Olen naimisissa oleva yli kolmekymppinen nainen. Mieheni hieman yli neljänkymmenen. Olemme lapseton pari, tosin emme omasta tahdostamme. Minulla on todettu endometrioosi. Mieheni sperma on huonolaatuista (vain muutamia liikkuvia siittiöitä löydetty).
Olemme olleet halukkaita sekä adoptointiin että sijaisvanhemmiksi huostaanotetuille lapsille. Kumpaakaa emme sovi. Syy: mieheni yli kymmenen vuoden takainen menneisyys.
Aikoinaan(noin 18v sitten) mieheni oli naimisissa ennen minua. nainen odotti lasta, tosin ei miehelleni (liikkuvaa sorttia). Mieheni hoiti mielellään lasta ja tykkäsi hänestä. Alle vuoden liiton jälkeen tuli ero, ja nainen vei lapsensa mennessään. Miehelleni alkoi tulla alkoholin käyttöä enenevissä määrin sekä suuri määrä irrallisia suhteita, sukupuolitauteja yms.
Tulihan muutama kihlauskin, ja aina naisillekin maistui alkoholi. Mieheni joi useat työpaikkansa ja kärysi ratista. Sakot jäivät maksamatta ja muutama lyhyehkö vankilareissu siitä tuli. Naiset vaihtuivat ja viina virtasi...
Lopulta meni asuntokin kun eräs nainen heitti hänet ulos yllättäen tavaroineen kun löysi uuden miehen. Talven mieheni asui pakkasessa pulsujen keskellä metsässä ja joi Lasolia. Seuraavana keväänä hän otti itseään niskasta kiinni ja marssi sossuun hakemaan kämpän itselleen.
Hän eli vuosia yksin ja viina maistui. Hän yritti kuiville, muttei yksin onnistunut Hän alkoi nähdä pikku-ukkoja ja muita harhoja kännipäissään.
kymmenen vuotta sitten tapasimme sattumalta ja erinäisten juttujen takia aloimme tapailla toisiamme. Itse olen melkein absolutisti (1-3 siideriä vuodessa). Mieheni lähti A-klinikalta hoitoon ja alkoi ensimmäiset selvät kuukaudet vuosiin. Aina välillä tuli lipsahduksia ja itkimme ja keskustelimme ja kävimme myös A-klinikalla keskustelemassa molemmat.
Pikkuhiljaa alkoi raittiit kaudet lisääntyä ja vuoden kuluttua tuttu mies soitti ja tarjosi töitä. Itse olin koko ajan ollut työssä. Nyt alkoi jo elämä asettua normaaliin uomaansa. Vielä ehkä kerran kaksi vuodessa sattui lipsahdus viinaan, muttei enää ollut rattijuoppouksia. Sitten muisti ulosottomies. vanhat velat piti maksaa. Mieheni keräsi noin 30.000 markkaa ja maksoi ulosottonsa pois.
Vuonna 2000 hän meni yrittäjäkursseille ja laittoi oman firman pystyyn. Enää ei viina maistunut kuin kerran joka toinen vuosi.
Olen aina ollut todella kovana ja jaksanut taistella selvitymisen puolesta vaikka helppoa se ei ole ollut.Usein sain häätää muut juopot pois oven takaa tai lyödä luurin korvaan kun kerjättiin juoppokuskiksi.
Koko yhdessäolomme ajan halusin lasta. En vain tule raskaaksi.Sitten löytyi syytkin siihen. Nyt kun elämämme on jo normaalia, alkoholi taaksejäänyttä elämää ja raha-asiat kunnossa, emme voi saada lasta koska mieheni menneisyys painaa niin paljon.
Ei toki alkoholismi, sen viranomaiset näkevät A-klinikan papereista että se on jo ohitse, mutta toimmentulotuen saaminen yli kymmenen vuotta sitten sekä pikku-ukkojen näkeminen kännissä kolmetoista vuotta sitten. Se luokitellaan psyykkiseksi sairaudeksi, joka on este sekä adoptoinnille että sijaisvanhemmuudelle. toimeentulotuen saaminen näyttää ihmisestä, ettei ole hoitanut raha-asioitaan kunnolla ja haluaa lapsen mahdollisten tukien takia (sosiaaliviranomaisen kertomaa 1/2005).
Suru painaa rintaani. Jos voisin saada itse lapsen, ei kukaan kyselisi toimeentulotukia tai muita, mutta koska emme saa, meitä rangaistaan lopun elämäämme. Ei auta, vaikka on omistusasunto ja velaton auto ja lainat maksettu ajallaan pois ja tili plussalla. niinpä, raha ei tuo onnea.
ystäväni ehdotti, että jospa kävisin salaa vieraissa ja jos tulisin raskaaksi esittelisin lapsen mieheni lapsena. en todellakaan halua. mieheni oli kuitenkin kanssani ennen yhtäkään lasta.(sitäpaitsi minussakin on vikaa).
mieheni mielestä voimme elää kaksinkin lopun elämäämme. mutta kun meille tulee vieraita tai muutoin näemme lapsia jossain, näen mieheni silmiin syttyvän valon, jota en voi koskaan hänelle antaa.
jotta piina olisi täydellinen, sai sukulaistyttömme yllättäen lapsen narkkarin kanssa itsekin huumeita käyttäessään. onneksi lapsi on terve. ostamme lapselle tarvikkeita silloin tällöin ja kun viemme ne, näen taas mieheni silmissä loisteen. on pakko kääntää pääni pois itkien. onneksi meillä on yksi kummilapsi ja otimme Planista kummilapsia.
tätäkin kirjoittaessani itken. suuret kyyneleet valuvat poskilleni. vatsaa nipistelee, taas on kuukautiset alkamassa. voi, kunpa voisin saada lapsen...
olen ajatellut jopa hulluja: että löytäisin jonkun, joka synnyttäisi meille lapsen. ei meillä ole miljoonia rahoja, enkä kyllä pidä lapsikaupasta, muttei mielestäni aborttikaan ole oikein jos ei ole ehkäisyä käytetty. ajatukset raastavat minut hajalle. toisinaan vihaan vartaloani, joka petti minut. muistan nuorena olleeni paljonkin naapureissa lapsenlikkana ja muistan naapurintätien huokailut: "kyllä olet oikea emo lapsille!" tai "meidän on pakko mennä tansseihin kun pojat vaativat sinut tänne".soittoja tuli usein ja sain hyvät taskurahat...
Kiitos Sinulle, joka jaksoit lukea pitkän ja katkeran tilitykseni. Ei kai elämä huokailusta huolimatta muuksi muutu ja olisi parasta lopettaa huokailu ja elää tässä ja nyt. Se on vain pirun vaikeaa ja raskasta. onneksi mennään kevättä kohti ja aurinkokin alkaa paistaa...
Olemme olleet halukkaita sekä adoptointiin että sijaisvanhemmiksi huostaanotetuille lapsille. Kumpaakaa emme sovi. Syy: mieheni yli kymmenen vuoden takainen menneisyys.
Aikoinaan(noin 18v sitten) mieheni oli naimisissa ennen minua. nainen odotti lasta, tosin ei miehelleni (liikkuvaa sorttia). Mieheni hoiti mielellään lasta ja tykkäsi hänestä. Alle vuoden liiton jälkeen tuli ero, ja nainen vei lapsensa mennessään. Miehelleni alkoi tulla alkoholin käyttöä enenevissä määrin sekä suuri määrä irrallisia suhteita, sukupuolitauteja yms.
Tulihan muutama kihlauskin, ja aina naisillekin maistui alkoholi. Mieheni joi useat työpaikkansa ja kärysi ratista. Sakot jäivät maksamatta ja muutama lyhyehkö vankilareissu siitä tuli. Naiset vaihtuivat ja viina virtasi...
Lopulta meni asuntokin kun eräs nainen heitti hänet ulos yllättäen tavaroineen kun löysi uuden miehen. Talven mieheni asui pakkasessa pulsujen keskellä metsässä ja joi Lasolia. Seuraavana keväänä hän otti itseään niskasta kiinni ja marssi sossuun hakemaan kämpän itselleen.
Hän eli vuosia yksin ja viina maistui. Hän yritti kuiville, muttei yksin onnistunut Hän alkoi nähdä pikku-ukkoja ja muita harhoja kännipäissään.
kymmenen vuotta sitten tapasimme sattumalta ja erinäisten juttujen takia aloimme tapailla toisiamme. Itse olen melkein absolutisti (1-3 siideriä vuodessa). Mieheni lähti A-klinikalta hoitoon ja alkoi ensimmäiset selvät kuukaudet vuosiin. Aina välillä tuli lipsahduksia ja itkimme ja keskustelimme ja kävimme myös A-klinikalla keskustelemassa molemmat.
