Kerran eräs nainen keräsi korukivien lisäksi jalokivi ja kultakoruja, joita pienimmistä suurimpaan luettuna lienee ollut vajaa sata erilaista. Koska tämä neiti oli yksinäinen, hänen omaisuuttaan halusi veli. Kun neiti joutui varkauden kohteeksi, hän epäili veljeään ja ulos lähtiessään kirjoitti lapun oveen jonka kiinnitti teipillä ja joka antoi ymmärtää kavereille, että varastetun omaisuuden sai käydä noutamassa takaisin ja palauttaa alkuperäiselle paikalle. Veli oli huomaamatta käynyt neidin asunnossa ja lukenut lapun ovesta. Veljen vaimo ilmoitti neidin mielenterveysongelmista vanhemmalle sisaremme ja tämän mies kutsui ambulanssin. Lääkärille oltiin ensialkuun kerrottu murhauhkailusta veljeä kohtaan ja muuta tällaista. Kun sairaalahoidon aikana huomattiin, ettei uhkailua ole tapahtunut ja että mielenterveys on jotakuinkin kunnossa, neiti vapautettiin. Kotona hän lähipiirin ihmisiltä kuuli, että varas oli veli ja hän peitti jälkensä hankkimalla sisarensa hoitoon. Kun veljen mielenterveyttä tutkittiin, hän toi yleislääkärin ja kirurgin lausuntoja joiden nojalla hänet vapautettiin tutkinnasta. Vain veli piiloutuu nykyään kotiinsa ja pelkää edelleen jonkun vierailua. Kukaan ei ole tullut käymään mutta itse aiheutettu pelko jäi veljelle varkauden mukanaan tuomana ja rikkoi perhepiirin sisarusten välit. Alakerrassa naapuri oli ilmoittanut käyvänsä veljen luona kylässä, tosin kirveen ja sahan kanssa, sillä muissakin asunnoissa oli kerrostalossa vierailtu. Nyt jokainen tarkastaa mielensä terveyttä päivittäin ja uskoo itseensä, ei kuten lääkärit, varkaan sanoihin.
Kummari vain
Kenenmissämiten
085
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.