LUHTITALO??

Voisitteko ystävällisesti neuvoa tyhmää ja selittää mikä luhtitalo tarkalleen on?
1925033
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Ostin itse juuri Espoosta itselleni asunnoksi luhtitalon!!

Luhtitalo on rivitalon ja pienkerrostalon välimuoto; siinä on kaksi kerrosta, mikä asia erottaa sen rivitalosta: ensimmäisen kerroksen asuntoihin on omat sisäänkäynnit rivitalojen tapaan. Toisen kerroksen asuntoihin johtaa talon ulkopuolella olevat portaat, ja niihin on myös omat sisäänkäynnit, jonne mennään toisessa kerroksessa olevasta rampista.

Eli luhtitalossa ei ole porraskäytäviä, kuten kerrostaloissa.

Äänestä
  • Olen nähnyt samalla periaatteella rakennettuna ainakin 4-kerroksisia taloja. Minun käsittääkseni nekin ovat nimeltään luhtitaloja. Nimitys luhtitalo tulee ennenvanhaan maaseudulla käytetystä luhti-nimisestä aittamallista, jossa oli useampi kerros ja ylempiin kerroksiin mentiin ulkoseinällä olevien avointen portaiden ja tasanteiden kautta.

    1Äänestä

  • Jussi kirjoitti:

    Olen nähnyt samalla periaatteella rakennettuna ainakin 4-kerroksisia taloja. Minun käsittääkseni nekin ovat nimeltään luhtitaloja. Nimitys luhtitalo tulee ennenvanhaan maaseudulla käytetystä luhti-nimisestä aittamallista, jossa oli useampi kerros ja ylempiin kerroksiin mentiin ulkoseinällä olevien avointen portaiden ja tasanteiden kautta.

    Ok, voihan se noinkin olla.

    Jos muuttaa korkeaan luhtikerrostaloon, onko asunnossa siis viileämpää kuin normaalissa Neukkukuutiossa?

    Äänestä

  • Monissa rivitaloissa on kaksi kerrosta ja niitä nimitetään rivitaloiksi!

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Monissa rivitaloissa on kaksi kerrosta ja niitä nimitetään rivitaloiksi!

    Jos molemmat kerrokset ovat samaa asuntoa niin on rivitalo, jos eri asuntoa niin luhti-.

    Äänestä

Minä olen ymmärtänyt, että luhtitalolla tarkoitetaan sellaisia pieniä kerrostaloja, joissa asuntoihin mennään talon ulkosivulla olevan avoimen portaikon ja "parvekkeen" kautta. Jokaisen asunnon ovi on siis suoraan yhteydessä kylmään ulkoilmaan.

Äänestä
  • Jokaisen asunnon ovi on siis yhteydessä kylmään ulkoilmaan; ihan samaan tapaan, kuin rivi- ja omakotitaloissa.

    Luhtitaloissa onkin sitä varten tietysti tuulikaapit, aivan kuten rivi- ja omakotitaloissakin!

    Eli eipä tuo haittaa, jos tarkoitit asian negatiiviseksi.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Jokaisen asunnon ovi on siis yhteydessä kylmään ulkoilmaan; ihan samaan tapaan, kuin rivi- ja omakotitaloissa.

    Luhtitaloissa onkin sitä varten tietysti tuulikaapit, aivan kuten rivi- ja omakotitaloissakin!

    Eli eipä tuo haittaa, jos tarkoitit asian negatiiviseksi.

    En minä sitä sen kummemmin negatiivisena tarkoittanut, kunhan totesin. Mutta viehän se tuulikaappi toisaalta hieman pinta-alaa asunnosta.

    Itse asun 7-kerroksisessa luhtitalossa, jossa toinen puoli talosta on luhtiperiaatteella tehty, toinen rappukäytävällä, ts. rappukäytävästä pääsee luhtikäytäviin, jotka on kyllä lasitettu, eikä erikseen ole tuulikaappia.

    Äänestä

  • Jussi kirjoitti:

    En minä sitä sen kummemmin negatiivisena tarkoittanut, kunhan totesin. Mutta viehän se tuulikaappi toisaalta hieman pinta-alaa asunnosta.

    Tuulikaappi on siksi että ei ole lämmintä porraskäytävää.

    Äänestä

Luhtitalo on tapa säästää, kun ei tarvitse hissiä tehdä. Ennen tehtii 3 kerroksisia halpis kerrostaloja joissa ei ollut hissiä, nykyisin niihin rakennetaan hissejä kun asukkaat alkavat vanhentua. Yleensä luhtitaloissa ei asu yläkerrassa vanhuksia, koska hei eivät pidä portaista. Ja kivaahan se on kun yläkerrassa hilluu teinivuokralainen ja alakerrassa asuu vanha kärttynen mummo.
Luhtitalot ovat usein kaupungin ns. sosiaaliasuntoja, koska ne ovat edullisia rakentaa kaupungin omalla työvoimalla. Ja tälläiset luhtitalot käyvät paremmin pientaloalueelle kuin esim kerrostaloblokki. Ja usein näissä asuukin sosiaalitapausten "kerma" eli työssäkäyvä köyhällistö. Tosin pääkaupunki seudulla ja muilla tiheään asutuilla alueilla voi olla näitä luhti/paritaloja ihan normaaleilla työssäkäyvillä henkilöilläkin.
Perustapaus on 4 asuntoa 2 kerroksessa kooltaan noin 50 -> neliötä.
Tarkoitus ei ole että joku vetää herneen klyyvariin tästä kirjoituksesta, mutta näin se usein on. Poikkeukset vahvistavat sääntöä

