomassa ettei sellaisia asioita saa tänne kirjoittaa tämä on asiallisia viestejä varten useissa viesteissä oli tosi rumaa solvausta nuorta ihmistä kohtaan.
Profiilikuva kun on niin hänelle syntyi jopa pelko, että kimppuun käy ilkeä lähiön ihminen kun tuntee.

Kohtaaminen keskusteluissa onkin se vaikeampi tehtävä, kun täällä ei synny keskustelua!

Tapaan paljon ikäisiäni eläkeikäisiä, joskin paljon myös lapsista alkaen kaikista ikäryhmistä olevia ihmisiä harrastukseni kautta.
En missään live tapaamisissa, enkä viestienkään kautta ole "tavannut" niin paljon kielteisesti asioihin suhtautuvia "vanhuksia" kuin tällä palstalla!

Harvat ja valitut ovat ne rekisteröidytkään palstavierailijat jotka haluaisin tavata face to face.
Rekisteröimättömistä ei voi edes kuvitella, ketään kun en ole jäljittänyt viestien tai nimimerkkien mukaan. Heissä on aitoutta, moni sanoo " ei rekisteröi " ja he juuri ovat niitä joiden vapautuneisuus ja muiden kirjoittajien kunnioitus useimmin pistää silmään ja heidän viestiensä sanomaan voi yhtyä.

Se kirjoittajista ja halusta kohdata heitä joita täällä "tapaa", kuten sanoo aloittaja.

Sisäpiiri kiittelee toisiaan, muut riitelevät ja haukkuvat toisiaan.
Kannattako ja miksi.

Iloitaan siita että lor ja ruu ovat kohdanneet uudella tasolla ja siitä ilmoitettiin meille rahvaalle.

Kyllä kolahti taas jotain ihan perinjuurin kun ilakoitsemaan alkoi.
Nimimerkki .. - iloitkaamme - on taattua tavaraa tällä palstalla.
Juuri sitä mikä kolahtaa heti kun ovea raottaa.Onneksi ei ole tarvetta tavata yhtään ketään palstalaista, ei varsinkaan noita nauravaisia ja ikipirteitä kolahtajia.
Minulla ei kolahtanut ! Ajojahtiin ryhtyväkään ei saa ainakaan minua pois palstoilta vaikka hyppii tasajalkaa ja lukee loitsuja. Ikävää katsoa kuinka vastaukset otetaan vastaan sivullisten toimesta.
Tähän viestiin ei tarvitse vastata muiden kuin aloittajan, jos ja kun hän vaivautuu vastaamaan.
Tämä viesti on vastaus aloituksen lauseeseen; _Joskus suorastaan kolahtaa! Entä Sinulla? Haluaisitko tavata?_

Ei nyt kolahtanut minuun, eikä minulla! En haluaisi! ja kaikki tuo mitä ylle raapustin.

Alkuihastuksen aikoina olisin mielelläni tavannut joitakin palstalaisia, se oli luonnollisin tuntemus silloin, mutta muut oli jo saaneet tarpeekseen tapaamisista.
Paljonhan tapaamisista on kerrottukin, ja palstarakkaista myös mainittu, pitkä lista kerrotuista syntyisikin.
Henkilökohtaisesti en enää kaipaa tapaamisia, iloisena saattaisin silmäillä tutuiksi käyneitä nimimerkkejä, mutta täällä koettu inhimillinen lämpö riittää, ja,.... hauskuuskin ilman suurempaa vaivannäköä! 😀

.

En halua tavata, minulla on oma elämä ja seurapiiri joka on tavallaan pieni ja kääntynyt pois suomesta. Suomi on kuitenkin minulle rakas ja luulen lapsillanikin heillä on muistot Suomesta he ovat yli 40, lapsenlapsillakin on varmaan jotain muistoja.

