Oliko kanoilla joku tietty määrä/aika että pitää saada valoa että munisi?
Entä ankoilla?
Entä ankoilla?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Meillä on kanalassa valaistus kun lyö päälle seitsemältä aamulla ja sammuu kahdeksalta illalla. Muninta laatikot on laitettu niin ettei valo yllä sinne asti. Munia tulee tasaseen virtaan. Tällä vuodella ei ole ollut edes muninta taukoa vielä.Yleensä lopettavat muninnan siksi aikaa kun on sulka sato.Muta se onkin jo toinen juttu. Ankat meillä munii enimmäkseen keväällä ja alku kesällä. Muutama muna tulee syksyllä kun ankat otetaan sisälle.
Omassa pikkukanalassani olen säätänyt valon niin että valoisa aika kestää 13-14 tuntia. Keinovalo on kanoilla aina ennen päivänvaloa. Esim joulu-tammikuussa keinovalo syttyy jo kahdelta yöllä. Tästä on se hyöty että kanat voivat ryhtyä iltapuuhiinsa ja kavuta orrelle kaikessa rauhassa päivän hämärtyessä pikkuhiljaa, sen sijaan että valot sammuvat yhtäkkiä ja pitäisi sitten pimeässä löytää orrelle.
Hei,
minulla on kaksi tyttöankkaa ja nyt ilmestyi koppiin muna. Onko tämä mahdollista ja onko toinen sittenkin poika? Kuka osaa neuvoa joka on kasvattanut ankkoja.