TAMK metsätalous

TAMK:n metsätalous vaikuttaisi tosi mielenkiintoiselta, mutta kun havaitsin mikä oli alin sisäänpääsyraja iski kauhistus. Maksimipisteraja on 100 (pääsykokeesta voi saada korkeintaan 30 pistettä) ja alin hyväksytty oli 82 pistettä.

Minulla on sen verran hyvä yotodistus (ja vähän työkokemustakin) että minulla on teoreettiset mahdollisuudet päästä. Mutta kuinka vaikeat nuo pääsykokeet sitten oikeastaan ovat? Entä osaako joku kertoa kyseisessä oppilaitoksessa opiskelemisesta?

Kuinka metsätalousinsinöörit sijoittuvat työmarkkinoille? Onko koulutuksessa tyttöjä juurikaan? Onko opiskelu/työ valmistumisen jälkeen fyysisesti raskasta? Entä millaista on opetus kyseisessä koulussa?
101648
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Itsekkin OLIN kiinnostunut alasta ja TAMKista, mutta mun papereilla ja matikkapäällä saa vaan unelmoida sisäänpääsystä. Pääsykokeissa siis puolet matikkaa. Vanhoja pääsykoekysymyksiä löytyy ainakin RAMKin sivuilta.

Mulla on myös sellanen käsitys, että opetus (tai ainakin osa siitä) tapahtuisi Kurun metsäoppilaitoksen tiloissa...

Äänestä

Samat pääsykokeet TAMKissa on kun muuallakin, mutta melkein kaikki pääsykoetehtävät vaan tarvisi saada oikein jos sinne mielii päästä. TAMKkia pidetään Suomen arvostetuimpana ammattikorkeakouluna ja sinne on kaikista vaikein päästä sisään. En muista tarkkaa lukua montako hakijaa hakee yhtä paikkaa, mutta suuri se luku kuitenkin on.

Jos TAMKiin pääset ja sieltä valmistut, niin kyllä melko varmasti myös töitä saat. Työnantajatkin arvostavat TAMKista valmistuneita ihan eri tavalla kuin esim. HAMKista.

Onnea matkaan.

Äänestä
  • Tunnetko tuota metsätalouden koulustusta enemmänkin? Jos voisit kertoa jotakin onko esim. paljon käytännön kursseja ja onko jotkut kurssit fyysisestä raskaita?

    Katselin viime vuoden pääsykokeita, tarkemmin sanoen sen matikkaosuutta ja itseasiassa se ei näyttänyt täysin mahdottomalta. Käytäntö voi sitten olla eri asia. Joten taidan hakea sittenkin :) Minun tosin pitäisi saada 25pistettä pääsykokeista mikä voi olla aika vaikeeta, mutta ei sitä tiedä.

    Äänestä

Terve!

Itse opiskelen metsätalousinsinööriksi Hamk:ssa, Evon metsäopistolla. Evohan on Suomen arvostetuin metsäoppilaitos ja vanhin. Olen tod. tyytyväinen, että hain tänne, enkä tampereelle, miten ensin ajattelin. Tampereella teoria tunnit ovat kaupungissa ja käytännön harjoittelu Kurussa. Tämä tarkoittaa sitä, että opiskelijan on pidettävä kahta kämppää.

Evolla taas opetusmetsät ovat koulun ympärillä ja näin ollen voidaan lähteä tekemään kenttätyötä lähes koska vaan.

Lisäksi metsätaloutta on monissa muissa ammattikorkeissa. Pääsykoe joka paikkaan on sama, ei tosiaan ollut mikään vaikea, vaan todella helppo. Itse tulin suoraan lukiosta, ei yhtään työpistettä, mutta sisälle vain pääsin. Eli jos Tampere ei ole teille mikään pakkomielle, niin hakekaa ihmeessä myös muihin amk:in, joissa on metsätalouden ko.

Äänestä
  • Toi kahden kämpän pitäminen vähän särähti korvaan... Osaako jo Tamkissa opiskeleva kertoa miten asia oikeasti on?

    Äänestä

  • pauliina kirjoitti:

    Toi kahden kämpän pitäminen vähän särähti korvaan... Osaako jo Tamkissa opiskeleva kertoa miten asia oikeasti on?

    Ei sun mitään kahta kämppää tarvi pitää. Kurun metsäoppilaitoksen kanssa on yhteisiä projekteja niinkuin on myös monien Eurooppalaisten koulujen kans, mihinkään Kuruun ei tarvitse muuttaa. Ite opiskelin HAMKissa aikani ennekuin pääsin TAMKiin sisälle, voin suositella TAMKia näistä kahdesta. Paiti jos haluat päästä helpommalla niin sitten valintasi on HAMK.

    Äänestä

  • joopajoo kirjoitti:

    Noh oma ongelmani on se, että poikaystävä opiskelee TTY:llä ja kun yhdessä asutaan enkä millään haluaisi muuttaa erilleen. Joten TAMK taitaa kyllä olla ainut vaihtoehto. Ja vaikka varmasti on vaikea päästä sisään mutta kun aloin punnitsemaan asioita niin ihan taatusti isojen kaupunkien joka ammattikorkeaan on vaikea päästä ja yliopistoihinkin on vaikea päästä. Ja kuitenkin ainakaan matematiikan osuus ei näyttänyt vaikealta. Prosenttilaskuja ja ensimmäisen asteen yhtälöitä. Ja viestinnän osuus näytti vielä helpommalta. Joten aion kuitenkin kokeilla. Ja luulisin että kun pääsykoe on tuon tyyppinen niin siksi sisäänpääsyraja on niin korkealla.

    "Joopajoo" voisitko kertoa lisää TAMK:ssa opiskelusta? Kuinka toimii kurssi-ilmoittautumiset, tenttituloksien saamiset, onko niitä fyysisesti raskaista kursseja, minkälaisia opettajia on, missä tuo Kuru käytännössä edes sijaitsee?

    Äänestä

  • tyyperö kirjoitti:

    ... Näsijärven länsirannalla, muutama kymmenen kilometriä Tampereelta metsään päin (siis todella kirjaimellisesti, sillä metsää sillä suunnalla etelä-Suomen mittakaavassa riittää, eikä siellä juuri muuta ole)

    Äänestä

  • tyyperö kirjoitti:

    Noh oma ongelmani on se, että poikaystävä opiskelee TTY:llä ja kun yhdessä asutaan enkä millään haluaisi muuttaa erilleen. Joten TAMK taitaa kyllä olla ainut vaihtoehto. Ja vaikka varmasti on vaikea päästä sisään mutta kun aloin punnitsemaan asioita niin ihan taatusti isojen kaupunkien joka ammattikorkeaan on vaikea päästä ja yliopistoihinkin on vaikea päästä. Ja kuitenkin ainakaan matematiikan osuus ei näyttänyt vaikealta. Prosenttilaskuja ja ensimmäisen asteen yhtälöitä. Ja viestinnän osuus näytti vielä helpommalta. Joten aion kuitenkin kokeilla. Ja luulisin että kun pääsykoe on tuon tyyppinen niin siksi sisäänpääsyraja on niin korkealla.

    "Joopajoo" voisitko kertoa lisää TAMK:ssa opiskelusta? Kuinka toimii kurssi-ilmoittautumiset, tenttituloksien saamiset, onko niitä fyysisesti raskaista kursseja, minkälaisia opettajia on, missä tuo Kuru käytännössä edes sijaitsee?

    Kyselit jotain yleistä TAMKista, joihin voisin vastailla, vaikka en opiskelekaan metsätaloutta.

    Kursseille ilmoittaudutaan Winha Wille -nimisen ohjelman kautta. Myös mahdollisiin uusinta- ja korotustentteihin ilmoittaudutaan Winhan kautta. Winhasta myös näkee suorittamansa kurssit, suorittamattomat kurssit jne.

    Tenttitulosten saamisessa lienee erilaisia käytäntöjä, mutta ainakin allekirjoittaneen osalta opettajat jakavat tunneilla kokeet ja kokeiden palautus on osa opetusta. Mikäli ei jaksa tulla kokeenpalautukseen, saa tuloksen tietää Winhasta, ellei kyseessä ole ns. välikoe.

    Kurssien suhteen aloitellaan melko varovaisesti, lukiolaiset voivat monia ensimmäisiä kursseja suorittaa ns. näyttökokeen avulla. Mikäli näyttökokeen suorittaa hyväksytysti, saa kurssinumeron sen perusteella, eikä oppitunneilla tarvitse käydä.

    Lukiolaiset suorittavat perinteisesti näyttökokeella esim. mekaniikka 1 -kurssin, kenties matematiikkaa ja kieliä. Me amikset saamme hyväksylukuja vähän erilaisista kursseista, minä esim. en suorita käytännössä minkäälaisia kemiaan liittyviä labroja TAMKissa (mikä on allekirjoittaneelle merkittävä etu).

    Äänestä

löydät Metsälehden keskustelu palstalta. www.metsalehti.fi ja siellä "kysy tai vastaa" palsta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

tyyperö kirjoitti:

TAMK:n metsätalous vaikuttaisi tosi mielenkiintoiselta, mutta kun havaitsin mikä oli alin sisäänpääsyraja iski kauhistus. Maksimipisteraja on 100 (pääsykokeesta voi saada korkeintaan 30 pistettä) ja alin hyväksytty oli 82 pistettä.

Minulla on sen verran hyvä yotodistus (ja vähän työkokemustakin) että minulla on teoreettiset mahdollisuudet päästä. Mutta kuinka vaikeat nuo pääsykokeet sitten oikeastaan ovat? Entä osaako joku kertoa kyseisessä oppilaitoksessa opiskelemisesta?

Kuinka metsätalousinsinöörit sijoittuvat työmarkkinoille? Onko koulutuksessa tyttöjä juurikaan? Onko opiskelu/työ valmistumisen jälkeen fyysisesti raskasta? Entä millaista on opetus kyseisessä koulussa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu