1803 päivitys

Jokohan tällä viikolla tulisi jo 1803 päivitys win10:piin updaten kautta?
Maltan tuskin odottaa mitä kaikkea hyvää Microsoft on taas keksinyt kehitellä jo muutenkin hienoon käyttöjärjestelmään.
Tähän asti kaikki päivitykset ovat soljuneen koneeseen niin hyvin, että ihan hävettää kertoakkin niistä.
661831
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 66

Vanhimmat

Joo, Tää päivitys on hyvin suuresti testaajien kritisoima. Väittävät että päivitys vie vapautta valita oletus sovelluksia ja hankaloittaa ohjelmasennusta tahalaan.

Windows kohti pilvijärjestelmää ja kk maksuja.

Äänestä
  • insider windows 10 ohjelman testaaja kypsyi totaalisesti uudistuksiin ja uhosi julkaisevan skriptin jaka palautaa 1803 takaisn windowsiksi, jos MS julkaisee en testatun oloisena.
    Rikä hän ilmeisesti ollut ainoa testaaja, jolta pinna paloi. testauksessa oli pari muutakin versiota joten 1803 voi olla muutakin.

    Joka tapauksessa aetukset muuttuu jälleen kerran.

    Äänestä

  • niinkuinaina kirjoitti:

    Päivitys kaataa taas hurjan määrän koneita

    WINDOWSIN PÄIVITYS ON YHTÄ HELVETIN TUSKAA

    Äänestä

  • WindowsOnTuskaa kirjoitti:

    WINDOWSIN PÄIVITYS ON YHTÄ HELVETIN TUSKAA

    Niim on

    Äänestä

  • löylykauhadildo kirjoitti:

    Niim on

    W 10 on surkea käyttöjärjestelmä.
    Kuin paluuta johonkin?
    Vanhat laitteet ja ohjelmat eivät toimi niinkuin niiden pitäisi.
    Vanha Xp oli viimeinen kunnolla toimiva Kj. Seiska toimi jotenkin mutta 10 on surkea!

    Äänestä

  • otaautomaattise kirjoitti:

    W 10 on surkea käyttöjärjestelmä.
    Kuin paluuta johonkin?
    Vanhat laitteet ja ohjelmat eivät toimi niinkuin niiden pitäisi.
    Vanha Xp oli viimeinen kunnolla toimiva Kj. Seiska toimi jotenkin mutta 10 on surkea!

    XP oli hyvä. w10 surkee

    Äänestä

Itse ainakin siirä päivitystä myöhempään, että ongelmat saadaan hoidettua pois.

Äänestä
  • se on järkevää

    Äänestä

WU:n kautta pitäisi tulla 10.4 jakeluun, saa nähdä.

Äänestä
  • On ollut jo kauan aikaa julkisessa jakelussa ja kuka tahansa on voinut sen ladata suoraan MS:n palvelimilta (nimenomaan windowsupdate-palvelimelta). Eli on jo RTW-vaiheessa.

    Julkinen saatavuus ei tarkoita sitä ajankohtaa jolloin julkisesti saatavilla oleva ohjelmisto viimeistään pakkopäivitetään loppuihinkin koneisiin, vaan ajankohta jolloin vapaaehtoiset päivitykset on jo saanut aloittaa, eli pari viikkoa sitten.

    Äänestä

  • Turha kiirehtiä, kaivaa ongelmia ihan tahallaan

    Äänestä

  • WituxMenee kirjoitti:

    Turha kiirehtiä, kaivaa ongelmia ihan tahallaan

    1803 ei ole insider porukan tykkäämä, kaatanut julmetun määrän koneita ja se uusi on mitä ei makavaa windowsiin.
    riiipuu miknkä versioin ms aikoo päivittää ihmisille, mutta kaikki oli kamalia.
    ainakin disabloi TPM bioksesta

    Laitteen verkossa yksilöivän TPM-turvapiirin käyttö on laajenemassa vuodenvaihteen jälkeen. Tulevaisuudessa esimerkiksi verkkokauppaan voi periaatteessa tunnistautua piirin lähettämien tietojen perusteella.

    Nimen Trusted Platform Module tuntevan järjestelmän kehittämisessä on ollut mukana huikeat sata laitevalmistajaa, kuten Dell, HP ja IBM. Prosessorivalmistajia edustavat esimerkiksi Intel ja AMD ja myös Microsoftilla on edustus hankkeessa. Turvasiru integroituu niin emolevyyn, prosessoriin, käyttöjärjestelmään kuin ohjelmistoihinkin.

    Kaavailut piirin käytön laajentamisesta jakavat verkonkäyttäjät kahteen leiriin. Toiset arvelevat piirin aktivoinnin olevan askeleen kohti Orwellin valvontayhteiskuntaa, kun taas osan mielestä se on välttämätön luotettavan verkkoasioinnin turvaamiseksi. Tekniikka toimii myös kännyköissä.

    Arviolta yli 20 miljoonaa TPM-piirillä varustettua työasemaa on jo toimitettu, mutta lähinnä eräät yritysympäristöt ovat aktivoineet piirin käyttöön. Laajamittaisesti toteutuessaan TPM-tekniikan käyttö tulee mullistamaan musiikin ja elokuvien jakelun ja niiden kopioinnineston. Uusimpana piirillä toimitettavana laitteena https://www.trustedcomputinggroup.org/ -sivusto listaa Fujitsu Lifebook -kannettavat.

    Äänestä

Tässä suora latauslinkki Windows Updateen 1803 viralliseen asennusimageen:
http://fg.ds.b1.download.windowsupdate.com/c/Upgr/2018/03/17133.1.180323-1312.rs4_release_clientconsumer_ret_x64fre_fi-fi_688364697d65699433e9cc5565796fdd3f2b6f09.esd

Sen jälkeen kun on ladannut tuon esd-tiedoston WU-palvelimelta, muuntaa sen iso-tiedostoksi ESD decryptillä, ja päivittää koneensa kaksoisnäpäyttämällä setup.exeä.

Joidenkin huhujen mukaan automaattisten päivitysten pitäisi alkaa jo huomenna, mutta MS ei ole ilmoittanut vielä automaattisten päivitysten aloituspäivää.

Äänestä
  • Wittu mikä tiedostoformaatti!!!!!!

    taas asialla vakoilu!

    Äänestä

  • Eihän ole virallinen. ei toi onle kuin rs4, ei se joka julkaistaan

    Äänestä

  • eipäsoleee kirjoitti:

    Eihän ole virallinen. ei toi onle kuin rs4, ei se joka julkaistaan

    Eihän tuo "ladattavissa_jo_WUsta" linkkikään ole tarkoitettu tavan käyttäjille, koska MS ei ole sitä koskaan omilla sivuillaan mainostanut.

    Tavallisille käyttäjille ainut virallinen osoite on:
    https://www.microsoft.com/en-us/software-download/windows10

    Äänestä

  • Tuo Windows 10 Build 17133.1 ei ole vielä virallinen jakeluun tuleva versio. Tänään kaikille insider käyttäjille tuli CU KB4100375 joka nosti version numeroon 17133.73 eikä MS antanut mitään vihjettä jatkosta. (Voi olla että 17133.1 tulee ulos ja samalla hetkellä updateen tulee joku uusi CU?)

    Äänestä

  • 17133.1 on virallisen usb-asennusmedian versio, kun tekee Media Toolilla usb-tikun (kunhan ms päivittää sen 1803 versioon) ja myös uusien koneiden mukana tuleva versio.
    Jos asentaa 1803:n, tai ottaa uuden koneen ensimmäistä kertaa käyttöön ilman nettiyhteyttä, se jää versioon 17133.1 eikä asennuksen aikana haeta viimeisintä kumulatiivista päivitystä.

    Äänestä

  • virallinen_valmis_versio kirjoitti:

    17133.1 on virallisen usb-asennusmedian versio, kun tekee Media Toolilla usb-tikun (kunhan ms päivittää sen 1803 versioon) ja myös uusien koneiden mukana tuleva versio.
    Jos asentaa 1803:n, tai ottaa uuden koneen ensimmäistä kertaa käyttöön ilman nettiyhteyttä, se jää versioon 17133.1 eikä asennuksen aikana haeta viimeisintä kumulatiivista päivitystä.