Ei tule mieleen mitään sellaista seikkaa joka antaisi aiheen haaveilla jostain kohtaamisista pelkkien mielikuvien luoman illuusion johdosta.
Sosiaalisena ihmisenä olen elämäni varsiteillä tavannut moniaita ihmisiä. Monien kanssa yhteis jatkuu aikojen yli, monia on pudonnut matkan varrelle. Kaikkien kohdalla yhteyksien ja kohtaamisten loppuminen ei ole tuntunut vaikealta. Poisnukkuneet ovat jättäneet muistoja joista on iloakin.

Omat kohtaamiset vanhusten kanssa aikana kun itse oli nuori, niistä riittäisi kerrottavaa. Tämä foorumi ei taitaisi olla oikea osoite vanbhojen kohtaamisten muistamisiin. Paljon niissä on tunnetta ja elämänohjeita minulle jaettu.

Voihan se olla tämäkin foorumi yksinäisten kohtaamisille oma kanavansa tämäkin. Rohkeuttahan elämässä vaaditaan muihinkin kohtaamisiin kaiken ikäisinä.
Tuntuu yksinäisyys olevan ongelmakin, kaverin kaipuu todellista.
Elämän ikävää vai ikävää elämää, henkilökohtaisia tuntemuksia molemmat.

Muuan palstan (ei 70 ) mies päätti kerraan ottaa yhteyttä muutamaan palstan naiseen. Yhteydenotto onnistui ja hän kävi tapaamassa heitä.

Pettynyt oli mies. Kaikki kyseiset naiset oli ovat alkon juomien käyttäjiä, mikä näkyi niistä jo päältä päin. Asuivat kaupungin tai kunnan vuokra-talossa. Ei kiinnostanut enää.

Tämä on ns. "keskustelupalsta".
Kun katsoo keskustelun tasoa, herää väistämättä kysymys, millaisia "keskusteluja" syntyisi, jos tämä porukka kerääntyisi saman pöydän äärelle.
Selviäisivätkö uskaliaat ilman mustelmia?

Kohtasin hiukan vanhemman naisen ja siinä tämä nainen kertoi muuranneensa tyttösenä puupölleistä navetan. Isä oli halunnut apulaisen ottaa tytölleen, Mutta tyär ei halunnut vaan muuraa mieluummin yksin. Sanoin etten minäkään kun pihasaunan tein kaveria halunnut.

Pohjoispohjalaisia oltiin kumpikin, oltiin yhtämieltä siitä oli viisainta tehdä yksin kun huonon kaverin kanssa.Minusta meillä oli hyvä keskustelu.

Kirjoittajien joukossa on muutama fiksu ja vakavarainen naishenkilö. Sellaisen kyllä haluasi tavata.

Aloittaja väittää, että olemme kaikki vanhuksia.

Millä perusteella ihminen määritellään vanhukseksi? Onko perusteena ikä, puutteet kyvyissä hoitaa asioitaan, heikentynyt kyky liikkua omin jaloin, kykenemättömyys selviytyä jokapäiväisistä tehtävistä (pukeutuminen, syöminen) vai mikä?
Voiko vaikkapa kymmenestä samanikäisestä osa olla vanhuksia, osa ei?

Silloin joskus vuosia sitten kun tulin palstalle tapasin nuoremman henkilön, meistä tuli hyvät kaverit, viihdyimme yhdessä. Hänellä oli hieno tapa keskustella ja hassutellakin, välimatkaa oli reilusti kuten myös mainittua ikäeroa, ehkä juuri siksi meillä synkkasi.
Molemmilla oli omat menot ja siksi keskustelimme paljon netissä, se kun yltää yli rajojen.
Tapaamiset olikin sitten kovasti odotettuja, keskustelua riitti kesäisin paljon luonnossa, molemmat pidimme talvivarastojen täyttämistä tärkeänä, marjat ja sienet löytyi aina.
Sitten hän ilmoitti että on halukas jatkamaan matkaansa toisen kanssa, no... hyvä kun ilmoitti ja ero oli aivan luonnollinen ja 'suruton'.
Olin onnekas kun sain tutustua ja olla hänen ystävänsä, kaltaisensa, ja toivotin hänelle Onnea!