Pikkuhiljaa alkoi raittiit kaudet lisääntyä ja vuoden kuluttua tuttu mies soitti ja tarjosi töitä. Itse olin koko ajan ollut työssä. Nyt alkoi jo elämä asettua normaaliin uomaansa. Vielä ehkä kerran kaksi vuodessa sattui lipsahdus viinaan, muttei enää ollut rattijuoppouksia. Sitten muisti ulosottomies. vanhat velat piti maksaa. Mieheni keräsi noin 30.000 markkaa ja maksoi ulosottonsa pois.
Vuonna 2000 hän meni yrittäjäkursseille ja laittoi oman firman pystyyn. Enää ei viina maistunut kuin kerran joka toinen vuosi.
Olen aina ollut todella kovana ja jaksanut taistella selvitymisen puolesta vaikka helppoa se ei ole ollut.Usein sain häätää muut juopot pois oven takaa tai lyödä luurin korvaan kun kerjättiin juoppokuskiksi.
Koko yhdessäolomme ajan halusin lasta. En vain tule raskaaksi.Sitten löytyi syytkin siihen. Nyt kun elämämme on jo normaalia, alkoholi taaksejäänyttä elämää ja raha-asiat kunnossa, emme voi saada lasta koska mieheni menneisyys painaa niin paljon.
Ei toki alkoholismi, sen viranomaiset näkevät A-klinikan papereista että se on jo ohitse, mutta toimmentulotuen saaminen yli kymmenen vuotta sitten sekä pikku-ukkojen näkeminen kännissä kolmetoista vuotta sitten. Se luokitellaan psyykkiseksi sairaudeksi, joka on este sekä adoptoinnille että sijaisvanhemmuudelle. toimeentulotuen saaminen näyttää ihmisestä, ettei ole hoitanut raha-asioitaan kunnolla ja haluaa lapsen mahdollisten tukien takia (sosiaaliviranomaisen kertomaa 1/2005).
Suru painaa rintaani. Jos voisin saada itse lapsen, ei kukaan kyselisi toimeentulotukia tai muita, mutta koska emme saa, meitä rangaistaan lopun elämäämme. Ei auta, vaikka on omistusasunto ja velaton auto ja lainat maksettu ajallaan pois ja tili plussalla. niinpä, raha ei tuo onnea.
ystäväni ehdotti, että jospa kävisin salaa vieraissa ja jos tulisin raskaaksi esittelisin lapsen mieheni lapsena. en todellakaan halua. mieheni oli kuitenkin kanssani ennen yhtäkään lasta.(sitäpaitsi minussakin on vikaa).
mieheni mielestä voimme elää kaksinkin lopun elämäämme. mutta kun meille tulee vieraita tai muutoin näemme lapsia jossain, näen mieheni silmiin syttyvän valon, jota en voi koskaan hänelle antaa.
jotta piina olisi täydellinen, sai sukulaistyttömme yllättäen lapsen narkkarin kanssa itsekin huumeita käyttäessään. onneksi lapsi on terve. ostamme lapselle tarvikkeita silloin tällöin ja kun viemme ne, näen taas mieheni silmissä loisteen. on pakko kääntää pääni pois itkien. onneksi meillä on yksi kummilapsi ja otimme Planista kummilapsia.
tätäkin kirjoittaessani itken. suuret kyyneleet valuvat poskilleni. vatsaa nipistelee, taas on kuukautiset alkamassa. voi, kunpa voisin saada lapsen...
olen ajatellut jopa hulluja: että löytäisin jonkun, joka synnyttäisi meille lapsen. ei meillä ole miljoonia rahoja, enkä kyllä pidä lapsikaupasta, muttei mielestäni aborttikaan ole oikein jos ei ole ehkäisyä käytetty. ajatukset raastavat minut hajalle. toisinaan vihaan vartaloani, joka petti minut. muistan nuorena olleeni paljonkin naapureissa lapsenlikkana ja muistan naapurintätien huokailut: "kyllä olet oikea emo lapsille!" tai "meidän on pakko mennä tansseihin kun pojat vaativat sinut tänne".soittoja tuli usein ja sain hyvät taskurahat...