    Noinkohan tuo enää pitää paikkaansa. Uusin MS:n sisäisessä testauksessa oleva Win 1803 Insider build nyt 17134.1 (https://buildfeed.net/).

    Johtunee viikonloppuna löytyneestä bugista joka keskeytti Insider päivitykset toistaiseksi.

    Äänestä

  • Win10 1511 oli build 10586, vaikka sen jälkeen tehtiin vielä build 10587, sitä ei kuitenkaan julkaistu vaan 10586 jäi RTM-versioksi.
    MS varmaankin vain testaa hololens, xbox tai puhelinversioita uudella sisäisellä buildilla jota ei julkaista.

    Äänestä

  • pelkkä_testiversio kirjoitti:

    Win10 1511 oli build 10586, vaikka sen jälkeen tehtiin vielä build 10587, sitä ei kuitenkaan julkaistu vaan 10586 jäi RTM-versioksi.
    MS varmaankin vain testaa hololens, xbox tai puhelinversioita uudella sisäisellä buildilla jota ei julkaista.

    Koska ton uuden buildin tunnus on 10.0.17134.1 (rs4_release.180410-1804) se on Win.
    Hololens on 10.0.17133.1009 (rs4_release_svc_analog.180406-1700) ja
    Xbox on 10.0.17133.2019 (rs4_release_xbox_dev_1804.180409-1751)

    Riippumatta siitä mitä Windowscentral yms. kirjoittelee niin se build jonka MS ilmoittaa omilla sivuillaan on se oikea RTM eikä tommoista ilmoitusta ole vielä näkynyt.

    Äänestä

Vituiks se päivitys kuiteskin menee taas :(

Äänestä
  • Kaks vikaa päätyneet jumiin, meniskö tää nyt sitten läpi?

    Äänestä

Tulee sitten vaan WU:n kautta milloin haluaa, eikä todellakaan ole kiire. Voin aivan hyvin pysyä tässä toimivassa versiossa, niin kauan kuin haluan. Saavat korjata "bugit" tässä on hyvin aikaa.

Äänestä
  • https://blogs.windows.com/windowsexperience/2018/03/27/announcing-windows-10-insider-preview-build-17133-for-fast/

    Win10 1803 toimii ihan hyvin, ja siinä ei ole tunnettuja bugeja. Miljoonat käyttäjät ovat sen jo ongelmitta asentaneet, eivätkä ole löytäneet mitään mainittavia ongelmia - päivityksen jälkeen kaikki toimii kuten pitääkin ja kaikki ohjelmat, asetukset ja laiteajurit ovat ennallaan.

    Tuota sivua on päivitetty viimeksi 5.4. kun 1803 julkaistiin RP ringissä, mutta edelleenkään ei ole tunnettuja bugeja:

    "Known issues
    - There are currently no major known issues for this flight however if any issues are discovered based off Insider feedback, we’ll add them here."

    Tuo päivitys vastaa Win10 Service Pack 5:sta. Viimeksi Win2k SP5 oli yhtä hyvin toimiva ja vakaa Windows.

    Äänestä

  • ei pukeja, muuten vaan junttaa ssd asemat

    Äänestä

  • hehheeeh kirjoitti:

    ei pukeja, muuten vaan junttaa ssd asemat

    Ja olisiko tuohon jotain todellisiin tapahtumiin perustuvia linkkejä vai onko tässä kyse vilkkaasta mielikuvituksesta?

    Äänestä

Windows on varsin hävettävä.

Äänestä

Mahtaakohan se win päivitellä yöllä, kun en ole koskaan huomannut mitään päivityksiä.
Minä vaan teen töitä ja saan pienenkorvauksen siitä.

Äänestä
  • kyllä sen kuule huomaa!

    Äänestä

Nörtipasltalla kehotetaan oleen päivittämättä heti
Maltti on toimivuutta.
Lisäksi enne päivitystä kannattaa tarkista haitakeet jollain toimivalla scannaimmella.

Päivitys ei tuo kuin paskaa!

Äänestä
  • Näin varmaan syytä tehdä

    Äänestä

Alkuperäisen suunnitelman mukaan Windows 10 1803 päivitysten pati alkaa 10.04. mutta viikonlopun aikana ilmentynyt vika on estänyt päivitysten alkamisen.