Vanhuus on jokaisen yksilön oma määritelmä,!
Olin vuosi sitten eräällä virkistyslomalla, ohjatulla ja analyysejä oli kerätty silla ajalla kerääjinä yksi jos toinen.
Liikunnallisistä syistä sain tälle reissulle lääkärin lähetteen, sekä alussa että lopussa oli haastattelu ja sain sen paperilla itsellenikin.
Alussa tietty nimi ja jotain muuta hyvin asiallista!
'Nuorekas, vilkas, keskusteleva', nuo sanat aloitti kertomukseni, vieläkin se luettu liikuttaa, tuntui kuin olisin todella nuortunut ja paljon vuosissa mitaten, jo se ettei lyödä lyttyyn...."kumara hiukan pälyilevä, ei mukana keskusteluissa ei halua yhteisiin menoihin"..kyllä olisi latistanut viimeisetkin elämänhalut.
Ikä voi olla mitä hyvänsä, jos kunto on kohtalainen jaksaa kärsiä kuitenkin iän tuomat kivut hitauden ja antaa toisillekin 'tilaa' lähellään, saa kavereita ja pysyy arjessa mukana, siinä on hyvää lääkettä jokapäiväisiin tarpeisiin.

Kun puhutaan koetusta vanhuudesta niin ihan totta vanhuus on ihan jokaisen oma määritelmä. Yksi selvä piirre siinä kuitenkin on, nimittäin koetun vanhuuden ikäraja siirtyy myöhemmäksi oman iän karttuessa.
Tätä on Vanhustyön keskusliitto tutkinut. Koululaiset ja opiskelijat kokevat vanhuuden alkavan 68-vuotiaana, kun taas 65 vuotta täyttäneiden mielestä se alkaa vasta ikävuodesta 78.
Keskimäärin suomalaiset kokevat, että vanhana voi pitää 74 vuotiasta. Ikäraja on nousussa, sillä vuonna 2013 se oli 72 vuotta.
Kyselyn mukaa 80-vuotiaiden mielestä vanhuus alkaa 81. ikävuodesta. Itse yhdyn viimeksimainittuun.

ps. muuten olen sitä mieltä että sana vanhus pitäisi poistaa puheista.

Minäkin karsastan sanaa vanhus. Siinäkin yksi ominaisuus, kalenteri-ikä , määrittää koko ihmisen, lokeroi keinotekoisesti ja aiheetta. Eihän vammakaan saa määrittää ihmistä, se on vain yksi ominaisuus, ei aina edes rajoite. Presidentti on sitä lopun ikäänsä, samoin vuorineuvos tai olympiavoittaja. Jos on oppiarvo, miksei sitä voi tittelin tapaan käyttää aina, jos haluaa.

Rouvaksi voi kutsua varttuneita naisia siviilisäädystä riippumatta, niin Keski-Euroopassakin tehdään. Mummottelut ja vaarittelut kuuluvat perhepiiriin kunnianimityksinä. Ennen oli ruustinnat ja tohtorinnat, meidän kylällä maalarin rouvaa kutsuttiin maalarinnaksi, ihan arvostaen. Miehen tittelikö naisen määrittelisi ? Olemme persoonia loppuun asti, emme mitään vanhusten mielikuvia menneiltä ajoilta.

Isäni sai hopeapäisen kävelykepin 60-vuotislahjaksi, muttei tarvinnut sitä koskaan, pitkälle yli 80- vuotiaaksi eli ja suorilta jaloilta kaatui rakasta arboretumiaan hoitaen. Eikä äitikään ollut yhtään vanhusmainen, vaikka viimeiset vuotensa sairasti. Harvoin ehti lahjakiikkustuolissaan istumaan, kirkkokuorossa helisi hänen äänensä lähes loppuun saakka. Näin pääsiäisen aikaan taas heitä erityisesti muistelen.

🌿🌞🐣🐥🌿