Automatka Varsovaan.

Vaikka tiedämme, että lentäminen on edullisempaa, päätimme käydä autolla Puolassa.
Koska halusimme välttää Ruotsin läpiajon, matkustimme lautalla Nynäshamnista Gdanskiin. Nynäshamn sijaitsee n. 60 km etelään Tukholmasta. Lautta lähtee sesonkiaikana päivittäin klo 18:00 ja on perillä seuraavana päivänä Novy Portissa puolen päivän aikaan. Lautta oli vanhanpuoleinen, nykyiseltä nimeltään Wawel ja 1980-luvulla Ruotsissa valmistunut.
Ensimmäisen yön vietimme Gdanskissa ja kolme seuraavaa yötä Varsovassa.
Hotellihinnat ovat Suomen vastaavia edullisempia samoin ravintolat.
Puolan tiet ovat viime vuosina parantuneet huimasti, uusia moottoriteitä rakennetaan koko ajan. Pohjois /Etelä suuntainen maksullinen, mutta halpa moottoritie kulkee Lodzin tasolle saakka. Mikäli haluaa ajaa lyhyempää tietä Varsovaan voi ajaa Elblagin kautta. Alussa moottoritie ei vielä ole valmis, mutta n. 360 km:n kokonaismatkasta n. puolet on nelikaistaista tietä.
Liikennekulttuuri sekä maantiellä että kaupungeissa on sitten oma lukunsa. Liikennesääntöjä noudattava vain turistit, koska heitä on tapana sakottaa paikalla. Liikennekuolemat lienevät aivan eri tasolla kuin Suomessa.
Varsovan julkinen liikenne on edullista ja kattavaa. Nuoret puhuvat englantia, vanhemmat ihmiset eivät sanaakaan, siis eivät osaa edes lukusanoja.

2

324

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kulkukoiras

      Olette nähneet ripauksen Puolaa, tervetuloa takaisin näkemään muutakin, Stettinistä Poznaniin ja Wroclawiin, Jelenia Gorasta Toruniin ja Krakovaan, Puola on todella mahtava maa ja kuten huomasitte, Suomen teitä ei juuri voi enää verrata puolalaisiin, Vaikka eipä silti, koko Via Baltica on näkemisen arvoinen ja maksaa vain osan Ruotsinreitin hinnoista. Vajaat pari kuukautta ja olemme siellä taas, erityisesti Krakovasta ei saa koskaan tarpeekseen.

    • polakit.pois.EUsta

      Puola on hyvä matkakohde, jos haluaa tavata epäystävällisiä ihmisiä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä

      Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai
      Ikävä
      88
      8063
    2. Persut: haluamme lisää veroja!

      Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki
      Maailman menoa
      42
      4708
    3. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      41
      4361
    4. Jos samassa autossa istuu romani, somali ja venäläinen, kuka ajaa?

      Arvioiden mukaan romanit lähtivät noin 1000-luvulla liikkeelle pohjois-Intiasta. Nyt 1000 vuotta myöhemmin he ovat levit
      Maailman menoa
      44
      2556
    5. Numero josta kaivattusi tulee mieleen

      Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.
      Ikävä
      93
      1402
    6. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      40
      1276
    7. Tämmönen höpsö

      Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
      Suhteet
      40
      1227
    8. Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera

      Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota
      Lieksa
      39
      1140
    9. Heräsin taas sinä mielessä

      Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?
      Ikävä
      63
      1110
    10. Kannattaa toimia yleisesti ottaen

      Ajoissa. Vaikka miten paljon haluan ja tunnen, olen löytänyt nyt elämääni jotain uutta ja se todennäköisesti edistyy, jo
      Ikävä
      166
      1070
    Aihe