Tämä on tosi tarina ja elää muistoissa aina, tosin nimet on kyllä muutettu. Naapurissa asui hyvä kaverini Kalevi, touhuiltiin nuorena kaikenlaista. Eleltiin 1980 lukua.
Vuodet vieri ja kasvettiin murrosikäisiksi, alkoi tytöt kiinnostaa. Joskus tuli ujosti suukoteltua muutaman tytön kanssa, mutta sitä pidemmälle ei uskallettu mennä vaikka mieli teki. Kalevin kanssa Luettiin aitassa Jallua ja Kallea, peiton alla käsi kävi kun kalua runkattiin. Kerran Kalevi veti peiton syrjään ja näytti kalunsa, joka oli ihan kauhea mela varmaan 25cm ja paksu, meikäläisen 17cm näytti pienelle. Se oli vielä niin koomisen näköistä, kun kaveri itse ei ollut kuin jotain alle 170cm pitkä ja laiha nuori mies. Myöhemmin rupesi haluttamaan kunnon oikeaa pillua, kun kuvien katselu ja juttujen lukeminen ei enää riittänyt kokemuksen kartuttamiseksi. Kalevi kertoi kuulleensa että aika lähellä asuva naapurin leskirouva jakoi tavaraansa kylänmiehille, kun ne autteli koti ja navetta töissä. Tunsin naisen, Taina oli hänen nimensä. Aika vaalea ja muodokas nainen noin 35v, en ihmettele jos miehiä kiinnosti autella. Kerran me hiippailimme katsomaan, pitääkö kylän puheet paikkansa. Näimme yhden vanhemman Jukka nimisen poikamiehen mopon navetan nurkalla, talon Ikkunasta näimme, kun lapset leikki tuvassa vanhan emännän hoidossa ja navetalla kävi lypsykone. Hiivimme sinne ikkunasta katsomaan, mitä siellä touhutaan.
Silmät suurina ja ällistyneinä katsoimme kun Jukka pani Tainaa takaapäin, joka nojasi vasikka karsinaan. Nainen päästi korkeita nautinnon ääniä sanoen äijälle, älä laske sisään kun ei ole ehkäisyä. Kohta Jukka veti kalunsa pillusta ja ähkäisten ruiskaisi mällit pyllyn päälle, kulli hänellä näytti olevan samaa kokoa kuin minulla. Se oli meistä tosi kiihottavaa katsella ja kummallakin seiso kalut. Kalevin verryttelyhousuissa pullotti melkein polveen yltävä letku, vaikeutti hänen kävelyään.
Kohta Jukka läksi ja huristeli mopolla kotiaan päin. Taina kävi katsomassa, onko talossa asiat kunnossa ja tuli navetalle jatkamaan lypsyhommia. Kalevin kanssa tuumailtiin, että kyllä mekin pillua halutaan. Lopulta keksin, sanotaan Tainalle että otimme valokuvia Jukan ja hänen touhusta. Niin mentiin navettaan sisään ja Taina ihmeissään että mitäs te pojat täällä, siihen sanoin että voitaisiin autella jos saadaan samaa palkkaa kuin Jukka. Taina meni punaiseksi ja sanoi mitäs te näitte, siihen sanoin että ei pelkästään nähty vaan kuvasimme myös. Taina sanoi, jos ette näytä kuvia kellekään ja hävitätte ne, niin antaa hän meillekin. Veikeä ilme kasvoillaan tuumasi myös, olette te pojat ketkuja kiristäjiä ja oletteko edes ennen pillua saaneet. Melkein yhteen ääneen sanottiin että ei, mutta mieli tekisi. Kohta lehmät oli lypsetty ja päästiin asiaan.
Tallin puolelle paalien päälle Taina levitti pyyhkeen, heitti päällysvaatteet ja alushousut pois istuen siihen. Minusta hän oli todella kiihottava ja kaunis nainen. Kiharat vaaleat hiukset, ihanat rinnat ja pyöreä pylly. Taina sanoi nyt pojat housut alas ja hommiin, kumpi haluaa ensin? Kalevi sanoi hän, minua ujostutti jo koko touhu. Kalevi veti verryttelyhousut alas ja mahtava kulli pomppasi pystyssä Tainan eteen. Hämmästyneenä nainen sanoi, hui kauheaa miten iso kulli ja lisäsi että ei ole kellään miehellä ennen tuollaista nähnyt. Otti kaksin käsin siittimen varreta kiini ja rupesi runkkaamaan sitä.
Kalevilla polvet notkahteli nautinnosta, kun Taina vatkasi käsillään valtavaa sauvaa. Kohta hän kyyristyi ottamaan kullinpään suuhun, joka oli ammollaan. Hyvä että edes iso terska sopi kalusta suun sisään. Kauaa ei mennyt kun Kalevi äännähti ja mällit lensi Tainan suuhun, samalla Kalevi putosi nautinnosta hytisten polvilleen. Tainan suupielistä valui spermaa, vaikka hän nieli suurimman osan. Minullakin oli alkanut tuota kiihottavaa näytelmää katsellessa seisomaan ja hyväilin kulliani. Taina viittasi tulemaan luokseen ja sanoi, kaluni sopii pilluun paremmin kuin tuo kauhea kyrpä. Menin hänen luokseen, ihanilla käsillään Taina alkoi runkata kaluani ja sanoi että ei saa laueta sisään kun ei ole ehkäisyä. Taina laskeutui paalikasan päälle pitkälleen ja levitti jalkansa, siinä näin aikuisen naisen pillun ensi kertaa livenä oikein läheltä kiihottavana ja kutsuvana. Tutkin ja hyväilin sitä hetken aikaa. Muistan aina miten ihanaa oli paina kulli sisään, ah kuinka hyvältä se tuntui kiimainen kostea lemmenluola. Aloin naida, Tainakin ääntelehti nautinnosta. Ei siinnä kauan mennyt kun alkoi tuntua kauhean hyvälle ja aloin tuntea että kohta laukean, Tainankin huomatessa sen, hän siirtyi taaksepäin ja otti kullin käteen. Mällini lensi kaaressa hänen kauniille rinnoilleen asti, huh mikä kokemus.
