Käväsin ostamassa tuollaisen moottorisahan, kun ei oikein ole aikaa vanhan huoltamiseen ja eikun kokoamaan, muttamutta tuloksen oli kummallinen vänkyrä, kuin auton alle jäänyt saha, epäuskoisena katselin, että menikö jokin vikaan, laippa on vinossa sisäänpäin ja yläkahva jotenkin käteen sopimaton, "vääntyneen" oloinen.
Oikein on kuitenkin koottu, mutta tällaisiako nykyiset sahat ylipäätään ovat, vai onko joidenkin merkkien ominaisuus, kolme aikaisempaa kun olivat suoralinjaisia ja muutoksen kyllä huomaa.
Oikein on kuitenkin koottu, mutta tällaisiako nykyiset sahat ylipäätään ovat, vai onko joidenkin merkkien ominaisuus, kolme aikaisempaa kun olivat suoralinjaisia ja muutoksen kyllä huomaa.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Terän asento mahdollistaa nurkan taakse sahaamisen, ja lisäksi voi sahata viistokolmion muotoon. Kokeile myös perinteistä ruotokuviotekniikkaa.
Mitä aloitus kertoo aloittajasta?
No eihän se mitään kerro, ei kerro edes sukupuolta, kansallisuutta, ikää, osoitetta, saatikka sotua.
Aloituskin näköjään kertoo vain, että henkilö oli hankkinut uuden moottorisahan, jonka symmetrisyys poikkeaa aiemmin totutuista ja noin rautalangasta vääntäen ihmetteli, että onko se vain jonkun tietyn merkin ominaisuus, mutta eihän sitä kukaan voi tietää, kun ei sahoja ole yleensä kuin 1 per hlö.
Aloittaja ei tunnu terveeltä, sen sijaan että palauttasi /korjauttaisi takuuseen ostamansa sahan tekeekin tänne aloituksen !!
Ei minunkaan mielestä, nimimerkkikin on portugalin kieltä ja tarkoittaa hullua, josta ilmaisu on levinnyt suomen puhekieleenkin tarkoittaen samaa ja toinen kriteeri on se, että tekee aloituksen näille palstoille.
Onneksi täällä on "terveitäkin" esim. löylykauhamies ja aloitusten tarkkailija, niin että jotain järkevää luettavaakin löytyy.