Älä määräile muita

Älä_enää_tee_näin

Vanhimmat chathuoneessa olen havainnut seuraavanlaisen ikävän ilmiön.
Siellä on muutamia henkilöitä, jotka sanelevat mielellään muille.
Keiden kanssa muut saavat keskustella ja keiden kanssa eivät saa keskustella.
Hämmästyttää. Miksi joku haluaa hallita näin, tuntemattomien mieliä?

Tälläinen henkilö saattaa kysyä jopa yleisesti, kuinka sinä voit keskustella "tuollaisen, tai tuollaisen" kanssa? Nimeämällä kaikkien nähden joitakin chattaajia.
Jos hän ei itse pidä joistain keskustelijoista, eihän se tarkoita sitä, että muutkaan eivät saisi pitää. Eikö se ole jokaisen chattaajan oma asia, kenen kanssa hän keskustelee ja
päättää myös siitä, kenestä pitää ja kenestä ei pidä.

Ei kannata lukea, eikä huomioida, kun tälläinen tyyppi ilmestyy sinulle kertomaan privaatisti, asioita toisista chattaajista ja yllyttää, vihaamaan ja hyljeksimään ja haukkumaan heitä.
Ellet tee näin, kuten määräilijä tahtoo, hän suuttuu niille, jotka ei pompi hänen pillinsä mukaan. Tälläiset ihmiset on varmasti olleet lapsesta asti koulukiusaajia, jotka on määräilleet ja manipuloineet muita, keiden kanssa ollaan ja keitä sysätään syrjään, milloin minkäkin mitättömän syyn perusteella. Harmi, että määräilijät ovat jääneet, tälle tasolle henkiseltä kehitykseltään.

18

1377

    Vastaukset 18

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • valitettavaa

      Samaiset chattaajat terrorisoivat useita keskustelupalstoja. Joku ties kertoa että ovat harkitusti lietsomassa eripuraa ja toisten ajamista pois, jos ei saa myötäilemää hyvää palautetta toiselta.
      Ilmiö on mitä haitallisin, tuskin saadaan koskaan karsittua.

    • jennijåutava

      Olen törmännyt samaan ongelmaan ja huomannut keitä nämä "cättäilijät" ovat ikävää että he kuuluvat niihin jotka siellä kaikkein eniten mesovat ,*mietin tässä tulikohan pilkut ja pisteet oikeille paikoille ettei eräiden tarvitse siitä kirjoitella*.

      • Chättärätti

        Epäilen että itse taidat kuulua heihin.


      • ala_itke_ines

        "tyyppi ilmestyy sinulle kertomaan privaatisti, asioita toisista chattaajista ja yllyttää, vihaamaan ja hyljeksimään ja haukkumaan heitä. Ellet tee näin, kuten määräilijä tahtoo, hän suuttuu niille, jotka ei pompi hänen pillinsä mukaan. Tälläiset ihmiset on varmasti olleet lapsesta asti koulukiusaajia"

        osui ja uppos?


      • Kokemuksestakerron

        Tuollaiset varmaan kannattaa jättää pärisemään itsekseen... harva jaksaa kauan jatkaa jos ei saa vastakaikua. Vaatii toki jonkun verran itsekuria olla vastaamatta mutta kannattaa pidemmän päälle.


    • lesbidonna

      Kiusa se on pienikin kiusa,no näiden joidenkin vakisättäreiden toimet ovat joskus tosi naurettavia,kirjoitetaan ja kehoitetaan "privassa" olla keskustelematta joidenkin kanssa ja näin kiusataan sitä henkilöä en vastata kysymyksiin ei kommentoida hänen valitsemaansa aihetta,mutta jos keskustelu siirtyy terveyteen tai vaikka liikalihavuuteen haukkumassa sitä joka on muka terveysintoilija ja jos sanot sanan läski,niin olet hylkiö,mitä se kertoo sättiväestä?

    • sättäilijä

      Onneksi en ole vähäpätöisyydessäni törmännyt tämmöiseen. Pahnan pohjimmaiset saa olla rauhassa,. kukaan ei sanele mitään.

    • jääräilevä

      tuntemattoman chataajan määräily on mahdotonta ellei määräiltävä ole heikkolahjainen

    • rauhaheille

      Vanhempain huoneessa ei kukaan vastaa edes tervehdykseen kun käy harvoin. Omat juttunsa heillä jotka siellä joka päivä aikaansa viettää. Minua ole "määräilty" koska ei sanota mitään:) Ei ole kaikkien olohuone:)

    • Ruxxxi

      Uneen sätti vaipuu. päästään tästäkin paheesta. Pitää etsiä vaihtoehtoisia sättejä ja foorumeita keskusteluun, ei tämä negalaatikko oo ainoa paikka mihin suoltaa omia juttujaan. Jos palstan tai sätin on vallannu kantapeikkoporukka jotka viljelee mustanpuhuvaa mieltään eri kulmilta niin pitää antaa heille rauha tehdä tekosiaan. Ei heidän kanssaan ole pakko viettää aikaa. tai jos haluaa sättäillä, ruksittakoon nämä perkeleenpennut jotka meganegoja puhuu!

    • huomautuss

      Ei pidä puuttua "sivusta" jos keskustelee jonkun ihmisen kanssa kahdestaan ,vaikka ylellä kirjoittaa. Usein sivusta joku puuttuu keskusteluun vaikka ei kuulu hänelle . Miksi tunkea väliin sanomaan jotain ?? Ei ole hyvää käytöstä ollenkaan :(

      • päinvastoin

        kahdenkeskinen juttelu, johon ei muita kaivata, tulee käydä kaapissa. Jos juttelee ylellä, sitä voi vapaasti muut kommentoida.
        jotkut juttelee muka "kahdenkesken" vain provoamistarkoituksessa ja ärsyttääkseen ylellä. sekin on nähty.
        ei ole hyvää käytöstä ylellä kahdenkesken puheleminen.


      • maaorava
        päinvastoin kirjoitti:

        kahdenkeskinen juttelu, johon ei muita kaivata, tulee käydä kaapissa. Jos juttelee ylellä, sitä voi vapaasti muut kommentoida.
        jotkut juttelee muka "kahdenkesken" vain provoamistarkoituksessa ja ärsyttääkseen ylellä. sekin on nähty.
        ei ole hyvää käytöstä ylellä kahdenkesken puheleminen.

        Kahdenkeskine jutustelu ylellä on aivan oikein ja siihen ei pidä puuttua kenenkään sivullisen jos ei ole kysytty mitään.


      • privaatitprivasti
        maaorava kirjoitti:

        Kahdenkeskine jutustelu ylellä on aivan oikein ja siihen ei pidä puuttua kenenkään sivullisen jos ei ole kysytty mitään.

        ei pidä sitten ihmetellä, jos muut ruksivat ja suuttua siitä. ette ole niin nokkelia sanakäänteissäne, että teitä ihaillen muut lukisivat


    • syrjintää

      Viestini poistetaan ,haluan kysyä miksi?? Mikä oli väärin??

    • Anonyymi

      Tuleekohan tästä kohta 10 vuotta *laskee sormillaan* ... väärin meni sekin!

    • Anonyymi

      Vanhimmat chatissa ainakin tiedetään, kuka on tämä manipuloitsija joka koettaa määräillä kenen kanssa muut saa sättäillä. Hänelle kannattaa haistattaa heti pitkät, tiedätte mitkä. Turha ja typerä tyyyppi koko ihminen.

      • Anonyymi

        Ootko seurannu telkasta Petolliset - sarjaa? Siinä on hyvä formaatti, koskaan ei voi tietää kuka on uskollinen kuka petollinen. Uskollinen saattaa vaikuttaa kovinkin petolliselta ja toisinpäin. Sätissä se on vielä vaikeempaa tietää miksi joku käyttäytyy kuten käyttäytyy, miksi kirjoittelee tänne palstalle ja ketä komentelee, käskee turhaan. Jokaisella pitäs olla omat aivot ja silmät, joiden perusteella päätellä mitä tekee ja kenen kanssa. ❣


    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      51
      851
    2. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      86
      800
    3. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

      Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      696
    4. Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi

      Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,
      Suomalaiset julkkikset
      2
      664
    5. Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?

      Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.
      Vain elämää
      1
      564
    6. Jos oltais joskus samoissa bileissä

      Niin lähdettäiskö yhdessä ”jatkoille?”
      Ikävä
      56
      541
    7. Ehkä taidat

      Luovuttaa.
      Ikävä
      70
      533
    8. Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?

      Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it
      Sinkut
      184
      529
    9. Meinasin tukehtua juomaan :D

      ihan jäätävä maha sulla 🤣🤣🤣 m-n ihmekö kun oot sinkku
      Ikävä
      60
      493
    10. Sinulle jota kaipaan!

      Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista
      Ikävä
      24
      486
    Aihe