Miksi ?

Mä uskon, että jos ihminen vetäytyy kokonaan muilta piiloon, hän on jollain tapaa rikki. Joku on rikkonut hänet.

Koska ihminen on laumasielu, hän tarvitsee rakkautta ja hyväksyntää. Ehkä erakko ei ole kokenut saavansa sitä mistään?

Tietty erakkomaisuus on laiskuutta. Tämä, kun istuu kotona koneensa äärellä eikä jaksa käydä kenenkään luona tai pyytää kylään.

Luovat ihmiset tarvitsevat omaa rauhaa - kaikki ei halua mennä virran mukana
- koko kansan yhtenäisyys lie pelkkä klisee kun moninaiset tuulet puhaltavat maailmassa.

Ihminen on kuitenkin yksilö, se mikä sopii toiselle ei välttämättä toiselle, oikean seuralaisen löytyminen, haluaako löytää jos löytyisi olisiko mieleinen.

Se on luopumisen tuskaa ainakin omalla kohdallani,
Osittain tiedostamatonta vaikeutta luopua tutusta ja turvallisestakin, rutiinit menivät rikki.
Edessäoleva aiheuttaa levottomuutta ja epävarmuutta.
Jotenkin on jähmettynyt olo.
Ei osaa tarttua uuteen. Ei osaa mennä eteenpäin. Taaksepäin ei pääse. Se vaihe on ohi.
Se tekee jollain lailla henkisesti kipeää.
Se luopumisen tuska.
Tulee tunne, ettei kuulu enää entiseen joukkoon.

Joillekin on varmasti helpompaa.
En itse osannut varautua siihen, minkälaisia henkisiä olotiloja tulee.
Eihän sitä voinut etukäteen arvata.
Ehkä aloin pohtia liikaa elämää ja loppuelämääni.
Ehkä ei olisi pitänyt pysähtyä pohtimaan liikaa.
Seurauksena jähmettyy olemaan yksikseen.

Koetan antaa ajatusten rauhassa kypsyä, sitten kai saa nykäistyä itsensä eteenpäin taas.
Toivottavasti ! Eiköhän sitä aktivoidu, kun kyllästyy itseensä ja omiin ajatuksiinsa ?

Samaistun jollakin tavalla aloittajan ajatuksiin.
Pitäisi riuhtaista itsensä - jos ei uuteen elämään - niin jatkamaan vanhaa sillä mitä siitä on jäljellä.
Jäljellä on paljon kuitenkin.
Pitäisi löytää paikkansa elämässä uudestaan.
Vai mitä olet/olette mieltä ?

Ei oikeastaan kiinnosta vapaa-ajalla olla muiden kuin omien perillisten kanssa tekemisissä. Ihmiset haluavat nykyään niin paljon, ei riitä että on vain vaatimaton oma itsensä. Halutaan mukaan rientoihin jotka ei kiinnosta ja aina pitäisi olla joku harrastus tai ainakin suunnitella jotain. Itselleni riittää työ, koirat, tämä mökki, oma pihapiiri ja luonnossa liikkuminen.

Aikoinani avioeron myötä, miehen jätettyä minut, pitivät ns. ystävät huolen siitä että erakoiduin. En enää kelvannut samoihin perheisiin vierailuille, joissa olin mieheni ja lapsieni luona vieraillut. Lapsilta jäivät leikkikaverit ja minulta ystävät. Jotkut rouvat tosin pyysivät vierailulle silloin kun heidän puoliso ei ollut kotona tai olisivat tulleet vierailulle itse silloin. Tuntui loukkaavalta, olinko heidän mielestä joku uhka heidän liitolleen nyt kun olin ilman miestä, minä, täysin rikki oleva yksinäinen nainen. Niin sitten jätin moiset ystävät, yritin rakentaa uusia tuttavuuksia, mutta aika huonolla menestyksellä, silloin kun ei ollut mitään some-juttuja tai muita nykyajan kotkotuksia. Nykyään viihdyn yksin, muutama hyvä ystävä on, mutta en kaipaa jatkuvasti toisten ihmisten kontaktia.

Suren, jotenki ei kykene uusiin ihmisuhteisiin, ne on nykyään pinnallisia
" heippa "tuttuja,


mikä meni yhteiskunnassamme pieleen,

ihmiset ovat alkaneet käytäytyä aivan erilailla kuin ennenvanhaan,
silloin oli kyläyhteisö voimissaan,
naapurit automaatisesti auttoivat toisiaan
kyläilivät milloin kullekki itselleen se sattui sopimaan,
eikä ilmotellu etukäteen vierailuista,

ilmeisesti syynä on yhteikunnan suuret muutokset,
tuli maastamuutto työnperässä,
ihmiset joutui muuttamaan työn perässä eripaikkakunnille,
toinen syy,,,
naiset myös perheeliset vaimot meni työelämään,
enää ei ollu aikaa ystäville,
oli työ , lapset , harrastukset , ystävät jäi tois-sijaiseksi,

tavallaan muuttunut yhteikuntamme on suurin syyllinen ihmisten erakoitumiseen,


kuinka korjataan virheet,
kuinka korjataan ihmisten erakoituminen,
onko se lopulta yhteiskunnan etu kun ihmiset eivät ole enään niin tiivisti yhteyksissä toisiinsa,
sopii pohtia asiaa enemmänki,

ihmiset ovat kylla tiiviisti,,mutta eivat tunne toisiaan,,kontakteja ei ole,,eika tehda,,vaan enemmankin kartellaan toisiaan,seina naapuria ei tunneta,,bussissa istutaan erillaan,,jos voidaan..ja lopputulos on melkoisen yksinainen..