Eilen jakoon tullut päivitys KB4100375 näkyi päivityksenä "Windows 10 Version Next" eli
1803 oli korvattu sanalla "Next".

Zac Bowden / Windows Central Twiittaa:
Got some more info on this: Microsoft was going to rollout on April 10, but found a blocking bug over the weekend that was bad enough to hold the release. Not sure if bug was fixed in 17133.73 or if it'll come in another patch. RS4 will likely begin rollout in a couple weeks now.

Äänestä
  • MS ei ole missään ilmoittanut julkaisuajankohdan olevan 10.4. eikä tuollaista "alkuperäissuunnitelmaa" ollut olemassa, vaan kyseessä on ollut pelkkä huhu ja spekulaatio, joka perustui siihen että FCU-päivitys oli päivitystiistaina (vastoin kuin taas aikaisemmat feature päivitykset).

    Eilen vasta julkaistiin ZDP-päivitys, ja julkiseen jakeluun uusi versio tulee yleensä viikko tai korkeintaan pari sen jälkeen kun ZDP-päivitys on ensin saatu insidereille jakoon.

    Päivityksen numero on melko korkea (.73 sen sijaan että olisi .4 tai .15 tms) joten varmaankin ZDP-päivitystä on tehty vähän tavallista kauemman aikaa ennen julkaisua insidereille.

    Äänestä

  • ZDP-päivityksen voi myös asentaa vaikka ei olisi insider (WU:n kautta päivitys tuli vain jos on liittynyt insideriin ja valinnut fast/slow/preview ringin).

    Päivityksen voi tästä ladata 64bit Windowsille:
    http://download.windowsupdate.com/d/msdownload/update/software/secu/2018/04/windows10.0-kb4100375-x64_1df891e137e7b949c68013166ce2fdb6b28f230b.cab

    Asennus komentoriviltä Dism-komennolla esim:
    DISM.exe /Online /Add-Package /PackagePath:E:\Download\Windows10.0-KB4100375-x64.cab

    Sen jälkeen on koneessa virallinen ja valmis julkaisupäivän versio, jonka jakelu automaattisesti kaikkiin win10-koneisiin alkaa ehkä viikon päästä.

    Äänestä

  • Pliis, ei sellaisia linkkejä josta lataus lähtee heti liikkeelle, tai ainakin varoita ensin.

    Äänestä

  • ZDP_manuaalisesti kirjoitti:

    ZDP-päivityksen voi myös asentaa vaikka ei olisi insider (WU:n kautta päivitys tuli vain jos on liittynyt insideriin ja valinnut fast/slow/preview ringin).

    Päivityksen voi tästä ladata 64bit Windowsille:
    http://download.windowsupdate.com/d/msdownload/update/software/secu/2018/04/windows10.0-kb4100375-x64_1df891e137e7b949c68013166ce2fdb6b28f230b.cab

    Asennus komentoriviltä Dism-komennolla esim:
    DISM.exe /Online /Add-Package /PackagePath:E:\Download\Windows10.0-KB4100375-x64.cab

    Sen jälkeen on koneessa virallinen ja valmis julkaisupäivän versio, jonka jakelu automaattisesti kaikkiin win10-koneisiin alkaa ehkä viikon päästä.

    Tuli jo yöllä upotettua tuo päivitys suoraan asennusmedian install.wim sisään. Sillä asennus suoraan versioon 17133.73

    Äänestä

  • http://sihmar.com/windows-10-build-17134-1-info/
    MS on kääntänyt uuden RS4 buildin 17134.1 (se näkyy myös Buildfeedissä) ja parhaillaan testaa sitä sisäisesti. Normaalisti MS ei enää rtm-version jälkeen tee uusia kyseisen version buildeja.

    Uusi buildi julkaistaan lähipäivinä fast, slow, ja preview ringeihin, ja julkiseen jakoon se tulee nipin napin kuun lopussa, aikaisintaan 2 viikon päästä.

