Ostin nettikirppikseltä edullisen hyllykön joka on päällisin puolin ihan siisti mutta haisee oudolle, kuin oksennukselle. Yritin pyyhkiä sooda-vesiseoksella ja tuulettaa, haju hieman hälveni mutta kysyisinkin onko kenelläkään tietoa mikä voisi aiheuttaa tällaisen hajuhaitan huonekaluun. Voisiko olla peräisin kosteusvauriotalosta, kuolinpesästä, ludekämpästä? Hajua voisi kuvailla myös eltaantuneen rasvan hajuksi.
Vastaukset 2
- olisiko.rasvaa
Eltaantunut rasva voi olla hyvinkin oikeaan osunut arvaus.
Jos hyllykkö on ollut asunnossa, jossa ei ole liesituuletinta (tai sitä ei ole käytetty) ruuanvalmistuksesta aiheutuvat ruuankäryt pinttyvät tiukasti seiniin ja kalusteisiin vuosien saatossa. Vanhoissa asunnoissahan voi aikanaan valkoiseksi maalattu keittiö olla melko ruskea.
Pinttymän poistaminen vaatii tömäkät pesuaineet, eli jotain vahvaa rasvaliuotinta sisältävää.
Tavallisilla fairyilla ei ainakaan ilman kovaa mekaanista hankaamista pinttymät irtoa. - Zirup
Nimimerkki "olisiko.rasvaa" jo arvelikin, että hyllykkö olisi imenyt rasvankäryt itseensä. Toinen vaihtoehto on seuraavanlainen. Jotkut pihit immeiset "kunnostavat" mööpeleitään ruokaöljyllä, kun pitäisi käyttää huonekaluöljyä. Ne maksavat kuulemma liikaa. Ruokaöljyt härskiintyvät ajan myötä.
Liberonin Huonekalujen puhdistusaine on aikast tehokasta. Kostuta 0000-teräsvilla sillä ja puhdista hyllykkö. Pullossa ohjeet.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 681105
- 981064
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i23923Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔65875Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t126850- 134817
- 57766
Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen20760Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke27741- 45676
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol46661Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m6623- 19617
Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka142612Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast48610Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok129609Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.82596- 48594
- 35590
Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi12569