Äänestä
  • OSTIN juuri luhtitalosta asunnon itselleni pk-seudulta. Eli tiettävästi en ole minkään luokan sosiaalitapaus, eivätkä muutkaan, jotka saavat lainaa pankista omistusasunnon hankintaan.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    OSTIN juuri luhtitalosta asunnon itselleni pk-seudulta. Eli tiettävästi en ole minkään luokan sosiaalitapaus, eivätkä muutkaan, jotka saavat lainaa pankista omistusasunnon hankintaan.

    Aivan kuten mainitsinkin, psk-seudulla on olemassa luhtitaloja joissa asuu ihan normaaleja työssäkäyviä ihmisiä. Mutta kun kerrot sen täällä 300 kilsaa pohjoisemmassa että asut luhtitalossa, mieleen tulee auttamatta "eikö ollut varaa rivariin". Ainakin tässä kylässä pääasiassa kaupungin vuokra asunnot on luhtitaloja.
    Et todellakaan ole mikään sosiaalitapaus, talotyyppisi ei vain ole "kerska" tai "öky" vaan hyvinkin taloudellinen. Aivan kuin se että toyotat/skodat voivat autoina olla hyviä/taloudellisia mutta niillä ei ole mersun statusta!
    Varmaan arkkitehti keskustelualueella ovat keskustelleet kuinka luhtitalot ovatkin sitä yhteisöllistä asumista, jollaista Suomeen on haluttu vanhan kyläyhteisön hajottua. Ainakin kaupungin vuokra luhtitalossa asuva ystäväni arvostaa alueen monikulttuurisuutta, epähomogeenistä ikäjakaumaa, eli sitä että alueella asustaa erilaisia ihmisiä.

    Äänestä

  • teme kirjoitti:

    Kyllä se asunto täällä pk-seudulla on siinä mielessä "kerska" tai "öky", että se on hyvinkin lähellä rivitaloasumista. Oma asuntoni sijaitsee kaksikerroksisessa luhtitalossa; rivarista sen erottaa vain se, että rakennuksessa on kaksi kerrosta. Ja jos menet esim. Etuovi.com -sivustolle, ovat rivi- ja luhtitalot yhtenä ja samana kriteerinä, kun klikataan valintoja, jonka mukaan hakukone etsii asuntoja.

    Äänestä

wikipedia:
Luhtitalo on kerrostalotyyppi, jossa huoneistoihin kuljetaan pitkin rakennuksen sivulla olevia luhtikäytäviä.

Luhtikäytävät ovat lämmittämättömiä, mutta niihin johtavat porrashuoneet voivat olla lämmitettyjä ja varsinkin korkeissa luhtitaloissa hissillä varustettuja. Luhtikäytävän ansiosta asuntoihin kuljetaan kylmästä tilasta, minkä takia käytävätiloja ei ole niin paljoa lämmitettävänä kylminä vuodenaikoina. Vaikka käytävät ovat lämmittämättömiä, niiden suojaaminen sadetta, lunta ja tuulta vastaan on järjestettävä.

Luhtikäytävätalo asettaa erityisiä vaatimuksia poistumisteille, palo-osastoinnille ja asuntojen aukotukselle luhtikäytävän suuntaan.

Äänestä

Asuin joskus luhtitalossa. Tuo ulkopuolella oleva käytävä oli hyvä ja huono. Asukkaat roudasivat sinne polkupyöränsä, suksensa ym. ja kapeahko käytävä meni tukkoon. Sopimalla ei asiaa saatu korjattua, niinpä tehtiin pihalle lukittu ulkoiluvälinevarasto.
Talvella käytävälle kertyi lunta. Kun talonmiestä ei ollut piti jokaisen hoitaa oma kohtansa. Niinhän siinä kävi, että osa käytävästä oli siistitty osa ei, syitä oli monia, vuorotyö , terveys jne. Yhteinen mielipide oli " toisen lumiin en koske", palkataan talonmies!.
Nyt näyttää ohi ajaessa asiaan löytyneen ratkaisu, käytävä on lasitettu.

Äänestä

Luhtitalon on huono pohjoisessa pitkän ja lumisen talven takia. Sopii paremmin eteläisimmille leveysasteille. On toki halvempi ratkaisu kuin kerrostalo ja siksi niitä rakennusliikkeet suosii vaikka järjettömiä ovat.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

sivistymätön kirjoitti:

Voisitteko ystävällisesti neuvoa tyhmää ja selittää mikä luhtitalo tarkalleen on?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu