Ahdistaa...

Hei, Pakkokirjoittaa!

Olet siellä kovassa paineessa. - Oletan, että meni kauan, ennen kun omaisesi edes pääsi osastolle. Tunnetusti hoitopaikkoihin ei oteta ketään ” turhaan”, joten osastohoitoon on ihan virallinen ja lääketieteellinen syy.
Omaisesi ei ymmärrä omaa tilaansa. Hän ehkä ajattelee itseään parempikuntoisena eikä tunnista, että hänestä ei ole itsenäiseksi asujaksi. Omaisesi tottui vuosien varrella sinun antamaasi yksilölliseen hoivaan, hän tottui siihen, että autat, tuet ja palvelet.

Totta on, että omaiselle elämä hoito-osastolla on erilaista. Siellä on muitakin hoidettavia eikä yksilöllinen räätälöity palvelu pelaa, kuten ennen. Mutta nyt onkin kyse hänen hoitotilanteensa vaativuudesta. Kotihoito ei enää riitä.

Mikäli nyt perut hoitopaikan ja suostut omaisesi toiveisiin, olet itsekin kohta hoidettava.
Olet nyt omainen et enää omaishoitaja.
Nyt on sinun aikasi hoitaa itseäsi, levähtää, harrastaa ja jopa virkistyä. Nyt ei tarvitse nukkua koiranunta ja kuulostella jatkuvasti toisen mielialoja ja tuntemuksia. Nyt on aika huokaista ja antaa ammattilaisten huolehtia hoidosta ja hoivasta.

Pystyn helposti kuvittelemaan tuntemuksesi. Itse olin puolisoni omaishoitaja, mutta uuvuin pahasti itse ja jouduin psykiatriselle osastolle muutamaksi viikoksi. Siitä päivästä lähtien puolisoni on asunut laitoshoidossa ja olen lastemme yksinhuoltaja.

Tätä hän ei pysty hyväksymään. Sanoo haluavansa kotiin. On todella tuskaista kerta toisensa jälkeen sanoa, ettei se ole mahdollista. Puolisoni sairastuminen aiheutti sen, että hän on osin lapsentasoinen. Meillä on sellainen systeemi, että hän käy kotona joka toinen viikko viikonlopun.

Tajusin miten uupunut olin vasta sitten, kun olin huilannut sairaalassa. Tämä on johtanut siihen, että olen työkyvytön masennuksen takia, enkä tiedä pystynkö tästä enää nousemaan.

Pitäkää ihmiset huolta itsestänne. Vaikka omaishoitajuudesta luopuminen on vaikeaa, niin kukaan muu ei sitä voi puolestanne voi tehdä, jos tilanne on niin huono.

Koskaan en ole mitään päätöstäni yhtäpaljon jälkeenpäin katunut kuin suostumista omaishoitajaksi.
Alussa kuvittelin ja uskoin niihin lupauksiin saada apua ja opastusta työhöni, mikään ei ole toteutunut, valheita valheitten jälkeen.
Omaishoitaja on täysin vailla alkeellisimpiakin ihmisoikeuksia.

Päivääkään en enää jaksaisi.
Miten tästä vankilahelvetistä pääsee irti?

Olen ollut kiinni dementoituneessa häiriökäyttäytyvässä omaisessa 13 vuotta, koko oman eläkeikäni. Olen sairastunut itsekin kaiken seurauksena.
Tekee mieli tehdä itsemurha.
Ei yhtään päivää ole ollut ilman kaaosta ja yöt valvomista, kun ihminen itse ei tajua mitään tilastaan eikä suostu hoitopaikkaan. Hänellä kun on itsemäärämisoikeus.

Totta toi, ettei omaishoitajaliitto vastaa edes sähköposteihin !!!
En enää edes tule yrittämään ottaa sinne yhteyttä millän tavoin.
On hirvittävää olla hoitajana sekopäisen ihmisen armoilla, joka näyttää vielä oikein nauttivankin että saa pompottaa ja kiduttaa toista.
Vanhemmallani, 90v, on Lewyn kappale tauti. Sen luonteeseen kuuluu, että potilas voi ottaa jonkun läheisen uhrikseen, kiusata tätä ja yrittää sabotoida koko elämän. Kyllä onnistuukin,
pelkkä se että yrittää jaksaa pitää tällaisesta potilaasta huolta, vie kaikki voimat.
Elämänhalu hiipuu.
Oma perhe-elämä kärsii. Ollaan jo itsekin eläkkeellä. Ei ole mitään iloa eläkepäivistä.
Turhaan odotimme niitä. Voisi yhtä hyvin kuolla kuin olla kiusattuna vuodesta toiseen ja sitten kuolla raakkina.

Risikon keksintöä taisi olla se, että iäkkäät on kotona hamaan hautaan asti vaikka missä kunnossa.
Laitoshoito alettiin alas. Paikkoja ei ole riittävästi. Valtio säästää miljoonia, en muista summaa mutta suuri se on, kun omaiset hoitaa. Siitä säästöstä voisi vähän apua antaa hoitajalle.

Hoidettavahan ei tajua mitään siitä, minkälaista läheisen, sen hoitajan, elämä on.
Luulee, että on ilo häntä palvella ja pitää itseään yli-ihmisenä, viisaana ja ihanana,
todellisuudessa on ilkeä ja ihan "out". Kun hoitajana olen uupunut, saan kuulla,
että olen täysin kelvoton ja patalaiska ihminen !
Kuulunee taudin kuvaan, ettei tajua tilaansa.

Koittakaa pärjäillä ! Voimia ja hyviä ratkaisuja kaikille uupuneille omaishoitajille !

Aloittajalle!

Sano omaishoitosopimuksesi irti mahdollisimman pian. Vetoa omaan terveyteesi ja hanki lääkärintodistus mukaan, ettet pysty oman sairautesi vuoksi hoitamaan toista.

Itse en päässyt omaishoitosopimuksesta irti, ennen kuin hakeuduin itse sairaalaan ja menin siellä sosiaaliohjaajaan yhteyden. Sanoin, etten jaksa enään nostella ja hoitaa. (Selkäni tuolloin luudutusleikkauksen alla). Saman asian olin kertonut monasti paikallisessa tk:ssa, mutta katsoivat minut kykenevän nostelemaan petipotilasta.
Tämä sosiaaliohjaaja hankki hoidettavalle pienkotipaikan jonne lähdettiin parin päivän varoitusajalla. Minut pidettiin sairaalassa tuo aika ja varmistettiin, että hoidettava myös oli hoitopaikassa. Samalla sosiaaliohjaaja irtisanoi omaishoidonsopimukseni. Suuri kiitos hänelle siitä!