Vanhainkunta

Sysmän kunnanjohto haluaa savustaa lapset pois kunnasta tuottamattomina. Hallituksen pj. on tyytyväinen jos lapset saadaan pois eläkeläispensionaatin tulevaisuutta pilaamasta.
71277
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Kukaan ei halua lapsiperheistä eroon on täysin varma asia. Mutta yhtä varmaa on sekin, että säästötoimet ovat aivan välttämättömiä ja koululaiset yhteen kouluun keskittämällä niitä säästöjä saavutetaan. Talous oli vain miljoonan plussalla joten säästää pitää, sehän on selvä.

Seuraavassa KH:n kokouksessa tullaan myös esittämään, että kaikkien viranhaltijoiden ja muiden palaveripullan mussuttajien pitää hyppiä kunnantalolla yhdellä jalalla siivouskulujen puolittamiseksi.

Äänestä

Sysmä k-18 kunta Wellcome jos omistat Rollaattorin, ota hoitaja ja eväät mukaan.

Äänestä

Kunnanjohtaja hakee ikäistään seuraa. Marttakerhojen määrä nousuun!

Äänestä

Totuus on puhuttu. Alle 30-vuotiaat ja yli 50-vuotiaat ovat kunnalle vain riesa.

Äänestä

Totuudesta ette tiedä tasan yhtään mitään. Luulojanne levittelette, tietämättömät. Onneksi meillä on kunnnajohto ja luottamushenkilöt, jotka ymmärtävät kuntalouden päälle paljonkin. Muuten näiden luulotietäjien opeilla olemme konkurssissa (tiedättekö muuten mitä tämä sivistyssana tarkoittaa) alta aikayksikön. Hullut hoitoon ja johtajat kunniaan!

Äänestä
  • Taitaa itse kh pj ja kunnanjohtaja olla tämän kirjoituksen takana........

    Äänestä

Voi sentään, että täällä on paljon suurta tietämättömyyttä talouden ja varsinkin kuntatalouden perusjutuista, kuten debit ja kredit. Kumpi on ikkunan puolella ja kumpi on meno tai tulo!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Googlenheim kirjoitti:

Sysmän kunnanjohto haluaa savustaa lapset pois kunnasta tuottamattomina. Hallituksen pj. on tyytyväinen jos lapset saadaan pois eläkeläispensionaatin tulevaisuutta pilaamasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu