Kouluinvestointitilanne, jätevesipuhdistamoinvestointi, laajakaista, jäähalli, liikuntasali, kehittämisyhtiö ovat /tulevat olemaan suuria rahareikiä myös kunnan veronmaksajille.
Eikö kunnan olisi hyvä järjestää kansalaisille keskustelutilaisuus näistä aiheista, niiden rahoituksesta ja vaikutuksesta kunnan talouteen. Kriisikunnaksi?
On olemassa kaikenlaista kunnan viestintäsuunnitelmaa, jonka mukaan asioista pitäisi informoida kuntalaisia. Vaan eipä ole näkynyt! Paperilla tämäkin asia pelittää hienosti!
Olisiko vihdoin aika?
Eikö kunnan olisi hyvä järjestää kansalaisille keskustelutilaisuus näistä aiheista, niiden rahoituksesta ja vaikutuksesta kunnan talouteen. Kriisikunnaksi?
On olemassa kaikenlaista kunnan viestintäsuunnitelmaa, jonka mukaan asioista pitäisi informoida kuntalaisia. Vaan eipä ole näkynyt! Paperilla tämäkin asia pelittää hienosti!
Olisiko vihdoin aika?
Vastaukset 25
Vanhimmat
Karstunenmalli kirjoittaa asiaa. Ojalan laskuopin mukaan rahat ei kaikkeen riitä ja virheetkin olisi myönnettävä . Veikkaampa, että kuntalaiset ovat vain maksumiehinä ja kusetettavina. Tuo Viispiikkinenkin on kuin satusivellin, ei uskalla kertoa asioista kuntalaisille.
Selvittäisiinkö tästä jätevesiongelmasta siirtymällä osittain ulkokäymälöihin. Voitas kokeilla himmelin osalta. Aikanaan 60-70 vuotta sitten oli vallan ulkokäymälöitä ja järvet oli puhtaita. Silloihan jätehommat hoiti Ranttilan Niilo. Muistan kun kävi Riuttaperällä tyhjentämässä apteekkarin huusia ja oli tullut aikaisin. Apteekkari tuli tarpeilleen aamulla. Niilo oli töissä ja nosti päänsä viereisestä huusin reiästä ja kysyi, joko kahvi on kohta valmista. Apteekkari säikähti istuessaan viereisellä reiällä.
Lopputulos olisi parempi kuin nyt eikä maksaisi asukkaille mitään,nyt vain rahastetaan välistä kuntalaisilta.
Tilapäisen valiokunnan asettaminen ja hallinnon uudelleenjärjestelyt vievät nyt kaiken ajan, varsinkin kun tiedetään että näissä asioissa edetään haparoimalla. On kuitenkin hienoa että Karstulan kunnanjohtaja on lähtenyt siivoamaan näitä narsistisia toimintatapoja. Uskaltaakohan tilapäinen "kenttäoikeus"tehdä tarvittavat päätökset? Hyvä Karstula näyttäkää mallia.
Uusi kunnanjohtaja puhdistaa ja pelastaa Karstulan omaneduntavoittelioiden käsistä,hienoa ja tsmppiä työhön.
Valtuuston kokous siirrettiin maanantaiksi 23.04. mutta eikö sitä olekaan kun ei näy esityslistaa ? Nyt taitaa himmelin porukalla olla asiat niin solmussa ettei mikään onnistu. AVI vaatii selvityksiä väistötiloista, samoin sivistyslautakunta ihmettelee minne lapset ensi syksynä. Kohta joku sairastuu pysyvästi ja se on kunnan sitten korvattava. Valtuuston johtamisongelmat, laajakaistasekoilu jne. suma seisoo, mitään ei tapahdu, on vaan tekemisen meininkiä...
Se on sitä PÖHINÄÄ mistä kehittämisyhtiön päällikkö A Piesala muistaa joka käänteessä mainita. Sekin pulju pöhisee kuntalaisten rahoittamana.
Voiko ongelmana olla valtuuston johtamisongelma, kun valtuusto käsittelee hallituksen valtuuston käsittelyyn nostamat asiat sen mukaan kun hallitus saa niitä käsiteltyä viranhaltijoiden valmistelun pohjalta? Se että valtuusto on kokoontunut edelliset kerrat 19.3.2018, 4.12.2017 ja 1.11.2017 ja tänä keväänä nyt jo toinen kokous siirtyy eteenpäin, on vakava merkki hallinnon sisäisistä ongelmista hallituksen ja virkamiesten puolella.
T.Akkala ei kutsu kokousta koolle kun oma asema on uhattuna.
Kyllä Takkala huutoonsa vastaa, mutta onko muista siihen?
No, miksi epäluottamuskokousta ei sitten pidetty ?
Vastaako?
Varmasti!
Hänen tekemiset tai tekemättä jäänyt velvoitteet ei oikein siltä vaikuta.
Onhan kunnalla Takawetkassa yrittäjältä ostettu kallis halli toimettomana,sen saisi rempattua pikkurahalla kouluksi,vai mitä kiinteistön arviointimies?
Konttikoulut tai kunnan omat tilat.
Heikkilänmäellä olisi neljän rivitalon rykelmä. Hyvät sisäpihat ym.. väistötilat sinne kouluille. Sitten vain nurin koko talot kun/jos uusi koulu tulee.
Se tulisi liian halvaksi kun talot ovat jo kunnan vuokrataloyhtiön omistuksessa. Ne pitäisi ensin myydä ja vuokrata sitten takaisin kunnalle ja maksaa vuokrana moninkertainen myyntihinta yritystukena yrittäjälle.
Sitä suapi mitä tilloo.Olisi varmasti aika järjestää keskustelutilaisuus kuntalaisille, mutta nähtäväksi jää tuleeko sellaista tänne.
Olisiko jo aika teidän muuttaa ihmisten ilmoille? Karstulan aika ainakin on ohi.
Kohtahan se on kesä ja alkaa lomat. Loppuu PÖHINÄ ja meininki, himmeli vaikenee. Sitten pari viikkoa ennen koulun alkua tehdään joitain hätäratkaisuja. Tulee syksy ja talvi ja aletaan taas riitelemään keskeneräisistä hankkeista.
Kohta kardessa julkistetaan taas positiivinen osavuosikatsaus. Kunnan rahaa on taas säästetty kun mitään ei olla saatu tehdyksi. Savolainen urakka tais jäädä aloittamatta...
Kunnanhaalituksen esityslistan liitteessä näytti olevan kolmen ensimmäisen kuukauden investoinnit jo 68 000 € ja loppuvuodelle on vielä käytössä 4 608 000 €.
Jos vauhti on yhtä nopea loppuun asti niin tilanne on tilinpäätöksessä 272 000 € ja rahaa on säästynyt jo reilusti yli 4 miljoonaa.
Ei näemmä ole vielä aika. Odotellaan kriisin syvenemistä... "Kyllä se siitä".
Kyllä ennen kesälomia alkaa kenttä olla kypsä keskustelulle vaihtoehdoista. Sitä odotellessa kuuntelen sleepy sleepersin kuka mitä häh