Servomoottori

10917
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Ok! Itellä ollut vaiheessa sähköinen oven avaus ja tuohan muuten sopisi myös vääntämään kahvaa. Lukkopesään asennettava moottori vaihteistolla on jo hommattu, mutta ensimmäisen avaimen se väänsi poikki joten ollut vähän hakusessa, mitä sen kanssa tekisi. Tuolla saisi varmaan hyvän toteutuksen pari mikrokytkintä pistämään virrat poikki, jos kiertoalue ylittyy. Jännitteen pudottamalla vääntö loppui, eikä jaksanut vääntää ovea auki, kun on vähän kitkaa.
Eli saisi oven auki tekstarilla, ei viitsi jättää kaupungissa avainta ihan piiloon rappuunkaan, niin kuin maalla voi tehdä..

Äänestä
  • Kannattaa huomioida tuollaisessa myös sellainen asia että välttämättä siellä asunnon sisällä ei ole lainkaan sähkövirtaa, eli sen voiman pitää tulla ulkopuolelta asuntoa.

    Äänestä

  • Asunnon oven avausta varten vara-avaimen voi sijoittaa oven sisäpuolelle yläosaan. Kun tekstari tulee niin pikkuinen moottori tai solenoidi päästää avaimen putoamaan narun varassa roikkumaan postiluukun eteen oven sisäpuolelle. Siitä sen saa postiluukun reunaan sijoitetun siiman avulla kalasteltua esille eikä servon tarvitse jaksaa vääntää ovea auki.

    Tuossa väärällä hetkellä tullut tekstari ei myöskään jättäisi asunnon ovea auki jonakin epämääräisenä hetkenä. Avain jäisi roikkumaan luukun eteen oven sisäpuolelle mutta sitä ei tajuaisi ellei tietäisi asiaa. Tekstareilla kun on tapana aina silloin tällöin myöhästyä jopa tuntikaupalla...

    Jos haluaa niin elektroniikan ohjauksen voi antaa tapahtua myös postiluukun, avainpesän, saranoiden tai ovisilmän väliin kytketyllä oikosululla, käsikosketuksella, oikeanlaisella jännitteellä tai sopivalla edellämainittujen tapahtumien sarjalla. Tai vaikkapa soittamalla ovisilmän kautta juuri oikeanlainen valonvilkutussignaali kännykän näytön ja kännykkään ladatun videopätkän avulla.

    Äänestä

  • Testari asiaa kommentoin sen verran että voi siihen puhelimeen vaikka soittaa. Laita asetuksista vastaamaan vaan tiettyyn numeroon. Solenoidilla voi myös vipuvälityksellä laittaa aukeamaan kun ei tarvi koko kierrosta kääntää.

    Äänestä

  • Sähkölukkoa ei ole kyllä mitään järkeä alkaa tuommoisella toteuttamaan.

    Äänestä

  • cfcvy5rt kirjoitti:

    Sähkölukkoa ei ole kyllä mitään järkeä alkaa tuommoisella toteuttamaan.

    ... vaan mieluumminkin tällä tavoin: [täytä tähän kohtaan ehdotuksesi]

    Äänestä

  • Siis tällainen moottori mulla jo on:
    http://www.bebek.fi/kauppa/lisatiedot.php?&tuote_id=14330
    -vääntää ihan järjettömästi, eli onnistuin lukitsemaan ensimmäisellä yrityksellä peukalon ja etusormen väliin tuon laitteen yrittäessäni vääntää vastaan. Pienet naarmut käteen tuli ja melkoinen kiire etsiä jotain, jolla löysätä kampea.. ei sillä luita kuitenkaan poikki saa väännettyä.
    Tuohon saisi vaan melko helpolla potikan nuuskimaan sijaintia.

    Äänestä

  • hyötyneuvo kirjoitti:

    ... vaan mieluumminkin tällä tavoin: [täytä tähän kohtaan ehdotuksesi]

    Mun oven avaus metodi on 3 kertaa rämpytetään postiluukkua ja kaksi kertaa potkaistaan oveen niin lukko aukee. Asun kerrostalossa kalliossa en omakotitalossa. Postiluukussa miktokytkin ja oveen kiinnitetty pietsolevy ja arduinolla tehty ohjaus. Askelmoottori kääntää lukkoa.

    Äänestä

Vaan voisihan tuosta väsätä kauko-ohjattavan oikean autonkin. Kaverit vähän katsoisi ihmeissään, kun menisi vähän RC-autoilemaan! ;)

Äänestä
  • 80mm renkaat alle niin nopeus olis 45km/h 12v akulla. Jos massa on nolla. Kohtuu hintaisia moottoreita kun ottaa enemmän.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lettunen kirjoitti:

https://youtu.be/bJYUWet7BIw

Toimii

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu