Kuuluuko keikka siivoojille ateriakorvaus?
Siis joka päivä vaihtuu kohteet eikä ole ruokailu mahdollisuutta työnantajan järjestämänä
Siis joka päivä vaihtuu kohteet eikä ole ruokailu mahdollisuutta työnantajan järjestämänä
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ei kuulu. Omat eväät mukaan.
niin sanottua ateriakorvausta voit hakea verottajalta, kuten kilometrikorvauksia työmatkoista, jos työnantaja ei matkakustannuksia.
? Kun on tuntityöntekijä, ei siinä mitään ateriaetuja ole- eväät/ tai syö vasta vuorosta päästyä. Työaikaan ei esimerkiksi vuokratyöntekijänä yleensä kuulu ruokataukoa, niin tiukalle on työn tekeminen vedetty.
Kyllä ihan oikeasti se ateria kuuluu jokaisen itse itselleen järkätä! sitä vartenhan palkkaa saa, että voi hankkia kaupasta ruokatarpeita. Sen lisäksi että laskuihin menee.
Omalla työnantajalla käyn syömässä, milloin ehdin lounasaikaan. Se kuitenkin vähennetään palkasta, hyvin pieni vastaantulo on hieman alempi hinta lounaalle.
Harvoin voi käydä- kun kierrän kentällä työssä. Joten eväät, tai aamupala tukevampi, ja illalla ruoka vasta kotona.
En edes jaksaisi täydellä vatsalla tehdä hommia. Se tuppaa laiskistamaan, kun syö.