    Äänestä

  • buildfeed.net tarkka versionumero: 10.0.17134.1 (rs4_release.180410-1804)

    Uusi versio on Win10 1804

    Äänestä

  • 1803_peruutettu kirjoitti:

    buildfeed.net tarkka versionumero: 10.0.17134.1 (rs4_release.180410-1804)

    Uusi versio on Win10 1804

    Tuo 1804 on käännöksen kellonaika eikä version numero :-)

    Äänestä

  • Uudempi buildi ei ole enää maaliskuun buildi, ja sen versionumero on 1804 mikäli se julkaistaan.
    "1803 Spring Creators Update" on kaikki pelkkää spekulaatiota, yhtä hyvin rs4 voi olla myös "1804 Summer Update", joka tuleekin vasta toukokuussa julkiseen vaiheeseen.

    Todennäköisempää on että 17134:een tehdyt korjaukset siirretään 17133:een ja julkaistaan kumulatiivisena päivityksenä. MS on aiemminkin toiminut näin, tehnyt sisäisen buildin testauksia varten ja julkaissut korjaukset vanhempaan RTM -versioon.

    Äänestä

  • 1803_spekulaatiota kirjoitti:

    Uudempi buildi ei ole enää maaliskuun buildi, ja sen versionumero on 1804 mikäli se julkaistaan.
    "1803 Spring Creators Update" on kaikki pelkkää spekulaatiota, yhtä hyvin rs4 voi olla myös "1804 Summer Update", joka tuleekin vasta toukokuussa julkiseen vaiheeseen.

    Todennäköisempää on että 17134:een tehdyt korjaukset siirretään 17133:een ja julkaistaan kumulatiivisena päivityksenä. MS on aiemminkin toiminut näin, tehnyt sisäisen buildin testauksia varten ja julkaissut korjaukset vanhempaan RTM -versioon.

    Toki se on käännetty huhtikuussa, mutta buildi on 17134.1 Windows 1803 tai 1804 jne on vain nimi jolla se erotetaan muista julkaisuista. Mitään lopullista tietoa uudesta julkaisusta MS ei ole vielä antanut.

    Nimeämiskäytäntö muuttuu ensi vuonna. Nimet muuttuvat muotoon 19H1, 19H2 jne.

    https://www.mikrobitti.fi/2018/03/luopuuko-microsoft-windows-10-paivitysten-nimeamisesta-muutoksia-versionumerointiin/

    Äänestä

  • Nimeäminen noudattaa aina tiettyä logiikkaa, eli siinä on vuosiluvun 2 viimeistä numeroa ja kuukausi. 1803 versiota kuitenkaan ei tarvitse GA-julkaista maaliskussa, riittää että se on tehty tai julkaistu insidereille maaliskuussa. Huhtikuussa tehty buildi puolestaan on versio 1804.

    MS:n sisäisissä testauksissa 17134.1 winver-komento varmastikin sanoo sen olevan "Windows versio 1804".

    Äänestä

  • Klo-1804 kirjoitti:

    Toki se on käännetty huhtikuussa, mutta buildi on 17134.1 Windows 1803 tai 1804 jne on vain nimi jolla se erotetaan muista julkaisuista. Mitään lopullista tietoa uudesta julkaisusta MS ei ole vielä antanut.

    Nimeämiskäytäntö muuttuu ensi vuonna. Nimet muuttuvat muotoon 19H1, 19H2 jne.

    https://www.mikrobitti.fi/2018/03/luopuuko-microsoft-windows-10-paivitysten-nimeamisesta-muutoksia-versionumerointiin/

    "Nimeämiskäytäntö muuttuu ensi vuonna. Nimet muuttuvat muotoon 19H1, 19H2 jne."

    Muutos koskee ainoastaan Redstone 5:n jälkeen tulevia MS:n sisäisiä koodinimiä. Kevätpäivitys on nimeltään Redstone 4, ja syksyllä tulee vielä Redstone 5, mutta sen jälkeen seuraava versio on 19H1 eikä enää Redstone.
    Myös 19H1/19H2 jne ovat vasta tällä hetkellä käytössä olevia ms:n sisäisiä koodinimiä, mutta niiden tilalle tulee vielä varsinainen koodinimi, joka korvaa Threshold ja Redstone -koodinimet.

