Uusi WLTP-mitaaus, Toyotien päästöarvot putosivat

OikeaaTietoa

Uudesta mittaustavasta eniten hyötyvät Toyotan hybridit. Jos haluat katsoa niin Toyotan sivuilta löytyvät uudet päästölukemat. WLTP-sykli suosii PA:n raportin mukaan erilaisia hybridimalleja, oli se sitten perinteinen Priuksen kaltainen hybridi tai lataushybridi.

Mielenkiintoista on, että pienellä iskutilavuudella varustetut turbomoottorit kärsivät eritoten uudesta syklistä eli pikkuturbot ovat suurimpia häviäjiä, mutta niiden todelliset kulutuslukemat ovat olleetkin kaukana ilmoitetuista.

Siirtymävaihe loppuu syyskuuhun 2018, jonka jälkeen kaikilla uusilla autoilla tulee olla WLTP-päästömittauksen mukaiset arvot siksi Toyota ilmoittaa ne jo nyt.

Uudesta mittaustavasta eniten hyötyvät Toyotan hybridit. Lue täältä:

http://www.tuulilasi.fi/uutiset/nedc-vs-wltp-pikkuturbot-suurimpia-haviajia

Siirtymäaikana, syyskuun 2017 ja syyskuun 2018 välillä, kaikki uudet autot sertifioidaan WLTP-menetelmällä. Ensimmäinen sertifioitu Toyotan malli on Prius.

Toyota on toivottanut WLTP-päästömittauksen tervetulleeksi. Sen myötä saadaan luotettavampi perusta kulutus- ja päästölukujen arviointiin. Esim. Fakku auriksen lukema on pudonnut 92:stä 83:een.

37

876

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • EtuMeniToyotalle

      Uuteen testisykliin siirtyminen nostaa maantieajoon optimoitujen dieselautojen virallisia kulutuslukemia. Hybridit hyötyvät muutoksesta ja bensa-autojen suhteellinen asema pysynee jota kuinkin ennallaan.

      Autojen hiilidioksidipäästöjä ja polttoaineen kulutusta mittaava uusi kulutusnormi WLTP olettaa edellisen NEDC-normin tapaan sähkön olevan nollapäästöistä. Täyssähköautot ja ladattavat hybridiautot saavat näin merkittävän veroedun, koska autoveron ja ajoneuvoveron määrä lasketaan autolle ilmoitettujen hiilidioksidipäästöjen mukaan.

    • EiVieläUusia

      Tuolla Toyotan sivuilla ovat vielä vanhat lukemat, mutta hybrideillä lukemat todellakin putoavat.

    • KuolevatPois

      Tämä antaa dieseleille kuoliniskun:

      WLTP:llä mitataan myös aineita, kuten hiilimonoksidia (CO), hiilivetyjä (HC) ja typen oksideja (NOx) ja hiukkasia (PM/PN).

    • ToyotanHybridit

      Joulukuussa 2016 uudistetun ja entistä tarkemman WLTP ADAC-ekotestin tulokset:

      Testivoittaja, sähköauto BMW i3 (93Ah), ansaitsi täydet 100 pistettä ja arvosanan 5 tähteä. Muut viiden tähden autot ovat sähkö-, hybridi- ja maakaasuautoja: Toyota Prius 1.8 hybridi ja Nissan Leaf -sähköauto jakoivat kakkostilan. Neljänneksi sijoittui Toyota Yaris Hybrid Style. Toyotan perushybridit tunkivat sähköautojen joukkoon.

    • typerääTouhuaJaLeikkiä

      Tuolla uudella mittaustavalla halutaan saada hyviä arvoja sähkiksille ja hybrideille ja se on vain politiikkaa ja verotuksen ohjausta. Todelliset kulutukset ja järkevyys on unohdettu täysin.

      • Todellinenkulutus

        Lähempänä todellista kulutusta tuo uusi testi on kuin vanha. Kumpikaan testi ei huomio esim. talvea, aiemman testin testilämpötilat eivät olleet edustavia edes etelä-euroopassa.
        Ja jokaisella se "todellinen" on erilainen, minun auton käyttöni on tyystin erilaista kuin naapurilla.


      • YlemmänOhjausta

        Mutta suosii patteriautoja reilusti.


    • Aurisht
      • Artikulointia

        Kyllä on noussut, kuten tuossa ylempänä kerrottu.
        Medialukutaitoa pitäisi olla vaan... kaikissa malleissa tulee normipäästöarvo kohoamaan uudella testillä, mutta hybrideillä vähemmän ja pikkuturboilla enemmän.


