Miljoona köyhää näin pienessä maassa on melkoinen saavutus. Tilastollisesti meistä noin joka viides on tipahtanut köyhyysrajan alapuolelle. Lisäksi lisää köyhiä on tulossa kaiken aikaa, valtion ja kuntien toimenpiteet pitävät kehityksen kulusta huolen.
Suhteellisesti köyhän kotitalouden nettotulot ovat alle 60 prosenttia Suomessa asuvien mediaaninettotulosta. Kysymys ei ole keskiarvosta vaan keskimmäisestä tulosta. Yksin asuvan osalta köyhyyden raja on tällä hetkellä noin 1100 euroa. Kahden henkilön talouden osalta raja on 1650 euroa. Kaksilapsisen nelihenkisen perheen vastaava raja on 2310 euroa.
Äkkipäätä nuo rajat eivät tunnu kovinkaan pahoilta. Tositilanteessa vaikkapa kahden hengen perheen on todella vaikeaa tulla toimeen tuolla 1650 eurolla kuussa. Jossakin Helsingin seudulla asuvalle se on miltei sula mahdottomuus, maaseudulla vaatimattomissa oloissa se saattaa vielä onnistuakin.
Kun tulot eivät riitä, yhteiskunnan on ojennettava auttava kätensä. Sosiaaliapu pelastaa monet kaikkein pahimmalta. Valitettavasti sairas yhteiskuntamme ei kohta enää pysty, tai halua auttaa. Päinvastoin, kaikkein köyhimmillä yritetään maksattaa valtion ja kuntien suureksi paisunutta velkaa.
Meillä on tällä hetkellä iso eläkeläisköyhien ryhmä, iso työttömien köyhien ryhmä, on vanhusköyhyyttä ja lapsiköyhyyttä.
Valtiomme on sairas, se ei enää kunnolla ansaitse hyvinvointivaltion, eikä demokraattisen valtion statusta. Kansalaisista suuri osa ei voi hyvin, eikä demokratia toimi niin kuin sen kuuluu toimia. Valta on siirtynyt pois kansalta, se kuuluu nyt kasvottomalle ja isänmaattomalle rahalle, joka puolustaa vain toisen rahan etuja. Heikompien ja vähäisempien etuja ei puolusta kukaan.

Vastaukset 2
Vanhimmat
2016
Keskipalkka oli 3 368 euroa kuukaudessa
Keskipalkka eli kokonaisansioiden keskiarvo oli puolestaan viime vuonna 3 368 euroa kuukaudessa. Täyspäivätyötä tekevistä palkansaajista 63 prosenttia ansaitsi tätä vähemmän. Tätä selittää se, että keskiarvoa nostavat suuret kokonaisansiot.
Ansioita jotka ovat yli keskipalkan voidaan "oikaista" lisäämällä verotusta progressiivisesti.
Ihmetellä tätyy miksi pienituloiset äänestävät sitä tahoa jotka vievät tuhkatkin pesästä.
Hallitus antaa lausunnoillaan väärää mielikuvaa, eli talous nousee oikea mielikuva on kuitenkin, että niin kauan kuin otetaan miljardeja lisää velkaa lisätään köyhien määrää.
2018 Suomi ottaa lisälainaa noin 3 miljardia.
Oikaisu köyhyyden lisääntymiseen, jos jokaiselle köyhyysrajan alapuolella olevalle annetaan tuosta 3 miljardista 3000 euroa, niin suomesta köyhyys vähenisi aika paljon.
Miljardilainat on otettu aina "hyvään" tarkoitukseen, mutta aina ne ovat lisänneet vain tuloeroja, eli rikkaita on tullut lisää ja köyhiä on tullut lisää.
Rahat pitäisi saada nopeaan kiertoon, niin talous kasvaisi myös nopeasti ja se voi tapahtua vain lisäämällä rahaa sinne missä siitä on puute.
Kepunkin pitäsi kannattaa ostovoiman ohjausta sinne missä on puutetta joka päiväisestä leivästä.
Kokoomus on köyhien riistäjä ja siitä huolimatta satojatuhansia pienituloisia äänestää kokoomusta.