Pikkulapsen raiskaajalle yhdyskuntapalvelua Ruotsissa.
Uhri oli hyväksikäytön aikana 7-9 -vuotias.
Pikkulapsen raiskaaja, joka oli tekojen aikaan 15-16 -vuotias, raiskasi tuohon aikaan 7-9 -vuotiaan lapsen, ainakin kahdesti. Nyt hänet on tuomittu 80 tunnin yhdyskuntatuomioon. Tuomion pienuus ihmetyttää.
Lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä tuomio olisi kaksi vuotta vankeutta. Mutta koska tekijä oli 15-16 -vuotias teon aikaan, hän selvisi yhdyskuntapalvelulla. Käräjäoikeus otti myös huomioon sen, että rikoksesta on aikaa jo 2-2,5 vuotta, joten nykyisin 19-vuotias tekijä selvisi pikkulapsen hyväksikäytöstään 80 tunnilla yhdyskuntapalvelua.
Oikeuden mukaan ”tapahtumasta oli kulunut jo aikaa”, minkä takia hänelle ei tarvinnut antaa täysimääräistä rangaistusta.
Pikkulapsen raiskaajalle yhdyskuntapalvelua
Älytön_tuomio
1
241
Vastaukset 1
- nurkantakunen
Olisiko ollut lautamiesten nimet Ali,,Muhahhed ja Jaffar..ija mukana "muodon vuoksi" joku Bertil...Ihme ettei saanut syytettä tuo pikkutyttö.
"Alkuperäismaassaan" olisi kivitetty tyttö.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1122380Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???361357- 106983
Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha634962- 71952
- 48865
- 89831
- 70696
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76690Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik31676