Kohtahan on vappu ja Helsingissä lakitetaan Manta.
Se oli v.1908 järkyttävä shokki, kun patsas paljastettiin.
Monet järjestöt ja lehdet teilasivat Mantan siveettömäksi katulortoksi. Alaston, keimaileva nainen keskellä Helsinkiä.
Häpeämätöntä.
Sille annettiin purkutuomio ja kaikki nirppanokat ja siveydensipulit haukkuivat patsaan lyttyyn, vaikka eivät olleet koko Mantaa nähneetkään.
Eivätkä halunneetkaan nähdä, ainakaan julkisesti.
Taiteilija V.V. oli hämmästynyt kaupunkilaisten reaktioista.
Hän oli tarkoittanut patsaalla kertoa, että jumalaisen kaunis nainen nousee merestä ja asettuu rannalla.
Pariisissa olisi haluttu ostaa patsas ja laittaa paraatipaikalle.
Malleja oli ollut kaksi 19-vuotiasta neitosta.
Taiteilija puhui tyttärestään, kun hänellä ei ollut lapsia.
Kun kohu vähän laantui, keksivät vappuaattona Kämpistä tulleet, viskiä nautiskelleet miehet lakittaa Manta.
Nyt lakitus kuuluu traditioihin ja aloittaa vapun vieton pääkaupungissa.
Manta seisoo ylväänä koko kauneudessaan paikallaan ja teekkarit pesevät ja lakittavat neidon.
Hieno patsas suihkulähteineen.
2lesken
Mantan vappu
9
294
Vastaukset
- entä.veljmies
Mikä paksu ukkopatsas Oulussa lakitetaan, onko rautatieläinen, tuskin ylioppilas kuitenkaan?
- Bengalitikku
Oulun patsas on toripoliisi.
Mantan kait lakittaa eri ylioppilaskunnat. Ei siis aina teekkarit.
Muistan kun lakitus oli yöllä. Jotenkin jäänyt mieleen. Espalla oli hulinaa, kun ravintoloista lähdettiin välillä lakittamaan ja sitten takaisin jatkamaan juhlimista. Oi niitä aikoja.
Eli kohta on Kevätpörriäisen ja Äpyn aika.
Ja leivoset leikkiä lyö.
Tippikset on jo kaupoissa! Juuri ja juuri on selvinnyt mämmistä ja pashasta!
O mores o tempora. Bengalitikku kirjoitti:
Oulun patsas on toripoliisi.
Mantan kait lakittaa eri ylioppilaskunnat. Ei siis aina teekkarit.
Muistan kun lakitus oli yöllä. Jotenkin jäänyt mieleen. Espalla oli hulinaa, kun ravintoloista lähdettiin välillä lakittamaan ja sitten takaisin jatkamaan juhlimista. Oi niitä aikoja.
Eli kohta on Kevätpörriäisen ja Äpyn aika.
Ja leivoset leikkiä lyö.
Tippikset on jo kaupoissa! Juuri ja juuri on selvinnyt mämmistä ja pashasta!
O mores o tempora.Bengali
Asuin Katajanokalla ja kävin Roballa ja Budalla joraamassa. Siellä jossain välissä lakitusta käytiin katselemassa.
Tuntui että siellä olisivat olleet kaikki Hesassa asuvat.
Mieletön meininki ja tungos.
Kyllä Manta on lakkinsa ansainnut.
Täällä kotikaupungissani lakitetaan vappuna Karhupatsas ja tarjotaan samassa puistossa vapunpäivänä ilmainen silliaamiainen.
Perinteet ovat kaupungeissa omanlaisensa.- maissiiii
2lesken kirjoitti:
Bengali
Asuin Katajanokalla ja kävin Roballa ja Budalla joraamassa. Siellä jossain välissä lakitusta käytiin katselemassa.
Tuntui että siellä olisivat olleet kaikki Hesassa asuvat.
Mieletön meininki ja tungos.
Kyllä Manta on lakkinsa ansainnut.
Täällä kotikaupungissani lakitetaan vappuna Karhupatsas ja tarjotaan samassa puistossa vapunpäivänä ilmainen silliaamiainen.
Perinteet ovat kaupungeissa omanlaisensa.Monessa kaupungissa olen ollut sitä vappuhumua ja lakitusta seuraamassa.
Nuoruudessa tuli Mantankin pesua ja lakitusta seurattuaja toivomuskolikoita lähteeseen heiteltyä, en tosin muista ehtikö sitä koskaan siinä humuss mitään toivoa.
Jyväskylän aikaan lakitettiin Minna Canthin patsasta Kirkkopuistossa ja Kuopiossa tuli lakitettua seka Veljmiestä että Siskotyttöä, toinen kauppahallin toisessa päässä ja toinen toisessa päässä.
Turussa en ole koskaan ollut lakittamassa, mutta tiedän, että Lilja-patsassiellä lakin saa Runebergin puistossa.
Taitaa jäädä lakitukset väliin, ei kehtoo enää seisoskella siellä joukon jatkona useinkin kylmässä räntäsateessa tai mikä ettei tulisi lähdettyäkin jos oikein suvisen kelin vapuksi lykkää. Toivotaan lämmintä säätä niin kansa lähtee karnevaaleihin, ei niitä karnevaaleja meillä suomalaisilla liikoja ole. - Bengalitikku
Vuosia sitten kävin alkuillan lakituksessa. Nyt pelotti, kun pikkuisia oli vaunuissa ja rattaissa ja lähellä poksauteltiin shappapulloja ja kun sihti einvälttämättä enää ole paras.
Muutenkaan ryysikset eivät kiehdo.
- KysynpäVaanMiekii
Mitähän katulorttoja ovat kolme alastonta seppää?
- Kuin.leka.leukaan
Kaukana lortoista. Ne ovat kolmen sepän patsata, työläisten muistoksi.
Kysynpä
Seppien malleina ovat olleet suomalaiset, poliisi ja muurari.
Sepät ovat patsaaseen tehty niin, että jos olisi oikea työntouhu menossa, takoisivat sepät toisiaan päähän.
Sitä taiteilijan vapautta.
Sepille laitetaan tonttulakit joulun alla.
- äijä-
-niinpä, enää tasan 3 vkkoa vappuun, saa marssia joko työväen- tai jeesusmarssissa, no, molemmathan on työläisten marsseja, olihan J puusepän poika ja varmaan nikkaroinut vaikka mitä.
-Manta on todella upea patsas, tulee ihan mieleen vappuheila armeija-ajalta -74 juuri siellä Hesassa...viehättävä ja ihana.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall2422111- 1881627
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä461282Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad50992- 41816
- 14790
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä30771Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21750Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .24735Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46637