Nyt kun vihdoin Rouva on päätänyt lopettaa, olisi hyvä vähän miettiä mitä hän loppujen lopuksi voitti urallaan. Suuremmat taitaa olla puheet kuin henkilökohtainen menestys. Viestimitaleja löytyy ja jokunen tuuri menestys vuosien takaa. Loppujenlopuksi, menestys antoi odottaa vuosi toisensa jälkeen, eikä sitä henkilökohtaista suurmenestystä koskaan tullut. Tärkeä rooli toki viestijoukkueessa vuodesta toiseen, mutta hiihto on kuitenkin yksilölaji, jossa menestystä pitäisi nimenomaan arvioida henkilökohtaisten voittojen kautta. Suomi on käytännössä yksi neljästä maasta, joka vuosi toisensa jälkeen taistelee mitaleista, yksi näistä neljästä jää aina mitaleitta, kolme siellä on varmuudella ellei jotain todella mystistä tapahdu. Eli mitaleita tippuu väkisin, jos jaksaa vuosia taistella maajoukkueen mukana. Ei sillä, etteikö maajoukkueeseen pääsy olisi kova juttu, mutta kuitenkin minusta nuo viestien mitalimäärä on toisarvoista yksilölajeissa. Esimerkiksi ampumahiihdossa Kaisa Mäkäräinen ei voi sellaisista haaveilla, hän on saavuttanut kaikki menestyksensä yksilönä.
Aikun meriitit
joukkuepeliä
121047
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Aikku valittiin vuoden 2009 Vuoden urheiljaksi ja Kappa vuonna 2012
Huippuja molemmat.
Itse et ilmeisesti tiedä mitä hiihto huipulla vaatii, koska et ymmärrä Aikun saavutuksia. Aikku on vaikuttanut Suomen naisten menestymiseen ratkaisevasti erityisesti viestin aloittajana, mutta myös menestyvänä sprinntihiihtänä sekä yleishiihtäjänä. Vain Virpi Kuitunen oli esteenä ettei hän ole Tour de Skin kunigatar. Katsoppa tilastoja vuosien takaa. Suomalainen hiihtäjä ei koskaan saa sitä taustatukea menestymisellen kuin norjalainen tai ruotsalainen. Olet yksi niistä joille ei mikään ei riitä, siis itse mitään sanomaton.
Mäkäräinen valittiin vuoden 2011 vuoden urheilijaksi, toki itse valinta on aina seuraavana vuonna.
Vuoden 2012 valinta kohdistui Tuuli Petäjä-Siréniin.
Aikun valinta 2009 oli ylivoimainen.
HakuVeikko valittiin neljästi vuoden urheilijaksi. Tuohon tuskin kukaan enää pystyy, Ei Nykänen eikä muutkaan, vaikka maailman mittakaavassa huippuja ovat olleetkin.
No, Siiri Rantanen ja Marjatta Kajosmaa valittiin myös neljästi vuoden naisurheilijaksi.
Kyllä kun kunnon hiihdoista puhutaan, niin viimevuonna Aikku voitti Lappoonian, joka on jo matkan vaatimusten suhteen kova näyttö monipuolisesta kovuudesta.
Minne voi tehdä lahjoituksen, joka menee Sinun patsasrahastoon?
"minusta nuo viestien mitalimäärä on toisarvoista yksilölajeissa. Esimerkiksi ampumahiihdossa Kaisa Mäkäräinen ei voi sellaisista haaveilla, hän on saavuttanut kaikki menestyksensä yksilönä."
Samalla tavalla Saarinen on saavuttanut mitalinsa yksilönä. Viesti on ihan samalla tavalla yksilölaji. Kisa jossa joku on nopein ja joku hitain.
Ette te nälvijät vielä Aikusta eroon pääse. Vahvistivat juuri Joutsasta, etä tulee mukaan Suomen Cuppiin ja viestijoukkueeseen.
Jännitettäväksi tulee vielä Aino-Kaisojen keskinäinen kisailu, toki vanha Aikku on jo puolihuumorilla mukana.
Tanssi Tähtien Kanssa,,,kerran
Aikulla on 15 arvokisamitalia ja on menestynein maastohiihtäjä yhdessä Marja-Liisa Kirvesniemen ja Mika Myllylän kanssa. Saarinen on lisäksi viidellä mitalillaan eniten 2000-luvulla olympiamitaleita voittanut suomalainen urheilija.
Arvokisamitalit:
Olympialaiset
Hopeaa Sotsi 2014 parisprintti (p)
Hopeaa Sotsi 2014 4 × 5 km viesti
Pronssia Torino 2006 sprinttiviesti (p)
Pronssia Vancouver 2010 4 × 5 km viesti
Pronssia Vancouver 2010 30 km (p)
MM-kilpailut
Kultaa Sapporo 2007 4 × 5 km viesti
Kultaa Liberec 2009 10 km (p)
Kultaa Liberec 2009 sprinttiviesti (p)
Kultaa Liberec 2009 4 × 5 km viesti
Hopeaa Oslo 2011 parisprintti (p)
Pronssia Liberec 2009 2 × 7,5 km (p v)
Pronssia Oslo 2011 10 km (p)
Pronssia Oslo 2011 4 × 5 km viesti
Pronssia Falun 2015 4 × 5 km viesti
Pronssia Lahti 2017 4 × 5 km viesti
Siinä kun itse laittaa paremmaksi :D
vieläkös Aikun ukko pesee pikkupyykitkin vai joko rouvakin osallistuu kotitöihin
Suomen hiihdossa on nyt Aikun mentävä reikä.
Takaisin vaan, viestin aloittajaksi ja pertsaan sekä skiathloniin.