    MS:n sisäisen koodinimen lisäksi sille tulee myös joku varsinainen nimi, kuitenkin joku muu kuin Anniversary tai Creators, ja versionumero joka voi olla 1903/1904/1905.

    Äänestä

  • Redstone_vaihtuu kirjoitti:

    Niinhän mina kirjoitin "Ensi vuonna" ja RS5 (=18xx) tulee ulos syksyllä 2018.

    "Myös 19H1/19H2 jne ovat vasta tällä hetkellä käytössä olevia ms:n sisäisiä koodinimiä, mutta niiden tilalle tulee vielä varsinainen koodinimi, joka korvaa Threshold ja Redstone -koodinimet."

    Ei vaan 19H1, 19H2 jne ovat ne koodinimet jotka tulevat korvaamaan Redstone-nimet sisäisinä koodiniminä.
    (19 = Vuosi, H1 = ensimmäine npuolivuosi ja H2 = sitten se jälkimmäinen.)

    Äänestä

  • vuosi_ja_kuukausi kirjoitti:

    Nimeäminen noudattaa aina tiettyä logiikkaa, eli siinä on vuosiluvun 2 viimeistä numeroa ja kuukausi. 1803 versiota kuitenkaan ei tarvitse GA-julkaista maaliskussa, riittää että se on tehty tai julkaistu insidereille maaliskuussa. Huhtikuussa tehty buildi puolestaan on versio 1804.

    MS:n sisäisissä testauksissa 17134.1 winver-komento varmastikin sanoo sen olevan "Windows versio 1804".

    Tuo versio minkä Winver näyttää ei muutu automaattisesti kuukauden mukaan insider versioissa. Esimerkiksi tuo 1803 in ollut näkyvillä jo monta kuukautta ja jos katsoo RS5:n uusimman preview version tiedot niin Winver antaa: Version 1803 (OS Build 17643.1000),
    mutta se on käännetty 05.04.2018 klo 15.09.

    Äänestä

  • 17134:een versionumero on korjattu. MS:n uutena tavoitteena ei ole saada uutta versiota valmiiksi maaliskussa, vaan vasta huhti-toukokuussa joten winver komento antaa versioksi 1804 tai 1805, riippuen milloin lopullinen versio on tarkoitus saada valmiiksi.

    Tämä tietysti sillä edellytyksellä, että 17134:n/korkeamman buildin on edes tarkoitus tulla julkiseksi versioksi 17133:n sijasta - nyt kuitenkin näyttää että 17133 jää rtm-versioksi.

    Äänestä

  • maaliskuu_meni_jo kirjoitti:

    17134:een versionumero on korjattu. MS:n uutena tavoitteena ei ole saada uutta versiota valmiiksi maaliskussa, vaan vasta huhti-toukokuussa joten winver komento antaa versioksi 1804 tai 1805, riippuen milloin lopullinen versio on tarkoitus saada valmiiksi.

    Tämä tietysti sillä edellytyksellä, että 17134:n/korkeamman buildin on edes tarkoitus tulla julkiseksi versioksi 17133:n sijasta - nyt kuitenkin näyttää että 17133 jää rtm-versioksi.

    >17134:een versionumero on korjattu.

    Mistäs sinä sen tiedät kun se ei ole (ainakaan vielä) julkistettu MS:n ulkopuolisille?

    Äänestä

  • Perustelut olivat siinä tekstiosuudessa jonka olit jättänyt pois lainauksesta. Lue uudelleen.

    Äänestä

  • maaliskuu_meni_jo kirjoitti:

    Perustelut olivat siinä tekstiosuudessa jonka olit jättänyt pois lainauksesta. Lue uudelleen.

    Sempä tietää varmasti sitten kun sen näkee, mutta sitä odotellessa voit muutella winver näkymässä olvaa versionimeroa miten haluat regeditillä tuolta:

    HKEY_LOCAL_MACHINE\SOFTWARE\Microsoft\Windows NT\CurrentVersion
    Key: Released, Value (string): "Mita vaan"
    Samassa paikassa myös: RegisteredOrganization ja RegisteredOwner, jotka näkyvät myös winver komennolla.

