Minulla on käytössä vanha mikroprosessori lauta, jossa on läpiladotut komponentit kannoilla.
Yhdessä signaalissa oli suuritaajuinen värähtely noin viikon ajan.
Vika löytyi viimein. Yksilankainen johto on painettu piirikantaan holkkiliittimeen.
Kontaktivika holkissa aiheutti signaaliin värähtelyn.
Toinen vika oli sellainen, että sarjaliikennepiiri lähetti väylälle dataa, joka oli muotoa
vain 6 bittiä, piti olla 8 bittiä. Vakoilin linjaa oskilloskoopilla.
Tämäkin oli oli kontaktihäiriö. Sarjaliikennepiiri ei ollut kunnolla painettu kantaansa.
Yhdessä signaalissa oli suuritaajuinen värähtely noin viikon ajan.
Vika löytyi viimein. Yksilankainen johto on painettu piirikantaan holkkiliittimeen.
Kontaktivika holkissa aiheutti signaaliin värähtelyn.
Toinen vika oli sellainen, että sarjaliikennepiiri lähetti väylälle dataa, joka oli muotoa
vain 6 bittiä, piti olla 8 bittiä. Vakoilin linjaa oskilloskoopilla.
Tämäkin oli oli kontaktihäiriö. Sarjaliikennepiiri ei ollut kunnolla painettu kantaansa.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Kahden eri metallin muodostamat kontaktit liittimissä voivat tuottaa yllättäviä ongelmia ajan kuluessa. Muistelen, että 2000 - luvn alussa SIMM muistien kanssa oli runsaasti huolta muistikampojen liitinten yhteensopivuudesta. Kullatut liittimet ja kullatut liuskat kammoissa sopivat yhteen mutta kulta ja tina yhdessä eivät toimineet pitkään.
Eri metallien liitospinnoissa tapahtuu ikäviä ilmiöitä. Sähkökemia tarvitsee vain hieman epäpuhtauksia ja kosteutta ilmasta tuottaakseen eristävän oksidikerroksen. Ongelmia intermetallisten yhdisteiden kanssa tulee jopa juotoksissa kun kulta liukenee varsin hyvin ja nopeasti sulaan tinaan. Kullan ja tinan yhdisteet ovat ohuinakin kerroksina erittäin hauraita jolloin pieni mekaaninen rasitus voi riittää pilaamaan kontaktin.
Kosteus on ikävää. Rikkinäisestä antennijohdosta valui pari vuotta sitten digiboksin sisään johtoa pitkin vettä ja rf-osa lakkasi toimimasta. Vettä ei ollut paljon, ei näkynyt mitään vikaa, mutta nyt kun katsoin piirilevyä uudestaan, hapettumisalue oli levinnyt ja jo silmin nähtävissä(luupilla). Vaikka digiboksi oli poistettu käytöstä rikkinäisenä, sattumalta vilkaisin sitä. Toiminnallisuus palautui käymällä viallisen näköiset juotokset läpi kolvilla ja vähän muitakin. Lisäksi kaapelista oli valunut jotain töhnää, joka suli piirilevyn pintaan kalvoksi ja esti toimintaa, mutta lähti hyvin rapsuttelemalla pois. Vai oisko ollut jotain juoksutteen jäännöksiä?
Aloin tuota ihmettelemään, kun n. 200MHz alueelta löytyi rf-signaalia digiboksin virittimen mukaan, mutta mitään ei vastaanotettu(no signal). Toisaalta ylemmillä taajuuksilla ei löytynyt rf:ää ollenkaan, joten ajattelin kurkata vielä lopuksi metalloidun rf-purkin sisään. Siinä aikani kuluksi koputtelin liittimiä ja komponentteja eristetyllä mittarisondilla ja näin muutaman sekunnin välähdyksen boxin signaalin laatu-palkissa. Jolloin hoksasin tuon luupin käydä hakemassa. Ja nythän se on kuin uusi taas :) Toiminnallisuus siis lakkasi pikkuhiljaa, kun keväällä tuli vettä taivaalta ja sulamisvesiä katolta useita päiviä. Eli samanlaiset olot kuin nyt.
Aika alkeellista jos antennijohto tuli digiboksille suoraan. Yleensähän välissä on jos mitä vahvistinta haaroitinta ja rasiaa.
Vanhemmassa omakotitalossa ja kesämökeissä ei mitenkään ihmeellinen tilanne. Kun sitten koksin kuori lopulta murtuu UV - säteilyn haurastamana niin ainekset ovat valmiita vesivahingolle.
Sisältä kastunut koaksiaalikaapeli on jätettä. Sen vaimennus korkeammilla taajuuksilla kasvaa todella rajusti kun manttelin sisäpinta hapettuu.
Hyvä tapa noissa mökki-asennuksissa on tehdä kaapeliin vesilenkki ennen sisäänvientiä ikkunan pielestä. Vielä vuolaista pieni reikä ulkovaippaan lenkin alapohjukkaan sisäistä vuotoa varten.
Vahvistinhan ei ikinä paranna signaali/kohina -suhdetta, että sinänsä vahvistin on hyödytön jos antennin oma signaali riittää siihen yhteen vastaanottimeen.
Pikemminkin vahvistimen omat kontaktipinnat liitoksissa vähentävät signaali/kohina -suhdetta tuollaisessa järjestelmässä.
Vahvistimesta voi olla iloa silloin, kun signaali on jo antennissa heikko ja johto antennilta vastaanottimeen on pitkä ja häviöinen eli häviöiden vuoksi vastaanottimen ja kaapelin oma kohina heikentäisi tilannetta entisestään. Vahvistimen oikea paikka on tuolloin mahdollisimman lähellä antennia eli siellä, missä signaalia on vielä kohinan joukosta kuultavissa. Jos lähellä on voimakas signaalinlähde niin vahvistin voi yliohjautua tuottaen harhasignaaleita (IM3) ja huonontaen kuvanlaatua.
Kaapelin alapäähän sijoitettuna vahvistimesta ei yleensä ole hyötyä kun se signaalin lisäksi vahvistaisi myös kaapelin häviöistä syntyvää kohinaa. Ongelmana tuossa mastoasennuksessa tietty on se, että vahvistin on alttiina luonnonvoimille eli sen pitää olla tarvittaessa vaihdettavissa. Yksi pieni lähelle tullut Zäp! ukkosenjumala Perkūnaksen riehuessa hiljentää heikommin suojatun elektroniikan kerrasta. Yksi kunnollinen kohdalle osunut positiivisen salaman ZÄPPP! hiljentää lähes minkä tahansa elektroniikan, olipa se suojattua tai ei...
Tutkin antennia kerran ja havaitsin sen olevan suojattu ukkosta vastaan jossakin määrin. Suojaus on toteutettu DC-oikosulkuna, eli antennielementti on itse asiassa oikosuljettu päästään ja vaippa ja keskiö ovat antennin kautta kytketty yhteen. Tämä kuulostaa tietysti järjettömältä, mutta eräälle antennimiehelle asiaa ihmeteltyäni hän totesi, että asia on normaalia kauraa antennien kohdalla: Oikosulku on todellakin DC:n kohdalla ja vastaanottotaajuuksilla samassa kohdassa on 90-asteen vaihesiirto, eli oikosulku ei häiritse vastaanotettua signaalia. Itse asiassa se parantaa tilannetta poistamalla häiriöitä läheltä DC. Eli antennissa on tavallaan suodatin, joka poistaa matalat taajuudet ja kaikki muut taajuudet, jotka eivät ole vastaanottoalueella. Eli ukkoshäiriö lähtee suurelta osin myös pois.