Oppia saamassa
5
14157
Vastaukset
Kalevin jättikulli oli taas tanassa ja sitä runkkaillessa pyyteli, että hänkin pillua haluaa kokeilla mille tuntuu. Taina koitti vastustella, mutta suostui jos varovasti Kalevi painaisi kalun sisään. Hän kääntyi paalien päälle mahalleen ja näytti todella kiihottavan pyllynsä, levittäen kutsuvasti kiimaisen vitun huulia. Kalevi rupesi asettelemaan kankeaan pillun aukolle ja painamaan varovasti sisään, sinne mahtui aluksi vain puolet kalusta kun hän veteli sitä edes takaisin. Vitun huulet olivat kireänä vanteena paksun kullin ympärillä, todella kiihottavaa oli sitä katsellakin. Taina alkoi äännellä voimakkaasti, sanoi että laukeaa. Pillu näytti aukeavan ja Kalevin hirveä siitin oli uponnut melkein kokonaan Tainan kiimaiseen luolaan. Perse vatkasi hervottomasti ja nainen huusi suoraa huutoa saaden voimakkaan orgasmin, samalla hetkellä Kalevikin kiihdytti tahtia ja survoi pitkin vedoin tosi syvälle laueten ihanaan kouristelevaan lemmenkoloon.
Kalevi veti siittimen ulos pillusta, jonka reikä jäi auki edelleen hirmu kullin jäljiltä. Kosteasta vitusta valui spermavana maahan heinien päälle. Taina kun toipui laukeamisesta, alkoi heti päivitellä, että ei olisi saanut laskea siemeniä sisälle. Valitti sitä ettei ei kerennyt tehdä tai sanoa mitään, kun sai niin mahtavan orgasmin ja teki niin nannaa. Kertoi myös, että ei ole tuollaista kunnon orgasmia saanut kuin edesmenneen miehensä kanssa viimeksi. Kertoili myös hänellä olleen aika iso kyrpä. Kehui kyllä Kalevin varustusta vieläkin paljon suuremmaksi ja ihmetteli miten noin pienellä miehellä voi olla noin iso, samalla puristellen epäuskoisesti puolivelttoa vartta ottaen terskan suuhunsa ja imien viimeiset spermatipat. Kokeili märkää pillua ja sanoi, että nyt on kyllä paikat hellänä. Antoi meille kummallekin suudelman.
Lopuksi sanoi meille, saatte käydä auttelemassa toistekin,” koti ja navetta askareissa” samalla Iskien silmää. Ei mennyt montaa viikkoa, kun Taina kertoi, että on raskaana. Jukasta oli tehnyt isän, kertoen ilosanoman hänelle. Jukalla oli metsiä ja rahaa, kyllä hän yhdet elatukset maksaisi. Saatiin me salaa kylässä käytyä lisää oppia hakemassa myöhemminkin ja raskauden aikana minäkin sain laskea spermat sisään, sinne minne ne kuuluu.
PS : Kalevi oli oikea naistenmies, varmaan naiset kertoneet toisilleen isosta kyrvästä jota moni halusi kokeilla. Hän siitti 8 lasta eri naisille . Kuoli viinaan noin 50 vuotiaana.- Kalevinkanssa
Vuodet vieri ja kasvettiin murrosikäisiksi, alkoi Kalevi kiinnostaa. Joskus tuli ujosti suukoteltua Kalevin kanssa. Kerran Kalevi veti peiton syrjään ja näytti koomisen kalunsa, meikäläisen 17cm näytti verryttelyhousuissa pienelle. Kalevin kanssa runkattiin Jukka nimisen poikamiehen mopon päälle. Se oli meistä tosi kiihottavaa. Kohta Kalevi kyyristyi ottamaan kaluni suuhun. Kohta Jukka huristeli mopolla karsinaan, päästi korkeita ääniä ja pomppasi hervottomasti Ikkunasta pitkälleen paalien päälle. Perse alkoi äännellä voimakkaasti ja ruiskaisi puolivelttoa taaksepäin ja reikä jäi auki. Lopuksi Kalevikin huristeli mopolla vanhan emännän päälle ja sanoi, että nyt runkattiin.
- JormaIsoSalko
kerrankin hyvä tarina - totta vai tarua ? sitähän emme koskaan saa tietää..
- Vemppaaja
M.atti kirjoittelehan lisää juttuja, oli hyvä. Mällit irtosi tästä.
- Puikottaja
On pojilla käynyt tsägä , pääsivät kokeneen naisen oppiin . Myöhemmin ollut helpompaa, oman ikäisten tyttöjen kanssa touhuilla.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä411743Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1641637Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on701378Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2381316Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2001214- 1281145
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3321127- 781076
Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️2271057Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3141057