Olen matkaillut paljon ympäri Italiaa ja tähän mennessä huoonoin hotellikokemus on Novo Rossi Veronassa, on epämääräinen ja kaukana keskustasta. Nyt huomasin että yksi suomalainen matkatoimisto on jopa löytänyt tämän listoilleen. Kokemukseni viime kesältä: hotellissa oli kaksi erittäin tympeää naista ja jotka yrittivät naamioida pirullisen käytöksensä tekohymyjen taakse. Heti hotelliin tullessamme antoivat tiedon että hotelli on täysi (huone etukäteen varattu maksettu) ja yrittivät siirtää meidät 10 km päähän johonkin samojen pitäjien toiseen hotelliin keskelle ei mitään. Emme voineet suostua sellaiseen, joten he soittivat ja muka etsivät meille toista "hotellia lähempää" tosiasiassa soittivat ja haukkuivat asiakkaitaan muille hotelleille. Mutta se ei toiminut, sillä löysimme kyllä paremman hotellin ja lähempä keskustasta. Yksi yökin oli liikaa tuossa.
Yrittivät huijata ja viedä rahat, he ottivat kortilta luvatta aiheettoman "varausmaksun" 100e yöpymisen lisäksi ja valehtelivat että raha palautuu muka itsestään kortille, no ei tietenkään palautunut. Raha oli erittäin vaikea saada takaisin ja lukuisia kertoja sitä piti pyytää takaisin. Heillä ei ollut edes tarjota mitään laukkusäilöä/laukkuhuonetta, vaan matkalaukut reput sun muut täytyi jättää respan viereen likaisten rappusten alle "säilöön". Missään toisessa hotellissa (ei edes hostelleissa) ole tullut nähtyä vastaavaa laukkusäiliöä rappusten alla.
Siinä sitten työntekijät menivät salaa laukuille ja mm. rikkoivat yhden laukun vetoketjun, korun ja varastivat sukkahousuja ja aurinkorasvan kun eivät löytäneet rahaa/arvotavaraa. Kaikki oli ehjiä ennen hotelliin saapumista. Huone oli epäsiistiksi jätetty (kuset patjalla jne.) työntekijänainen ilmoitti että huone on kuulemma siivottu ja pystyy nukkumaan sellaisessa. Kun maksaa 100e tulisi tason olla siistimpää. Vedenkeitin oli niin likainen että sain kurkkukivun taudin ja jouduin lääkäriin. Huoneen vieressä oli maalipurkkeja ja prostiuoitu kurkki alempaa ikkunasta sisään etsien asiakkaita. Prostituoidut eivät olleet majoittuneet ko.majoitukseen vaan pyörivät sen ympäristössä ja parkkipaikalla. Veronan juna-aseman seutu on huonompaa aluetta kuin sen keskusta. Samasta asiasta oli valitettu hotellien arvostelusivuillakin että tulevat häiritsemään turisteja, joten moni turisti tietää jo tästä aseman ko.hotellin alueella. Huone oli niin epäsiisti että siinä oli mahdoton nukkua, joten seuraavana aamuna täytyi suunnata toiseen parempaan hotelliin nukkumaan menetetty yö.
Raha ylimääräisestä turhasta varausmaksusta oli erittäin hankala saada takaisin ja yksi työntekijä kahdesta ilkeästä naisesta kehtasi vielä sanoa "älkää tulko enää Veronaan." Vaikka olen majoittunut useita kertoja parempiin majoituksiin Veronan keskustassa, ilman huonoa palvelua. Muissa hotelleissa on ollut aidosti ystävälliset työntekijät, jotka eivät ole huijanneet tai vieneet mitään. Vain tässä majoituksessa kohdeltiin tuolla tavoin ja enää en astuisi jalallakaan tuohon majoitukseen joten täytyy varoittaa muitakin suomalaisia. En tiedä kohtelevatko yhtä huonosti muita kuin suomalaisia. Joten jovasti ihmetyttää miten suomalainen matkatoimisto kehtaa tarjota tuota ala-arvoista majoitusta suomituristeille. Itaiasta löytyy kokemusta pohjoisesta etelästä ja koskaan ei ole tullut toista noin kamalaa kokemusta vastaan.
Huonoin hotelli Italiassa
9
990
Vastaukset
- 7865
Matkatoimisto lienee lukenut 1311 arvostelua Tripadvisorista, huonon tai todella huonon arvosanan on antanut 0,3% arvostelijoista. Sen sijaan erinomainen tai erittäin hyvä on arvioinut yli 90% asiakkaista.
- kokototuuus
"Matkatoimisto lienee lukenut 1311 arvostelua Tripadvisorista, huonon tai todella huonon arvosanan on antanut 0,3% arvostelijoista. Sen sijaan erinomainen tai erittäin hyvä on arvioinut yli 90% asiakkaista."
Oletkohan tietoinen siitä että tripadvisoriin saa maksaa ja maksamalla poistaa palautteita eli tehdä yhteistyötä? tästä ovat mm. amerikkalaiset toimittajatkin jo kirjoittaneet, palvelu ei ole enää rehellinen. Esim. bookingcom on rehellisempi, sieltä ei aivan tuosta noin vaan saa heti pois asiakkaiden palautteita. Tripadvisoriin riittää kun maksaa tai tekee valituksen maksa ja silloin saa vaikka kaikki negatiiviset palautteet pois. Täydellistä hotellia ei ole, mutta eikö ole aika ihme jos jokin perustason hotelli on muka täydellinen eikä omaa yhtään negatiitivts tai neutraalia palautetta, silloin ne on maksettu pois. Todella monet huonojen hotellien omistajat harrastavat tuota, sen sijaan hyvien hotellien omistajat osaavat vastaanottaa palautetta kuin palautetta.- 7865
Luotan silti Tripadvisoriin enemmän, kuin yksinäiseen Suoli24-valittajaan.
- veronankävijä
No meneppä kokeilemaan kun olet Noin Italian asiantuntija olevinasi, tripadvisoriin luotan itse yhä osittain ja moni sinne kokemuksiaan jakanut on ollut samaa mieltä. Joukossa myös suomalaisia arvioijia jotka olleet ko.hotellissa ja antaneet palautetta mm. haisevasta huoneesta. Moni joka maksaa kalliin hinnan ei halua haisevaa likaista huonetta ja hyvää palautetta antaneet tuskin ovat juuri sitä haisevinta huonetta saaneet. Riippuu paljon kokemuksista ja asenteesta, sitä paitsi eihän kaikilla ihmisillä edes ole hajuaistia. Joku voi jopa aidosti tykätä löyhkäävästä huoneesta, kun taas toisille jotka maksavat siitä kalliin hinnan se voi olla pettymys.
Sitähän ei ikinä etukäteen tiedä millaista asiakaspalvelua itse kukakin perillä saa, voihan se olla että respan vihaisimmatkin akat ottavat "avosylin" vastaan vaikkapa oman maalaisensa turistit ja piruilevat joillekin muille mielensä mukaan. Tuotahan ei ikinä etukäteen tiedä, vasta paikanpäällä. Ja ehkäpä joku turisti jopa tykkää ärhäkästä asiakaspalvelusta, turisteja on kaikenlaisia. Respan työ ei kuitenkaan ole mollata tai kiusata maksavia turisteja millään tavoin, respan työ on sitä varten että siinä tulisi tykätä turisteista ja toimia asiakaspalvelijana.
Itse aion jatkossa lomailla vain ja ainoastaan Veronan keskustan hotelleissa. Joissa on asiallinen, lämminhenkisempi asiakaspalvelu, aidosti iloisia työntekijöitä, puhtaat ja siivotut huoneet ilman löyhkää, ei ammattiprostituoituja pyörimässä hotellin nurkissa, vain lyhyt kävelymatka nähtävyyksille ja ravintoloihin kun keskustassa ne ovat vieressä toisin kuin aseman seudulla. Kokemusta löytyy perustason hotelleista mutta myös hostelleista ja muista majoituksista on kertynyt kokemusta, eikä missään ole tullut vastaan tuon kaltaista majoitusta kaikkine huonoine puolineen. Aseman seudulta on liian pitkä kävelymatka etenkin kuumalla Veronan keskustaan, koin myös sen haitaksi vaikka yleensä tykkään kävellä tuolla se oli liian pitkä. - eihyvä-
Ikävä hotelli kokemus Sisiliassa
Taorminassa Da Peppe-hotellin nuori naismyyjä rähjäsi-huusi kahvikupin viemisestä hotellihuoneeseen siis kahvin joka ostettiin hotellin baarista.
Muutaman yön muuten hyvä hinta laatu hotellista jäi kurja muisto. - Tarkkanaporkkana
Myös Mestrestä löytyy eräs hotelli (täysin sivussa, perheen pitämä) johon ei saa viedä mitään syötävää ei edes pitsaa tai omistaja alkaa huutamaan luin tripadvisorista ja sitten valitsin toisen johon sai viedä omat eväät. Valikoin mieluiten hotellin jossa on aidosti mukavat ja ystävälliset työntekijä eikä aiheettomasti raivoavia. Kannattaa lukea myös kokemukset jos jossain teetetään remonttia samaan aikaan kun majoitukset pidetään auki
- homeetonta
Olisi kyllä hyvä, jos matkailijat mainitsisivat arvosteluissaan, jos huoneessa/hotellissa on esim. hometta, koska se on tosi tärkeä tieto, jos sattuu olemaan allerginen/yliherkä homeelle.
- oma
Sitä tietoa et mistään löydä. Ketjuista kelvollinen on Accorhotels, jolla on erillaista tasoa olevia hotelleja. Näissä en ole vielä saanut kertaakaan astmakohtausta. Muuten kannattaa varata hotelli, jonka voi maksaa vasta hotellissa ja saapua sinne ennen kello 18, jolloin sen voi vielä perua.
Tämä siis pätee Euroopassa, kun kiertelee autolla.
- Hejanorge
Olen käynyt Italiassa 2 kertaa enkä pitänyt kummastakaan.olen kuullut myö s että Ranska ja espanja on aika syvältä.albania ,Norja ,liettua,Budapest on euroopassa ihan ok.myös Saksa oli paska maa,mutta joku julkkis taisi jo mainita siitä.
Tällä hetkellä vietnamissa.hauskaa talven jatkoa
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.42447- 1161617
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill361356Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1561181- 521095
- 1131082
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1051044- 571041
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.46909- 60882