      • S560e

        Tuossa ei itse asiassa tarvita mitään hienoa "medialukutaitoa", vaan tavallinen lukutaito riittää. Lainattu lehtijuttuhan ei ole tässä oleellinen, sillä siinä asia on tietenkin selvästi sanottu ihan kuten se onkin, eli kuten sinäkin kirjoitat - ja sen lehtijutunkin ymmärtämiseen riittää ihan perinteinen lukutaito, eihän asia siellä mitenkään medialukutaitoa vaativana eli peiteltynä ole.

        Voit siis olla huoleti, aivan varmasti (ainakin lähes kaikki) sen jutun lukeneet kyllä ovat ymmärtäneet sen sisällön. Keskustelun aloittaja toki jo otsikostaan päätellen ei ehkä ollut ymmärtänyt artikkelista lukemaansa, eli olet tietenkin ihan täysin oikeassa, jos tarkoititkin sitä.

        Lehtijuttu, kenenkään myöhemmät korjaukset tai täsmennykset tässä keskustelussa tai kenenkään medialukutaitokaan eivät kuitenkaan muuta mihinkään sitä, että tämän keskustelun aloittaja väittää jo otsikossaan virheellisesti, että "Toyotien päästöarvot putosivat". Sehän on kiistatta paikkansapitämätön väite, sillä niidenkin arvot kohosivat, siis myös tekstissä myöhemmin mainittujen hybridien. Esimerkiksi Auris Sport Active Edition Hybridin uusi arvo 99 g/km ei voine olla kenenkään mukaan vähemmän kuin entinen 83 g/km, vaikka kuinka puolueellisesti katsoisi - nuo arvothan toki ovat Iltalehden tietoja, kun Toyota ei sentään niin paljoa kiinnosta, että itse viitsisi katsoa, mutta tietenkin ovat kyllä maahantuojalta saatuja.

        Tietenkään joku valheellinen väitekään ei muuta sitä, että Toyotankin hybridit ovat varmastikin ihan hyvä autovalinta ympäristön kannalta, jos nyt mikään auto on siinä suhteessa suoranaisesti hyvä. Toisaalta Toyotan hybridit eivät liene tuossa sen kummempia kuin muidenkaan hybridit, mutta senhän näkee, kun kaikkien tulokset aikanaan saadaan.

        Ja olisiko kuitenkin Toyotaltakin parempi ostaa se Auriksensa kunnon lataushybridinä, kun kuitenkin Aurista selvästi isommatkin autot, kuten esimerkiksi Volvo V90 T8 tai BMW 530e, menevät vielä reiluhkosti tuon Auriksen päästöjen alle, myös tuolla maanmainiolla WLTP:llä - ottamatta tietenkään sen suuremmin kantaa siihen, mitä yksikään noista autoista oikeasti vie esimerkiksi 1000 kilometrin maantielenkillä, tai siihen, olisiko siinä kuitenkin diesel se järkevin vaihtoehto jopa meille dieseleistä erityisemmin innostumattomille.


      • RS6

        No jos ei ajeta Toyotalle usein tyypillistä mateluvauhtia, jossa vauhtia nostetaan vain Toyotan joutuessa ohitetuksi, niin noista kolmestahan Volvo kuluttanee silti eniten ja BMW vähiten reippaassa maantieajossa noin pitkällä matkalla.

        Volvo ja BMW taitavat olla noista kuitenkin ainoat, jotka ovat saatavilla moderneina lataushybridimalleina. Muutenkin ne ovat tietysti kaikin puolin ihan eri tason autoja, minkä vuoksi koko vertailu on vakavasti ajatellen aika turhaa.


      • PalautetaanMieleen
        S560e kirjoitti:

        Tuossa ei itse asiassa tarvita mitään hienoa "medialukutaitoa", vaan tavallinen lukutaito riittää. Lainattu lehtijuttuhan ei ole tässä oleellinen, sillä siinä asia on tietenkin selvästi sanottu ihan kuten se onkin, eli kuten sinäkin kirjoitat - ja sen lehtijutunkin ymmärtämiseen riittää ihan perinteinen lukutaito, eihän asia siellä mitenkään medialukutaitoa vaativana eli peiteltynä ole.