Kiitos Sinulle, joka jaksoit lukea pitkän ja katkeran tilitykseni. Ei kai elämä huokailusta huolimatta muuksi muutu ja olisi parasta lopettaa huokailu ja elää tässä ja nyt. Se on vain pirun vaikeaa ja raskasta. onneksi mennään kevättä kohti ja aurinkokin alkaa paistaa...
Vastaukset 12
Vanhimmat
.. tulee melkein minultakin kun luen tekstiäsi.
Kurjaa kun ihmisen menneisyys merkitsee noin paljon viranomaisille vaikka ihminen olisikin muuttunut.
Itse kärsin lapsettomuudesta ja oleen sen melkein jo hyväksynyt. Tiedän myös miltä tuntuu kun aviomies leikkii serkun lapsen kanssa ja hänen katseestaan näen miten hän varmasti ajattelee että olisipa minullakin lapsi. Näissä tilanteissa menen mieheni luo, otan kädestä kiinni ja sanon, että tiedän mitä hän ajattelee. Sanon myös, että hänestä tulisi maailman paras isä. Näissä tilanteissa minun sydämeni itkee.
Olemme paljon keskustelleet lapsettomuudestamme joka on auttanut hyväksymään tilanteemme. Olemme myös tietoisia ettemme itse voi päättää miten elämämme menee. Ja voihan olla ettei elämäntilanteemme vielä ole otollinen lapselle.
Eikö endometrioosiasi voida leikata???.
Toivon teille kaikkea hyvää. Ehkä se kuitenkin vielä joskus tärppää. Kaikella on tarkoituksensa vaikken itsekään sitä ole aina halunnut uskoa!!!
Tiedän myös tunteesi silloin kun kuukautiset alkaa, jälleen. Pettymys on suuri ja silloin kestää taas hetki ennen kuin myönteinen fiilis löytyy.
Kevättä kohden mennään. Tsemppiä!!!!
Saako viimein paha palkkansa? Vuosien juopottelelu ja "elämällä leikkiminen" vihdoin antaa takaisin.. En millään voi olla ajattelematta, että näin on tarkoitettu. Ja hyvä niin ettette saa adobtioon mahdollisuutta. Todellakin miehesi on psyykkisesti sairas. Mistä tiedät milloin hän taas retkaataa?
Lapsi on Jumalan lahja, mutta Jumala on myös anteeksiantava Jumala. Jos on tullut nuoruusvuosina töppäiltyä, myös nämä töppäilyt kuuluvat armon ja anteeksiantamuksen piiriin.
Kyllä Jumalalta voi pyytää apua myös lapsen saantiin. Tiedän monia pareja, jotka eivät ole saaneet lapsia, vaikka ovat eläneet uskovaisina koko elämänsä.Pahako sai palkkansa? Miksi sitten narkkarit saavat lapsia? Miksi pedofiilit saavat lapsia, miksi murhaajat saavat lapsia?
Tähän ei ole yksiselitteistä vastausta.
Miksi olet tällaiseksi tuomion enkeliksi ryhtynyt?
Saatko siitä jotain viboja?
Voimia sinulle, keskustelun aloittaja. Toivottavasti Jumala siunaa teitä omalla lapsella. Tai muuten johdattaa teitä apua tarvitsevien lasten tueksi.
Miten voit tuolla lailla tuomita toisia. Jos sinä olet synnitön niin heitä sinä se ensimmäinen kivi (Raamatun lukijana varmasti tiedät mitä raamatun kohtaa tarkoitan...).
Jumala on armahtava Isä joka antaa synnit anteeksi eikä niitä enää sen jälkeen muista (vrt. Raamattu). Jumala iloitsee jokaisesta ihmisestä joka tekee parannuksen!!! Synnitöntä ihmistä ei ole joten älä sinä tule tänne saarnaamaan.
Minä olen lapseton ja ajattelen, että niin on tarkoitettu. Jumalalla on minulle jotain muuta tiedossa mihin minua tarvitsee eikä se johdu siitä, että hän haluaisi kostaa minulle.
Joillakin uskovilla on paha tapa tuomita toisia, miksi sinä haluat olla sellainen????!!!!! :(
Ketjun aloittajalle tsemppiä!!!
Miten se endo, miksei sitä leikata vai onko pahassa paikassa????
