Enää en suostu,
antautumaan.
Sydämeni lokeroita avaamaan.
Kukaan ei pääse,
muureista valtavimman taakse,
vallihaudan yli uimaan.
Luokseni.
Voin hymyillä, päästää lähelleni.
Mutta sisälleni,
en tänään, huomenna.
Ketään, en ketään.
Sisimpääni.
Elän, mutten tunne elämääni.
Jossain vaiheessa, ennen kuin ehdit,
juoksen karkuun, sitä tunnetta,
joka ottaisi omakseen. Polttaisi... ihanasti.
Katoan.
Pelko ottanut omakseen.
Kylmyys antaa mahdollisuuden hengittää.
Olla Omillaan.
antautumaan.
Sydämeni lokeroita avaamaan.
Kukaan ei pääse,
muureista valtavimman taakse,
vallihaudan yli uimaan.
Luokseni.
Voin hymyillä, päästää lähelleni.
Mutta sisälleni,
en tänään, huomenna.
Ketään, en ketään.
Sisimpääni.
Elän, mutten tunne elämääni.
Jossain vaiheessa, ennen kuin ehdit,
juoksen karkuun, sitä tunnetta,
joka ottaisi omakseen. Polttaisi... ihanasti.
Katoan.
Pelko ottanut omakseen.
Kylmyys antaa mahdollisuuden hengittää.
Olla Omillaan.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Tää runo oli vahva!! Sä oot varmasti itekkin vahva ihminen. Ja kyllä siinä oli ajatusta...jatka vaan, niin minäkin yritän:)
...hmmm toi on kyllä syvällisesti tulkittu...sopii ainakin minun elämääni jossain määrin
itsekin.
Niin totta,
liian monelle
ihmiselle.