        Voit siis olla huoleti, aivan varmasti (ainakin lähes kaikki) sen jutun lukeneet kyllä ovat ymmärtäneet sen sisällön. Keskustelun aloittaja toki jo otsikostaan päätellen ei ehkä ollut ymmärtänyt artikkelista lukemaansa, eli olet tietenkin ihan täysin oikeassa, jos tarkoititkin sitä.

        Lehtijuttu, kenenkään myöhemmät korjaukset tai täsmennykset tässä keskustelussa tai kenenkään medialukutaitokaan eivät kuitenkaan muuta mihinkään sitä, että tämän keskustelun aloittaja väittää jo otsikossaan virheellisesti, että "Toyotien päästöarvot putosivat". Sehän on kiistatta paikkansapitämätön väite, sillä niidenkin arvot kohosivat, siis myös tekstissä myöhemmin mainittujen hybridien. Esimerkiksi Auris Sport Active Edition Hybridin uusi arvo 99 g/km ei voine olla kenenkään mukaan vähemmän kuin entinen 83 g/km, vaikka kuinka puolueellisesti katsoisi - nuo arvothan toki ovat Iltalehden tietoja, kun Toyota ei sentään niin paljoa kiinnosta, että itse viitsisi katsoa, mutta tietenkin ovat kyllä maahantuojalta saatuja.

        Tietenkään joku valheellinen väitekään ei muuta sitä, että Toyotankin hybridit ovat varmastikin ihan hyvä autovalinta ympäristön kannalta, jos nyt mikään auto on siinä suhteessa suoranaisesti hyvä. Toisaalta Toyotan hybridit eivät liene tuossa sen kummempia kuin muidenkaan hybridit, mutta senhän näkee, kun kaikkien tulokset aikanaan saadaan.

        Ja olisiko kuitenkin Toyotaltakin parempi ostaa se Auriksensa kunnon lataushybridinä, kun kuitenkin Aurista selvästi isommatkin autot, kuten esimerkiksi Volvo V90 T8 tai BMW 530e, menevät vielä reiluhkosti tuon Auriksen päästöjen alle, myös tuolla maanmainiolla WLTP:llä - ottamatta tietenkään sen suuremmin kantaa siihen, mitä yksikään noista autoista oikeasti vie esimerkiksi 1000 kilometrin maantielenkillä, tai siihen, olisiko siinä kuitenkin diesel se järkevin vaihtoehto jopa meille dieseleistä erityisemmin innostumattomille.

        Hybridin hyödyt ympäristölle on kokonaisuudessa negatiivinen, sillä niiden valmistus saastuttaa enemmän kuin mitä niistä saadaan hyötyä elinaikanaan. Toki paikallinen hyöty suurkaupungeissa on etu.


    • 1.0TSI
      • Siellälukemat

        Lehtien koeajoisssa ja vertailuissa pikkuturbojen kulutus on ollut 6,5 - 7 l/100 km. Eli totuus löytyy siitä. Näkyy netin keskusteluissa olevan samaa luokkaa. Esim VAG-arenalla.


      • sinä.hyvänä.esimerkkinä

        En muusta tiedä muta Tojo on vajakkien auto.


      • Tieto.on.valtaa
        sinä.hyvänä.esimerkkinä kirjoitti:

        En muusta tiedä muta Tojo on vajakkien auto.

        Uskon ettet tiedä mistään mitään ja tuo kommenttisi nyt ei kerro muusta kuin itsestäsi!


    • Pierre_

      Jos töpselisähköautojen CO2-lukemassa huomioitaisiin myös sähkön tuottamisessa syntyvät päästöt, olisivat päästölukemat merkittävästi toisenlaiset.
      Miksi kaikkia päästöjä ja vaikutuksia ei huomioida?

      • Kokonaispäästöistä

        No ei siinä huomioida minkään muunkaan polttoaineen valmistuksen, varastoinnin ja siirron aiheuttamia päästöjä. Maakaasunkin (metaani on kasvihuonekaasu) osalta sitä häviää vuotoihin ym. ja paineenkorotuksiin useampi kymmentä prosenttia.


      • Mgkgkkgkgkgkgkg

        Plus pitäisi huomioida auton valmistuksen ympäristövaikutukset, akut ovat melkoinen ympäristötaakka.