    Äänestä

  • Miksi sitten väität RS4:n olevan versio 1803, jos et ole valmista versiota omin silmin nähnyt? On jopa täysin epätodennäköistä, että se olisi 1803.
    MS on ainoastaan yhdessä dokumentissaan ohimennen maininnut 1803:n, ja sanonut että jos RS4 julkaistaan maaliskuussa, sen versionumeroksi tulisi 1803. Mutta sen enempää tulevan version versionumerosta ei ole mitään sanottu.
    Vastaavasti helmikuussa valmistuvan version numero olisi 1804.
    RS4:n versionumero on 1803 ainoastaan siinä tapauksessa jos 17133.1 on RTM-versio.

    Äänestä

  • ei_ainakaan_1803 kirjoitti:

    Miksi sitten väität RS4:n olevan versio 1803, jos et ole valmista versiota omin silmin nähnyt? On jopa täysin epätodennäköistä, että se olisi 1803.
    MS on ainoastaan yhdessä dokumentissaan ohimennen maininnut 1803:n, ja sanonut että jos RS4 julkaistaan maaliskuussa, sen versionumeroksi tulisi 1803. Mutta sen enempää tulevan version versionumerosta ei ole mitään sanottu.
    Vastaavasti helmikuussa valmistuvan version numero olisi 1804.
    RS4:n versionumero on 1803 ainoastaan siinä tapauksessa jos 17133.1 on RTM-versio.

    Nytpähän tuokin sitten ratkesi. MS on juuri julkaissut buildin 17134.1 ja winver antaa edelleen versioksi 1803. Asenukseen meni kaikkiaan 38 min eli varsin nopea oli.

    https://blogs.windows.com/blog/tag/windows-insider-program/#O8PSOZj1hyb30EUp.97

    "Vastaavasti helmikuussa valmistuvan version numero olisi 1804." Mitä???

    Äänestä

  • Klo-1804 kirjoitti:

    Toki se on käännetty huhtikuussa, mutta buildi on 17134.1 Windows 1803 tai 1804 jne on vain nimi jolla se erotetaan muista julkaisuista. Mitään lopullista tietoa uudesta julkaisusta MS ei ole vielä antanut.

    Nimeämiskäytäntö muuttuu ensi vuonna. Nimet muuttuvat muotoon 19H1, 19H2 jne.

    https://www.mikrobitti.fi/2018/03/luopuuko-microsoft-windows-10-paivitysten-nimeamisesta-muutoksia-versionumerointiin/

    Mikrobitissä on taas misinformaatiota kuten yleensäkin.
    Nimeämiskäytäntö ei muutu ja "19H2" nimistä Windowsia ei ole kehitteillä.
    Seuraavat versiot Thresholdin ja Redstonen jälkeen ovat Vanadium ja Vibranium.

    https://www.windowscentral.com/next-windows-10-updates-reportedly-codenamed-vanadium-and-vibranium

    Redstone_vaihtuu:
    "Myös 19H1/19H2 jne ovat vasta tällä hetkellä käytössä olevia ms:n sisäisiä koodinimiä, mutta niiden tilalle tulee vielä varsinainen koodinimi, joka korvaa Threshold ja Redstone -koodinimet."

    Asia on juuri näin, puhe 19Hx:stä oli vain väliaikaista ja nyt MS on keksinyt viralliset koodinimet Redstonen jälkeen.

    Äänestä

  • Klo-1804 kirjoitti:

    "Nimeämiskäytäntö muuttuu ensi vuonna. Nimet muuttuvat muotoon 19H1, 19H2 jne."
    Niinhän mina kirjoitin "Ensi vuonna" ja RS5 (=18xx) tulee ulos syksyllä 2018.

    "Myös 19H1/19H2 jne ovat vasta tällä hetkellä käytössä olevia ms:n sisäisiä koodinimiä, mutta niiden tilalle tulee vielä varsinainen koodinimi, joka korvaa Threshold ja Redstone -koodinimet."

    Ei vaan 19H1, 19H2 jne ovat ne koodinimet jotka tulevat korvaamaan Redstone-nimet sisäisinä koodiniminä.
    (19 = Vuosi, H1 = ensimmäine npuolivuosi ja H2 = sitten se jälkimmäinen.)

