Haluaisin aiheellista keskustelua aiheesta lapsen hankkiminen yksin? Ja erityisesti nuorena lapsen yksin hankkimisesta sanotaanko vaikkapa n. 21-25 vuotiaana. Olen lukenut todella paljon aiheesta ja miettinyt asiaa joka päivä ja paljon jo pidemmän aikaa. En koe itseäni yhtään parisuhde ihmiseksi, mutta perheen perustaminen ja lapsen saaminen tuntuisi juuri siltä mitä elämältä haluan. Tiedän, että raskasta se olisi ja ensin haluaisin olla varma taloudellisesta puolesta jne elämän laadusta ja siitä, että varmasti voisin tarjota lapselle kaiken tarvittavan. Mutta haluisin kuitenkin keskustelua ja mielipiteitä tästä aiheesta. Onko reilu parikymppinen liian nuori tekemään lapsen yksin? Miksi olisi miksi ei? Mitä mietteitä herättää?
Vastaukset 3
- rakkaudella_äitisi
Herättää mietteitä,
miksi ihmeessä yksinäinen 20-25v nainen keskellä yötä alkaa täällä miettiä lapsen tekemistä (ilman tietoa tulevasta onnellista isästä)???
Tietenkin sinulla on jo koulutus hyvätuloiseen ammattiin, pysyvä työpaikka ja omistusasunto, ettei talous romahda äitiysloman ja hoitovapaan aikana?
Nuorilla perheillä, yksinhuoltajilla varsinkin lähisuhdeverkostoa tarvitaan avuksi. Nykyajan nuoret eivät aina ole niin sitoutuneita kotielämään.
Paljonko sinulla on kokemusta yksin pienen lapsen hoidosta 24/7 ?
Suosittelen ensin KOKEILEMAAN esim. kaverin/ naapurin muutaman pikkulapsen hoitoa vähintään viikonlopun, tai parempi vaihtoehto :
Hanki koiranpentu! Sen kanssa opit lastenkasvatusta, epäsäännöllistä elämänrytmiä, aamu- ja yöheräämisiä pissille, ikuista sitoutumista jne. Jos teet lapsen yksin hankitko siemenet postimyynnistä vai satunnaiselta tuttavalta?
- apumies36
20vuoden päästä tulet kyselemään samaa, mutta mietit oletko liian vanha tekemään yksin :D
Mä laitoin 20vuotiaan raskaaksi ja hyvin tuo on pärjäillyt lapsen kanssa kahdestaan elellen :)
Tai mistä mä tiedän... Elossa ne on molemmat kuitenkin :)))
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1132396Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???371433Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha640986- 106983
- 71962
- 97868
- 48865
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76700- 70696
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik31686