        Ja joo, tietysti myös muiden polttoaineiden osalta pitäisi huomioida kokonaisuus. Kuitenkin koko elinkaari huomioiden hybridit ja sähköautot häviävät asemiaan suhteessa polttomoottoriautoihin. Mutta voivat silti ainakin tietyillä alueilla ja tietynlaisessa ajossa olla ympäristöystävällisempiä. Mikään itsestäänselvyys se ei kuitenkaan ole.
        Polttomoottoriauto on usein myös halvempi, varsinkin jos verotus jätetään pois yhtälöstä, jolloin voisi fiksuinta olla ajaa ihan normaalilla polttomoottoriautolla tai perinteisellä hybridillä ja satsata kustannusero sähköautoon verrattuna vaikka Saharan metsittämiseen.


    • olletteniinvihreitä

      No, miksi vitussa me keskustellaan ja väitellään minkään auton päästöistä, jos kokonaispäästöt ei ole selvillä?
      Aivan turhaa touhua.
      Petämme vain itseämme. Ja vielä pahemmin, jos kokonaispäästöt ei minkään merkin fanaatikkoja askarruta.

      • seatVWskodaudisamaTDITSI

        VW pettää aina
        nyt tuotanto on pysäytetty kun ei läpäise testejä-heh


      • HolistiosssssJijuu

        Holistiossss, eihän siitä ole kyse, vaan päästöjä halutaan pienentää vastaamaan uusinta mittaustapaa. Kuinka tyhmä oikein olet?


      • TerapiaanHeti

        Pentti siellä Pentti täällä, ole Holisti kovin sekasin.
        Näet näkyjä ja mörköjä joka paikassa.


    • KohtaSeMyönnetään

      Poliittinen päätös on tehdä sellainen testi joka "kannustaa" vaihtamaan sähkö- ja hybridin. Mitään tekemistä sillä ei ole todellisuuden ja normi arkikulutuksen kanssa.

    • ajat.muuttuvat

      Kannattaa lukea tuossa Tuulilasin jutussa kerrottu lähdekin. Toyotan ongelma on sähköautojen täydellinen puuttuminen ja Prius pitäisi myydä paremmin, että valmistajan keskiarvopäästöjä saataisiin nykyistä alemmas. Muut esim Kia/Hyundai ajavat kohta ohi.

      • Pentti_sekoilee

        Samalla lailla Volkswagenilta puuttuu todellinen sähköautoksi alunperin suunniteltu auto. Eivät muka-sähköautot Golf ja Polo sitä ole, eivät lähimainkaan.


      • KaikessaOhi

        Korealaiset menivät jo Tojon ohi.


    • pellemittauksia

      Tojon kulutuksethan kasvoivat, eivät pudonneet. Tojon kotisivuilta tuo on helposti luettavissa. Lisäksi käytännön testit osoittavat, että nyt Tojon ilmoitetut arvot verrattuna bensaturboihin ovat sitten prosentuaalisesti vieläkin enemmän pielessä. Auris Hybridin ja pikkuturbon kulutuserohan on todellisuudessa vain pari desiä.

      • Tero.T

        Pellet, joilla ei näytä olevan juuri kykyä taloudelliseen ajoon olivat mittaamassa hupiohjelmassa eikä missään testissä!!!


      • hassu.juttu
        Tero.T kirjoitti:

        Pellet, joilla ei näytä olevan juuri kykyä taloudelliseen ajoon olivat mittaamassa hupiohjelmassa eikä missään testissä!!!

        Miksi hybridin säästöt saadaan vain kovalla yrittämisellä?


    • Kääkkä

      Kaikki päästölukemat ovat viallisia kun energian valmistuksessa syntyviä päästöjä ei kukaan koskaan tutki. Tämä järjestelmä on pelkkä poliittinen ase eikäikä siihen tule autoilijan sekaantua. Oikea tapahan on verottaa ajettuja kilometrejä, aivan kuin vettä ja sähköä. Eli polttoaineeseen se maksu silloin se on kohdallaan.
      Pystyykö joku väittämään vastaan ja perusteleemaan väitteen vääräksi.
      Se ketä käyttää se maksaa se on oikein.

      • mallikansalaiset

        Helsingin vihreät ovat mielestään ympäristöystävällisiä, kun ajavat 10 tkm vuodessa hybridillä ja lämmittävät vielä ainakin 10 vuotta talonsa kivihiilellä.


    • verovoro

      bmw 745e / 3l tuplaturbo bensakone n. 320 hp / paino tällä keijulla n. 2400 kg jokainen kyläseppäkin tietää että vehje kuluttaa pienimmilläänn. 7l ja oikeassa ajossa keskimäärin 10-16 litraa ja päästöt noin 200g josta siis oikeasti tulisi autovero n. 20 000e

      mutta elitismi kusetti tyhmää veronmaksajaa , laitto n. 85 heppasen sähkömoottorin jonka akustona naurettava 12 kw ( vastaa energialtaan n.2 litraa bensaa ) tällä akustolla pääsee hiipimällä ihanne oloissa n. 49 km.......ja saadaan eu kulutuslukemaksi 2.2 l / 100 km ja päästöksi 50g ....josta siis autovero ja käyttömaksu määrä.

      tässä jatkoa firmojen yhtiölainoille ja pääkonttori veivauksille ja verosuunnitelmille joiden päätarkoitus on vältellä veroja.

      • Juurikin näin, olet täysin oikeassa. Kaikki merkit käyttävät nyt WLTP älytötä sääntöä hyväkseen, kulutus / 100 km. Lyödään sähkömoottiri mukaan jolla pääsee 50-60km ja kulutus on puolet oikeasta. Oikea tapa olisi mitata kulutus/toimintasäde, jolloin ajettaisiin se minkä autolla oikeasti pääsee ilman tankkausta tai latausta. Hybridien verot nousivat hurjasti. Nyt kun mitataan ensimmäinen sata km, voidaan kusettaa veroissa reilusti.


    • 678678678

      Sähköntuoton päästöt on luokkaa 250-300g/kWh (ei uusiutuvia). Erästin firma mainostaa 270g/kWh. Jos auto vie 20kWh/100kkm niin päästöt on 54g/100km. Tästä puuttuu jonkin verran häviöitä matkan varrelta mutta toisaalta eihän polttomoottoriauton päästöissäkään ole polttoaineen tuotannon tai kuljetuksen päästöjä.

    Ketjusta on poistettu 15 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Valkeakosken 15-v tapauksessa ihmettelen ??

      On sääli, että pahoja ihmisiä liikkuu aina vapaana eri puolilla Suomea, mutta minkä ihmeen takia 15-vuotiaan nuoren täyt
      Maailman menoa
      611
      16586
    2. Valkeakosken tappo

      "Tyttö löytyi poliisin mukaan kuolleena läheisestä metsästä muutaman sadan metrin päässä kotoaan. Uhrin löysivät hänen k
      Henkirikokset
      52
      14978
    3. Nyt ahdistaa

      Joku nuori tyttö on surmattu Valkeakoskella. En tunne ihmistä, mutta silti se koskettaa. Uutisissa oli hiljattain, että
      Valkeakoski
      389
      9344
    4. Kuka oli tekijä?

      Jos tekijä oli suomalainen, onko hänen vanhempiaan jo tavoitettu? Mitä mieltä ovat aikamiespoikansa teosta? Entä puoliso
      Valkeakoski
      47
      5582
    5. 15-vuotiaan ruumis valkeakoskella

      Nuoria tyttöjä tappavat miessaalistajat ja toiset nuoret. Miessaalistajille ruumiin kätkeminen tai tuhoaminen ei ole on
      Poliisi
      12
      4639
    6. Valkeakosken murhaaja-raiskaaja on kantasuomalainen mies tiedottaa poliisi

      Some- ja palstapersut ehtivät jo moneen kertaan julistaa tekijän maahanmuuttajaksi. Miten meni niin kuin omasta mielestä
      Maailman menoa
      174
      3255
    7. Kantasuomalainen mies pidätetty - ulkomaalaiset syyttömiä tekoon

      Verityöstä on pidätetty vuonna 2005 syntynyt mieshenkilö. Ulkomaalaisilla ei mitään yhteyttä tekoon.
      Valkeakoski
      118
      1925
    8. Mitä hänellä oli päällään kun viimeksi näit hänet?

      Avoimia vastauksia saa kirjoitella... Ehkä joku saattaa tunnistaa itsensä kommenttien joukosta :)
      Ikävä
      57
      1379
    9. Meidän tarinako on ohi?

      Ootko niin päättänyt?
      Ikävä
      96
      1315
    10. Miksi kaupunki toivoo nuorilta malttia?

      https://www.hs.fi/suomi/art-2000010453236.html "Älkää suunnitelko kostoa" Mistä on kyse? ”Toivomme, että nuorten taho
      Valkeakoski
      41
      1247
    Aihe