Teissä molemmissa on siis lastensaantia vaikeuttavia vikoja... Ne on todettu, mutta onko niitä edes yritetty parantaa? Endo ei välttämättä aina ehdottomasti merkitse lapsettomuutta ja voihan sitä (ainakin yrittää) leikata. Huonolaatuinen sperma voidaan "pestä" eli jättää talteen parhaat siittiöt koeputkihedelmöitystä ajatellen.
Toivon teille voimia jaksaa elämässä eteenpäin.
ei kuulemma voida leikata. on toki sitäkin yritetty, mutta mulla on niin sitkeää laatua, että pienikin "muru" sitä jää sisään, se leviää räjähdysmäisesti. on meille puhuttu sperman pesustakin. se vaan ei voi kunnolla toimia minun sairauteni kanssa.
en tiedä, voiko lisäksi olla jotain "sukuvikaa", sillä suvussani vaikka iso onkin, on myös paljon ollut vaikeita raskauksia (mm. koko raskausaika petipotilaana), keskenmenoja, kuolleena syntyneitä lapsia, yms. pari kertaa on ollut joskus 40- ja 60 luvulla, että kun nainen ei tullut raskaaksi, mies jätti naisen (äitini täti ja serkku). yksi pari oli naimisissa yksitoista vuotta, ennenkuin saivat yhden vammaisen lapsen. isäni veljen piti olla steriili, koska kärsi nuorena pahan sikotaudin. Hän oli kahdeksantoista vuotta naimisissa, teki yhden syrjähypyn ja jäi kiinni, kun uusi nainen ilmoittikin olevansa raskaana tälle miehelle! testit tehtiin ja näin oli. serkkuni ei koskaan saanut toista lasta vaikka mitään vikaa ei löytynyt. onnekas se joka lapsen saa!
mene sinä provo muualle huutelemaan asioitasi ja mielipiteitäsi. et pysty minua niillä loukkaamaan, vaikka niin luulet. mieheni on usein sanonut, että onneksi hän löysi syyn elää vielä ja minä olen kuulemma se syy.meillä on luja keskinäinenrakkaus ja luottamus, jollaisia et todennäköisestikään tunne.
Kiitos asiallisesti vastanneille! Kummasti saan taas voimaa, kun tiedän jossain olevan naisia samassa tilanteessa. Toivon teillekin jaksamista ja voimia vaikean asian kanssa!
toi endo. Mullakin epäiltiin sitä ja lääkäri lähetti mut tähystykseen. Paksusuolen päältä sitä löytyi muttei muualta.
Älä välitä noista ilkeistä kirjoittelijoista, ne on säälittäviä. On se kumma ku joidenkin pitää tuomita toisia..ei voi käsittää...
Tsemppiä edelleen sulle!!!
ihan melkeen kyyneleet valuu kun luin kirjotustasi , olen monta kertaa itsekkin ajatellut että miksi on tälläisenvaikeuden saannut kokea ihan luonollisesta asijasta mikä pitäs olla elämän luonolli sempija asi joita mutta ei se ole olen sannut itsekkin kokea sen....mutta koita jaksella kyllä se tästä!!!!!!! t.hengessä mukana
Olen nähnyt kirjoituksiasi myös sijaisvanhempien palstalla ja tarinasi on aina yhtä hämmentävä. Miehesi taustan vaikutukset ovat käsittämättömät, en voi ymmärtää, että tuollaiset asiat vielä voivat vaikuttaa. Ehkäpä sinun ei kannata niin avoimesti kertoa asioista sossuille, hae sijaislasta toisesta kunnasta, niin minä tekisin.
Me olemme myös kärsineet lapsettomuudesta koko liittomme ajan, yksi lapsi meillä on kovan yrittämisen ja keskenmenojen jälkeen lisääkin olisimme halunneet, mutta emme enää saaneet. adoptiolasta emme saa ikäeromme takia ja sijaisvanhemmuuskin alkoi tökkiä tuen puutteeseen, meille sijoitettiin todella vaikea psykoosissa ollut lapsi 6 vuotta sitten,olemme juuri luopumisprosessissa, lapsi menee ammatilliseen perhekotiin. Että ei tämäkään vaihtoehto todellakaan ole aina ratkaisu eikä se helpoin vaihtoehto, joskus tuntuu, että olisi pitänyt osata tyytyä tähän yhteen omaan, sekin oli jo suuri ihme.
