Perhepolitiikka on kamalaa

vihalintu

Ihmisen sosiaalinen käyttäytyminen ei ollut, ajattelen, koskaan tasapaksu tai turvallinen tai luotettavaa.

Toisissa teksteissä on ennakoitu Perheen kriisiä Aquariuksen aikana.

Korkeaoppineisuus, globalismi, astrologia ja astronomia, teknologia, tuntuu, tekevät perhepidosta käsittämättömän.

Naisten tasa-arvo tuntuu miehestä ennakkoarvaamattomalta.
Mitä naiset tavoittelevat?
Tuntuu, että he tekevät kaiken aivan väärin.
Yleisemmin voiko heihin luottaa?

Yhteiskunta väliajoin tuntuu kehittyvän etanan hitaasti, että lounasta joutuu odottamaan viikon, jolloin laihtuu. Voi käydä niin, että mikään hakemus auta.

Ihmiset voivat tietääkin, että mikä on objektiivisesti oikein esim. että lapset tahtovat kasvaa kotona vanhempien kanssa, mutta kukaan ei hyväksy virallisesti tai edistää näkyvästi mitään, ennen kuin johtaja hoksaa idean. Mutta ideioita on paljon, että kun hyväksytään yhtä juttua, niin miljoona muuta lipsuvat laittomiksi.
Syy ainoastaan yhdessä johtaja aivossa?
Massa mentaliteetissä?
Kun tietää, että mikä on oikein, niin ei jaksa tehdä väärinkään.
Sitten on tärkeys järjestyksiä, että mikä elämää ylläpitää.
Peruspilareita ei kannata rikkoa.

"Ovatko ihmiset tulleet hulluiksi perheen hoidossa tai aika tai valtio on idiootti?"

0

324

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Haluan sinut, kuuletko minua.

        Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
        Ikävä
        97
        1625
      2. Hän on tosi

        hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
        Ikävä
        54
        1083
      3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

        https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
        Maailman menoa
        420
        1041
      4. Kuka sitä naista maalittaa

        Täällä oikeasti?
        Ikävä
        166
        962
      5. Rakastan häntä

        Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
        Ikävä
        57
        782
      6. Anteeksipyynnöstä

        Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
        Ikävä
        126
        762
      7. Ei kukaan ole katsonut

        Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
        Ikävä
        51
        698
      8. Oletko päässyt minusta

        Eteenpäin?
        Ikävä
        81
        689
      9. Naiselle Kuuleppa Tämä

        Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
        Ikävä
        38
        665
      10. Onko mun toinen

        Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
        Ikävä
        57
        661
      Aihe