jostain Suomesta, siellä tytöt tanssivat kirkon lattialla, en tykkää tuollaisesta touhusta.
Vastaukset 5
- Tuulettaa
En erityisemmin pidä minäkään siitä, että ollaan avokaulaisissa enemmänkin bilevaatteissa Jumalanpalvelustilaisuudessa. Se on turhanpäiväistä nuorison kosiskelua.
- heikkoo.on
Kirkko joutuu turvautumaan monentasoisiin keinoihin saadakseen väkeä paikalle.
Katselin ilolla lasten jumalanpalvelusta. Taisi tulla Karvian kirkosta. Oli monenlaisia pikkuryhmien esityksiä ja värikkäitä ryhmiä, joilla oli eri väriset puserot. Tuli hyvä mieli ja oli ilo katsoa. Ihanaa, että lapset ja nuoret saivat osallistua aktiivisesti ohjelmasuorituksiin, hienoa, että hiljentyivät kuuntelemaan hartaasti muuta ohjelmaa ja toisten esityksiä. Yhtä pikkupoikaa lukuunottamatta kaikki taisivat pysyä omilla paikoillaan koko junalanpalveluksen ajan. Sellaisia jumalanpalveluksia katselisin ja kuuntelisin mielelläni useamminkin.
- staka
Kun luin aloituksen niin ihmettelin mistä kummasta oli kysymys. En nähnyt tuota jumalanpalvelusta, mutta nyt voin kuvitella. Kiitos O-O.
Eikös Jeesus sanonut: Antakaa lasten tulla minun tyköni, sillä senkaltaisten on Jumalan valtakunta.
- höpötys-loputtava
=n erittäin outoa, kirkonjuhlajumalanpalveluksesta menee mieleenkiinto,
tommonen ihmeen huitominen ei ole edes tanssia,
ei sovi kirkoon eikä mihinkää jumalpalvelustilanteeseen,
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Taas uusi PS:n rasismiKOHU!
Nyt Mauri Peltokangas on taas huuliaan lepattanut. Suomen rasistisin puolue - PS! https://www.iltalehti.fi/politiikka/a6491345- 971149
Naisten liian suuret vaatimukset?
Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta193860Jarruton, viritetty ja kilvetön mopo
Ajo-oikeudeton ja uppiniskainen kuski. Tuloksena vääntynyt aita, rusinaksi muuttunut mopo ja pari pipiä.314805Olen henkisesti väsynyt. Takki tyhjä.
Olen joutunut elämään yksin liian kauan. Työttömänä ja somepaskaa. Työpaikoilla joudun kiusatuksi. En enää tiedä, mitä219739- 58703
Onnittelut taktiikan vaihdoksesta mies!
Esität nykyisin varattua, ettei naiset jää roikkumaan , mutta sinä saat haluamasi. Oletpa sinä hieno mies. 👏🏻 Osasin o175661Peräti 12 000 ihmisen toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin!
Peräti 12 000 ihmisen (useimmat nuoria miehiä) toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin! ht225615Katotaan miten jaksat tätä
Olen valmis pelaamaan tätä seuraavat 10v. Voit kysyä tutuilta miten olen erittäin kärsivällinen.88610Tiedätkö mitä mies
Sinulla ei ole kaikki kunnossa päänupissa! Älä pilaa sitä, mitä sinulla on oikeassa elämässä. Tämä ei ole mitään rakkaut21551