olla rehellinen siksi, ettei mitään mikä tulisi myöhemmin julki veisi lasta meiltä ja toiseksi, vaikka mistä kunnasta ottaisimme, viranomaiset kysyvät aina omasta kotikunnastasi sosiaalivirastosta kaikki teitä koskevat asiat. silloin selvisi myös mieheni saama toimeentulotuki aikaisemmilta vuosilta sekä hänen alkoholisminsa, joka on jo vuosia pysynyt poissa kuvioista.
tulee toisinaan mieleen, että jopa vangit pääsee jossain vaiheessa aloittamaan alusta muttei näköjään entinen alkoholisti.
luin muutama viikko vanhaa Apu-lehteä jossa entinen ministeri Suvi Linden kertoi haluavansa pienen kiinalaistytön. ajattelin silloin, että toisille se on niin helppoa. ensin ollaan hyvin palkatussa työssä ja vaikka työt loppuisivatkin, ei tarvitse mennä sossun luukulle kerjäämään. sitten kun "elämään sopii" ja saadaan mieleen, että lapsi olisi kiva, niin lapsikin vain otetaan jostain ja siitä revitään komeat otsikot jotta oma kruunu kiillottuisi.
niinpä, ehkä olen katkera...
onneksi on vahva rakkaus mieheeni, vaikka välillä mietinkin, miksi tunnen näin voimakasta rakkautta tällaiseen mieheen, kun entinen olisi ollut "kunnon työssä ja tuonut palkkansa kiltisti kotiin" eli ns. kunnon mies. ei juonut, asuimme omakotitalossa ja kaikki oli ulkoisesti hyvin. minulla ei vain sisäisesti. ehkäpä oli läheisille shokki kun kerroin jättäväni tämän miehen neljän vuoden yhdessäolon jälkeen ja ottaa tilalle mies, joka oli täysi vastakohta. mutta tiedän, vaikken saisikaan lasta, en olisi ikipäivänä ollut onnellinen ex-mieheni kanssa ja minusta ei ollut rahan takia jäämään hänen luokseen.
kaipa tämä oli tarkoitettu, jotta nykyinen mieheni saisi elämästään paremmin kiinni, kunnei se muiden kanssa onnistunut.
toivon vain, että jossain olisi joku toinenkin tarkoitus elämälleni...
Niin, viranomaiset ovat kyllä taitavia kaivelemaan asioita vaikkei mitään kaiveltavaa enää olisikaan. Rehellisyydellä ei vaan kovin pitkälle pötki, sen olen huomannut. Olet idealisti.
Juu, kyllä Lindeenit ja Korisevat saavat adoptiovauvoja, vaikka en usko, että julkisuuden ihmisellä on yhtään enempää resursseja hoitaa sitä lasta, mitenkäs kiireinen ja työorientoitunut kykenee siihen muka paremmin?
Tilanteenne on lapsen saamisen kannalta kurja, ymmärrän, koska olen kokenut vastaavaa ja kärsinhän edelleen lapsettomuudesta, koska en sitä perhettä koskaan pystynyt itse rakentamaan, minkä olisin halunnut.
Kirjoituksesta voi lukea, että elät melko paljon miehellesi, että hän on suuri osa elämäsi sisältöä. Entä sinä itse?
elämääni kuuluu paljon muutakin kuin mieheni, mutta hän vain niin tärkeä minulle. olemme sielunkumppaneita. usein, kun ajattelen vaikka soittaa hänelle, niin hän ehtii ensin soittaa minulle. ja sama toisinpäin.
onneksi saan työssäni hoitaa ihania lapsia ja hellitellä heitä sekä tietenkin rakasta kummityttöämme. olen joka vuosi mennyt hänen kanssaa kahdestaan laivalle (nytkin huhtikuussa menemme, mennyt hänen kanssaan junalla matkoja, vienyt teattereihin, konsertteihin, ulos syömään...
mieheni on niin paljon töissä, ettei hän ole tällä hetkellä paljonkaan ollut mukanamme.
lisäksi mulla on laaja ystäväpiiri ja usein käyn kylässä entisten hoitolasteni luona, kun minulle soitellaan ja pyydellään. nytkin olen menossa ensi viikolla entisen hoitolapseni 4v synttäreille. ystäviä ja lapsia on elämässäni paljon, silti en osaa vielä luovuttaa ajatusta "omasta" lapsesta...