    "Ei vaan 19H1, 19H2 jne ovat ne koodinimet jotka tulevat korvaamaan Redstone-nimet sisäisinä koodiniminä.
    (19 = Vuosi, H1 = ensimmäine npuolivuosi ja H2 = sitten se jälkimmäinen.)"

    Toivottavasti kukaan ei ole uskonut, mitä nimim. "klo-1804" on höpöttänyt. Nuo väitteet olivat puhdasta spekulaatiota, joka vieläpä meni täysin pieleen. Sen sijaan edellinen nimimerkki oli oikeassa joka sanoi että 19Hx:n tilalle vielä tulee viralliset koodinimet.

    Äänestä

  • Windows_Vanadium kirjoitti:

    Mikrobitissä on taas misinformaatiota kuten yleensäkin.
    Nimeämiskäytäntö ei muutu ja "19H2" nimistä Windowsia ei ole kehitteillä.
    Seuraavat versiot Thresholdin ja Redstonen jälkeen ovat Vanadium ja Vibranium.

    https://www.windowscentral.com/next-windows-10-updates-reportedly-codenamed-vanadium-and-vibranium

    Redstone_vaihtuu:
    "Myös 19H1/19H2 jne ovat vasta tällä hetkellä käytössä olevia ms:n sisäisiä koodinimiä, mutta niiden tilalle tulee vielä varsinainen koodinimi, joka korvaa Threshold ja Redstone -koodinimet."

    Asia on juuri näin, puhe 19Hx:stä oli vain väliaikaista ja nyt MS on keksinyt viralliset koodinimet Redstonen jälkeen.

    Taas on Windows-latenssi melkein kahdeksan kuukautta.

    Äänestä

  • bääbäääh kirjoitti:

    Taas on Windows-latenssi melkein kahdeksan kuukautta.

    Windows latessi on iänaikainen vitsaus

    Äänestä

Windowsin päivitykset on yhtä helvettiä!

AVAUS ON PERÄTÖNTÄ PENTIN HYBEE

Äänestä

Jos ei päivitä tietokonetta, on vaarassa joutua hakkeroinnin uhriksi.

https://thehackernews.com/2018/04/windows-patch-updates.html

Pelkän nettisivun avauksella voi joutua uhriksi (windows haavoittuvuus). Saattaa löytyä vastaava linux/android/macOS jos joku löytää vastaavan, mutta linux koneet ovat turvallisempia ja näillä näkymin ei ole edes nähnyt aukkoja.

Äänestä

Tuo päivitys ei ole vielä WU:n kautta jakelussa. Varmaan korjataan parhaillaan Insider - ringissä. Tuleeko päivitys edes tässä kuussa? Nämä isot päivitykset on myöhästyneet aina ja Windows 10 tuli myöhässä.

Äänestä
  • "Tuo päivitys ei ole vielä WU:n kautta jakelussa."

    Väärin!
    16.4. päivitys oli jo ladattavissa WU:sta uup dumpilla. 17134.1 täsmälleen samat asennustiedostot, joista pystyi konvertoimaan iso-imagen.
    Ne jotka ovat sen jo 16.4. ladanneet ja asentaneet, ei tarvitse nyt tehdä enää mitään, valmis huhtikuun versio on ollut jo 3 viikon ajan käytössä.

    Äänestä

Heh
"Tähän asti kaikki päivitykset ovat soljuneen koneeseen niin hyvin, että ihan hävettää kertoakkin niistä."
Joka tollaista kirjoitaa, ei varmaan koskaan nähnytkään miten muut kuin windows päivittyy :D
Koska Windows päivitys on yhtä saatanan tuskaa!

Äänestä

Päivitin juuri ja kone toimii vieläkin.
KB 4471324
1803
17134.471

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

KohtaAlkaaKesä kirjoitti:

Jokohan tällä viikolla tulisi jo 1803 päivitys win10:piin updaten kautta?
Maltan tuskin odottaa mitä kaikkea hyvää Microsoft on taas keksinyt kehitellä jo muutenkin hienoon käyttöjärjestelmään.
Tähän asti kaikki päivitykset ovat soljuneen koneeseen niin hyvin, että ihan hävettää kertoakkin niistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu