Mistä ja keneltä hoitopaikkaa anotaan hoidettavalle?
Omat voimat ja jaksaminen aivan lopussa.
Hoitopaikan haku
4
983
Vastaukset 4
- kohtalotoveri
itse alan olla kohta samassa tilanteessa jaksamisen suhteen....
- tekisinnäin
Ottakaa yhteys palveluohjaajaan ja kertokaa tilanteenne. Eli samaan henkilöön, joka tekee kotikäyntejä kun haetaan omaishoidontukea. Sieltä pitäisi lähteä homma eteenpäin.
- eiluovuteta
Omaispalvelusopimuksen toinen allekirjoittaja on oikea aloitustaho. Henkilö on tietysti vaihtunut pari kertaa? Nettisivuilta voi katsoa nykyisen asianhoitajan nimen ja ottaa häneen ensin yhteyttä. Sanoin tämän siltä varalta, ettei kotikäyntejä ole tehty viime aikoina, jos koskaan.
Vanhustyönjohtaja voi olla myös oikea taho. Lääkärille voi myös yrittää sanoa jotain. Jos kotisairaanhoitaja käy, hänelle myös. Odottamiseen pitää varautua.
- valde
Olen monta vuotta yrittänyt kotihoidon kautta saada paikkaa omaiselleni 90 v. (!) jolla todellisuudentaju on alkanut heittää jo kauan sitten. Ei pärjää yksin.
Omaisen olisi pitänyt ensin mennä "tarkkailtavaksi" johonkin laitokseen viikoksi
ja sen arvion mukaan annettaisiin hoitopaikka.
Omaiseni ei suostunut millään lähtemään mihinkään eikä voi pakottaa.
Ei hän ymmärrä enää kaikkia asioita, jos muistaa jotakin.
Sitten häntä käytettiin päiväseltään arvioitavana kolme kertaa olevinaan"kerhossa", sama laitos.
Lopputulos oli että kotihoidon kautta tuli päätös, että pärjää hyvin yksinään, kun kotihoito käy 3 x päivässä.
Omaiseni on halunnut jo 10 vuotta palvelutaloon, koska heikkokuntoisena pelkää yksin kotona
ja muistisairaussekoamisen takia hän on ollut viisi kertaa sairaalassa viikon- kolme kuukautta.
Riippuu kai paikkakunnasta, miten pääsee tai ei, hoivakotiin.
Ainakin vaikeammin muistisairaille on omansa, heitä ei sijoiteta palvelutaloon.
Toivotan sinulle aloittaja onnea, että saisit asiat kuntoon ennenkuin olet totaalisesti loppuunpalanut.
Itse paloin jo.
Ajoissa pitäisi alkaa tekemään asialle jotain, koska odottaa saa.
Ehkä riippuu vähän paikkakunnasta, miten homma lähtee pyörimään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 851391
Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmella
Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmen torin laitamilla. Poliisi epäilee tutkivansa tapausta. Silminnäkijä351101Kattoikkuna puuttui - vai puuttuiko sittenkään?
Tönölään ei saatu mökkejä, kun kattoikkunasta oli pula. Näyttää konkurssihakemus tulleen kuitenkin 31.8., joten kattoikk19875Petteri A-studiossa: "Ihmiset ovat alkaneet saada töitä" ..mitä vitt..
Missä todellisuudessa toi Orpo oikein elää, Suomen työttömyys 2000-luvun ja EU/OECD-maiden korkein tuplat niiden keskita154725Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.13700- 46669
Nythän todellisuus on kuitenkin se
että miehen täytyy tehdä miehen työ. Olla mies. Naisen täytyy tehdä naisen työ. Olla nainen. Voimme puhua pehmeitä ja194648Kuka oli kuskina
Volvo suistunut päin koivua torin laidalla? Oliko vauhtia liikaa vai sairaskohtaus vai humala?13647- 33570
Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.39558