Miten toimitte noiden paneelien kanssa kun jätätte veneen vaikkapa sunnuntai-iltana laituriin odottamaan seuraavaa perjanrtaita? Fiksuinta olisi tietty jättää ne lataamaan akkuja mutta kun niitä rosvoja siellä kuitenkin on iltaisin/öisin. Noita paneeleitahan on pöllitty jopa saarissa olevista merenkulun turvallisuuslaitteista saati sitten kaivarin kaijassa olevasta paatista. Jätättekö paneelit kannelle lataamaan, siirrätte ne sisätiloihin jemmaan vai viette kotiin?
Aurinkopaneelien säilytys?
15
1916
Vastaukset
- Keulamies
Aurinkopanelini ovat sen verran kiinteästi asennettuna tolpan nokkaan, että kyllä ne siihen paikalleen jäävät suunnattuna etelän aurinkoa kohden. Toki ihan pöllittävissä ne ovat jollei varas ole patalaiska.
- jadökljaöflkj
On mahdollista käyttää myös joustavia paneeleita, jotka vedetään sikamassalla kiinni rakenteisiin. Niitä ei yleensä irti rapsutella, mutta eipä toisaalta vaihdeta paikkaakaan, jos on tiellä.
- Luvunhätkyttäjä
Paikalleen paneeli jätetään, siinähän se idea on, että perjantaina on akut ladattuna.Tosin meidän seurassa lukitut portit ja öisin vartiointi.
Juuri näin, ei sitä paneelia kannattaisi laittaa ollenkaan, jos sitä ei voisi jättää viikoksi paikalleen pitämään akut iskussa.
Joo tuo "meidän seurassa lukitut portit ja öisin vartiointi" ratkaisisi koko ongelman. Sähköä minulla on saatavilla piuhalla kun vene makaa viikon kaupungissa laiturissa. Oma kokemus on sellainen, että nämä rosmot ovat kahta ryhmää. Niitä pienellä moottoriveneellä ajelevia, suomea puhumattomia miehiä jotka ovat kiinnostuneita perämoottoreista ja muusta mukaan otettavasta sekä se isompi ryhmä eli alkkikset ja narkkarit jotka vievät mitä tahansa. Jälkimmäiselle porukalle ei ole mitään väliä missä kunnossa paneeli irtoaa. Oikeastaan vielä se kolmas ryhmä joka etsii illanvieton jälkeen vessan korviketta ja ainakin purkkarin sitloora on hyvä sellainen. No he eivät mitään vie vaan päinvastoin jättävät muiston käynnistään. Tietty tuo kiinni ruuvaaminen listojen avulla siten, ettei saa käsin irti voisi olla se juttu.
- vjöldkjöoiufd
Ruostumattomilla pop-niiteillä kiinni.
- eikämaksa
Kaidekiinnitys hydrauliputken kiinnikkeillä. Eikä maksa paljoa. Esim yhden Nawan kiinnikkeen hinnalla saa 4 hydrauliputken kiinnikettä ja varmasti kestävämpi vaihtoehto. (ruuveineen ja kiinnike levyineen.)
- LukkoPultti
Vähän samoja juttuja pohtinut. Onko kukaan täyttänyt ruuvien kantoja esim. epoksikittillä tms. tökötilla? Niin että sen saisi sitten tarvittaessa kuitenkin itse irti.
Esim. kuusikolo- tai ristipää uppokantaruuvi, jolla on aurinkopaneeli katossa kiinni.- eikämaksa
Muovilukite mutteri tähän vaivaan.
- KiinniPysyy
Ei kai nykypaneelit voroille kelpaa?! Sen verran halpoja nykyään ja vaikea vaihtaa kaljaan..
- VoronUhri
Katso kesällä tori.fi tai huuto.net ja mikä se nyt on se eestin kauppapaikka. Niistä löytyy edullisia käytöstä poistettuja, irroituksessa hieman kolhiintuneita paneeleita joissa sähkötyöt on tehty kiireessä puukolla tai sivuleikkureilla.
- venäjälläehkä
Onko joku kuullut että veneen aurinkopaneelit olisi varastettu ? Kaikkea voi tietysti sattua, mutta en ole kuullut moista. Luulisi että sitten kiinnostaisi myös esim. elektroniikka, mitä on ulkona....
- Tyrnäväntörpedo
Kävin katsomassa sekä huuto.net että tori.fi kauppapaikat. Niissä oli yhteensä vain yksi Suomen ulkopuolelta tavaraa myyvä ja niilläkin oli myynnissä ehjiä paneeleja ilman sivuleikkurityöstöä.
Miksi näin, vaikka uron v toisin väittää?
Kumpi valehetelee? - VoronUhri
Miten torpedo luulet, onko kaupunkien laitureilla nyt hirvesti tarjolla veneitä joista kähmiä irtainta? Luulen, että tuo alkuperäinenkin kysyjä tarkoitti tilannetta kesällä?
- Tyrnäväntörpedo
Luulen, että aloittaja halusi vain ottaa kantaa ilman todellista tietoa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä
"Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan1711033Eipä tunnu se "pedofilia" huuto kiinnostavan
Lähinnä se sekohäirikkö ressukka joutuu itse vastaileen itselleen, mitään näkyvyyttä ei saa, palstalla ylipäätään on hyv7710184- 474251
- 243952
Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv353746Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"
"– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h573649No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol413483Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni73385- 533173
- 422895