Kysyt:
"Miksi vanha ihminen haluaa erakoitua,
kammoksuu entistä tuttua elämää,"

Jos hän elämänsä akana ole kokentu kuitenkaan kuuluvansa siihen vanhan elämän porukkaan, kokenut jotenkin itsensä ulkopuoliseksi. Elänyt elämää puolisonsa kautta siinä ryhmässä. Sitten kun puoliso kuolee/tulee avioero ei koe enää mitään yhteistä aiempien tuttujen kanssa, saati sukulaisten, haluaa ottaa etäisyyttä.

Suruaikana normaaliakin, toisaalta tuollainen käyttäytyminen voi olla merkki myös masennuksesta jollain. Ei jaksa osallistua eikä olla yhdessä. Toisaalta taas joku voi vuuhtyäkin ylsin ja itsekseen. Toisaalta aloittaja kertoo kaipaavansa jotain uutta, mitä?

Liian paljon pettymyksiä, 'selkään puukotus', luottamuksen laiminlyöntiä, välinpitämättömyyttä, sivuuttamista, huomiotta jättämistä, vähättelemistä ...

Itsekin olen halunnut erakoitua yhä enemmän. Ei vaan yhtään pätkääkään enää kiinnosta tyhjänpäiväiset "kissanristiäiset". En kuitenkaan ole majoittunut pelkästään neljän seinän sisälle, vaan ajoittain kohtaan kyllä ihmisiä. Enempi ventovieraita esim. teatterissa, leffassa jne.
Niin, kyllä tuossa edellä tuo "sisäänrakennettukoodi" tyhjentävästi vastasikin.

Et ole ainoa aloittaja. En ihan täysin ole erakoitunut, mutta viihdyn aina vain paremmin omissa oloissani.
Olisi mahdollisuutta matkustella ja osallistua mihin vain, silti valitsen mökkeilyn kissan ja viikonloppuisin kaverin kanssa. Onneksi hän on samanhenkinen, ei juuri kaipaa virikkeitä. Kolmen vuoron työkin vaikuttaa ja pitkä ajomatka tänne.
Olen karsinut kovalla kädellä tuttavuuksia joista on ollut vain riesaa.

Ensin valitetaan sitä, että ihmiset kokevat yksinäisyyttä. Nyt yritetään syyllistää siitä, että viihtyy myös yksin.

Itse tarvitsen ajoittaista yksin oloa, se on ehdoton elämän edellytys. Kammoan tyhjänpäiväistä puheenlöpinää, jota ylläpidetään vain siksi, ettei osata olla luontevasti hiljaa, jos ei ole mitään sanottavaa. Ja vanhat ihmiset puhuvat vain sairauksista ja kodin sisustuksesta ja lapsenlapsista....kaikki nämä ja vastaavat ovat tylsiä aiheita. Ai niin, unohdin Pyhän Television.

Tykkään tehdä asioita yhdessä, mutta en mene kenenkään sohvalle seurustelemaan sivistyneesti enkä kutsu murjuuni ketään seurustelemaan sohvalle. Mörskä on vain mörskä, jossa vetelehditään ja nukutaan ja vaihdetaan vaatteita.

Tykkään ajoittain toisten seurasta, jos ihmiset ovat aitoja eivätkä pahemmin esitä mitään. Sellaisia ihmisiä tapaa joskus. Toisaalta tuntemattomien ihmisten kanssa voi jutella ihan missä vain ja sitten ei enää nähdä enää milloinkaan. On helpottavaa, kun kukaan ei jää lahkeeseen roikkumaan.

Itse olen itseni paras kaveri ja luultavasti siksi viihdyn enimmän osan ajasta yksikseni. Jos en viihdy, niin menen jonnekin, missä on ihmisiä.

- iäkkyydestä ja vaivoista vaikertamatta silti monet elävät ihan täyttä elämää - 80v ystävärva oli ollut atk-kurssilla ja pilvipalveluun talletti lapsille ja lasenlapsille suvun ja omia ottamiaaan valokuvia - aikaa vievää työtä sekin - sopii hyvin työteliäälle ihmiselle, joka kaiken elämänaikansa ajan uhrannut aikansa toisten auttamiseen ja kouuttamiseen kodin ja perheen asioihin ja hyvinvointiin opettamalla ja neuvomalla - kylän vanhusten ja vaivaisten asiat, mielenterveysasiat edelleenkin sydämenasiana myös - ensimmäinen ajanjakso elossa jolloin aikaa pohtia oman terveyden ja jaksamisen asioita.
Kun omassa elossa oli josan vaiheessa vammautumista kolarissa, kuolemaa, sairautta, surua, työtä enempi kuin voimia. lohtua löytyi kauniista soinnuista joita etsin eri soittimista, talvipakkasilla talon ikkunatkin joskus kuurankukkien koristamat - eräs nuori muusikko sai biisinkin aikaan elämän ankaruudesta -suruista soittoa ihmiset ovat tehneet varmaan ennenmuinoinkin.

Voimat hiipuu, selkeästi olen erakko-luonne- tai sitten en,
ehkä luulen vaan,
luulen koska elämä on vaikeeta,
mikään ei enään ole helppoa,
kuoleman läheisyys hiipii nurkissa
johtuu uupumuksesta ja suurista kivuista
joita ei edes särkylääkkeet poista,

Olen muuttanut paikkakuntaa, jossa ei vieraita suvaita. Suorat syytökset, että viet meiltä työt ja sairastaminen on meidän kustannettava ja kakarat koulutettava.
Se, että sattuu vielä rakentamaan talon, otti ympärstöä todella pattiin.
Reilu kymmenen vuotta asuttuani paikkakunnalla, alkovati muutamat ymäristön rouvat kiinnostua, mutta se oli pelkkää uteliaisuutta, tunkivat vierailulle ja halusivat nähdä talon. Kutsua vastavierailulle ei tullut.
Sukua lamppasi aivan kiusaksi asti, jatkuvaa passausta ja yövieraita, mutta toisin päin homma ei toiminut.
Enää en halua tutustua keneenkään.

Mieleeni jäi Veitola -yökylässä ohjelmasta näyttelijä Hannele Laurin & koiran huushollissa: totesivat yhdessä ihmisten olevan per*eestä, koira vaan on paras ystävä.
Mitäpä tuohon lisättävää.

Aiempi elämä ei ollut "itseä" ja hakeutuu rauhaan puhdistautuakseen aiemmista ajatusmalleista löytäen uuden tavan ajatella ja katsoa maailmaa...
Tai ainakin itselläni :)

Mutta fyysisesti olen vasta junnu.

Ihminen muuttuu koko ajan, myös vanha ihminen. Vain muutos on ikuista ja pysyvää. Luonnekin voi muuttua, joko sairauden myötä, mutta myös ilman sairautta - ikä tekee kaikenlaitsa itsekullekin. Miksi ei saisi erakoitua? Jos tuntee olonsa paemmaksi niin, mitäpä me olemme sitä tuomitsemaan tai arvostelemaan. Kuolema kohta kuitenkin meistä jokaisen.

Henkilökohtaisesti en kammoksu yksinoloa, voin olla niin useita päiviä, eikä se minua haittaa. Voin hyvin, kun ei tarvitse aina olla tavoitettavissa ja tyhjänpäiviäisiä juttukavereita en kaipaa. Seurallisen lienee vaikea ymmärtää yksinolijoita. Kuitenkin erakoksi ryhtyy harva. Erakon elämäksi ymmärrän sellaisen,e ttä asuu josskain vaikeasti tavoitettavissa eikä pidä yhteyttä kehenkään muuta kuin pakon edessä. Ehkä maaseudulla erakoituminen onnistuu, mutta kaupunkioloissa se on aika mahdotonta. Kaupassa on kuitenkin käytävä ja asioita hoidettava, jos mieli hengissä pysyä. Niin - itseään on hyvä sietää ja siinä yksinäisyys antaa tilan mietiskelylle, voi jopa antaa anteeksi itselleen.

Ehkä on hyvä pitää mielessä sekin, että jokainen meistä on loppupeleissä itsekäs ja vain oma napa kiinnostaa. Se koskee niin ystäviä kuin sukulaisia, lapsia ja aviopuolisoita. Yksin oot sinä ihminen - kaiken keskellä yksin. Niin totta, mutta ei siitä helvettiä itselleen tarvitse silti rakentaa.

Kotipalvelun apu oliosi jo hyvin tarpeen, lähinnä siivouksen muodossa,
muuten vielä pärjään
ja voin elää erakko-elämää,
viihdyn yksin,
suorastaan nautin ku saa levätä eikä kukaan häiritse,
ystävät ei enää kiinosta,
elämme eri maailmoissa,
jos ihme tapahtuisi,
tapaisi samanlaisen luotettavan kaverin kuin itte olen
ja viihtyisimme toistemme seurassa
semmosen voisin kelpuuttaa loppuelämän viihteeksi,
elämä voisi tuntua mielekkäämmältä,
suuria ystäväpiiriä en enää kaipaa,
pieni-piiri parasta,