Mitä tilalle?

Sukupuuttoon kuolevat tanssilavat ovat muuttuneet vuosiensaatossa tanssisuorittajien temmellyskentäksi. Entisaikojen iloisuus on tyystin kadonnut tanssilavoilta.
Koska kysymys on harrastuksesta jossa mieluusti tulisi viihtyä ja tykätä, on aika etsiä uusi mieluinen harrastus.
Mikä se voisi olla ?
322401
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 32

Vanhimmat

Sinähän voisit lopultakin olla harrastuksessasikin se, mikä olet aina halunnut olla eli hurjan terhakkaana kävelevä dildo. Nimittäin riittää, että et enää hämäyksen vuoksi liiku niin kumarassa etkä enää yritä peitellä sitä kaljuuntumistasi.

Äänestä

Olen jo lopettanut tanssipaikoissa käymisen. Tanssin vain laivoilla ja muissa mukavissa
tilaisuuksissa, joissa on tanssiohjelmaa. Tanssipaikkojen iäkäs porukka ja
väsynyt tunnelma ei enää kiinnosta.

Äänestä

Olen aloittajan kanssa osin samaa mieltä. Kesällä saattaa jossakin päin Suomea löytää vielä iloista tanssilavatunnelmaa, mutta tämä nykyinen suorittaminen on raskasta. Itse käyn enää pari kertaa kaudessa ja nytkin kävin viime lauantaina. Saldo: "Olisi kiva tätä tanssia, että saisi tanssinautinnon oikein osaavan kanssa" Sanoin, "Olen pahoillani" Arvatkaa tuliko hyvä mieli? Yleensä yritän vain saada luettua herraa ja seuraan, mutta nyt meni fiilis.

Yksi kiva, iloisen oloinen mies sentään oli Mikkelistä. Mukava oli tanssia ja rupatella. Kiitoksia hänelle. Kiitokset myös taitavalle pitkälle, hoikalle miehelle, joka kohteliaasti lähdit tanssimaan. Kanssasi oli hyvä tanssia, mutta ymmärrän, että ilta oli sinulle vain kohtalainen, kun ei vertaisiasi ollut tanssitettavana ehkä moniakaan.

Mutta ei jäädä suremaan- risteily jo varattu : ) Nautin tanssista kuitenkin

Äänestä

Käsityöt
Kiinnostavatko käsityöt? Meiltä löydät innostavat ohjeet neulomisesta virkkaukseen ja ompeluun, olit sitten aloittelija tai kokenut käsityökonkari!
Neulo, virkkaa, ompele tai askartele pukinkonttiin. Ideoita, ohjeita ja inspiraatiota itse tehtyihin lahjoihin.
Käsitöiden äärellä hoidetaan myös mieltä ja sielua....
Uusi vuosi on jo hyvässä vauhdissa ja valoa kohden mennään! Uudelta vuodelta kaikki harrastukset jatkuu ja uusia viritellään innoissaan. Minulle yksi tärkeimmistä harrastuksista on ompelupiiri :-)

Paini on hyvä harrastus missä kehittyy voima, ketteryys ja nopeus. Itse harrastin painia muutaman vuoden 10 vuodesta aina 15 vuotiaaksi asti. Harrastus on aika halpa eikä vaadi juuri mitään välineitä ja usein painiseura kustantaa varusteet :) Painia kun harrastaa niin ei kyllä jää koulun nujakoissa kasan alimmaiseksi :D
Niinpä, minäkin löysin poikaystäväni painiharrastuksen kautta, hänelle toki jään toisinaan alimmaiseksi... ;) , mutta ei haittaa, tarvitseehan eturauhanen hiukan hierontaa silloin tällöin :D .

Melontaa kajakeilla
B-P:n kirjan Tie onneen alussa elämää kuvataan vertauskuvallisesti melontamatkana, jonka varrella väistellään erilaisia vaaroja.
Melonta on vesilläliikkumista melan avulla. Soutaessa käytettävästä airosta poiketen mela on irrallaan aluksesta ja vain melojan käsien varassa. Melomalla voi edetä saasteettomasti ja hiljaisesti retkeillen missä tahansa vesiympäristössä: merellä, järvissä ja joissa.

Äänestä

Minä harrastin lintuja eli olin oikea ornitologi, mutta sitten bongasin ensimmäisen kottaraiseni, niin saivat siinä sitten linnut jäädä.

Äänestä
  • Minä hoidan harrastusmielessä myös lintumetsiä. Nimittäin tansseissa tapaa naisia, joilla on satoja hehtaareita pötikkömänniköitä, joiden ikihonkiin kotkat ja harvinaiset kolopesijät ovat perustaneet kotejaan unohtamatta tuon ikäisissä metsissä kukoistavissa lahopökkelöissä asustelevia liito-oravia ja koppakuoriaisia, joista niistäkin jotkut löytämistäni ovat osoittautuneet äärimmäisen harvinaisiksi. Yleensä minulla menee tällaisen metsän hoitamisessa sahalle noin viikko ja sellutehtaalle selvästi alle viikko, joten ehdin jo perjantai-iltana vaikkapa metsänhoitoyhdistyksen tansseihin.

    Äänestä

Kirjailijan ura.

Äänestä

"Entisaikojen iloisuus on tyystin kadonnut tanssilavoilta"
Tansseissa se musiikki on houkutin lattialle
Orkan soittaessa jokainen voi tanssia tyylillään .....
Foksaajat rohkeasti tanssimaan
Diskotanssijat myös tanssimaan
Mikä on ongelma ettei olla ku ennen ?
Oma pää joka ei uskalla fiilistellä :-)
https://youtu.be/_QgLVjKdGEw

Äänestä

Kuorolaulanta

Äänestä

"Sukupuuttoon kuolevat tanssilavat ovat muuttuneet vuosiensaatossa tanssisuorittajien temmellyskentäksi"

Sukupuuttoon kuolevat myös tanssilavoilla kävijät. Kesällä menen pyörähtämään
pari kertaa lavalle, jos vielä on toimintaa missään.

Äänestä
  • Lantion syviä lihaksia reenaamalla ainakin alapään toiminta-aikaa voi kuulema pidentää. Netistä löytyy reeniohjelmia, mikäli vaikuttaa siltä, että nykykuntoisista vielä vähän väsähtävillä lantion syvillä lihaksillasi kesään mennessä toimintaa ei ole enää missään.

    Äänestä

  • Suosittelen keskustelun avaajalle liittymistä syvien lantiolihasten jumppaharrastuspiiriin, niin toimintaa saattaa ainakin osittain palata johonkin.

    Äänestä

  • lantijolihasumppapiirii kirjoitti:

    Suosittelen keskustelun avaajalle liittymistä syvien lantiolihasten jumppaharrastuspiiriin, niin toimintaa saattaa ainakin osittain palata johonkin.

    Vaikka syvissä lantiolihaksissa olisikin vielä toimintaa, on kyseenalaista onko
    monellakaan lavalla enää tanssillista toimintaa ensi kesänä. Lavoista voisi
    tehdä liikunta areenoita ja voi niillä järjestää rollaattori kilpailuja.
    Siis vauhtiareenoita.

    Äänestä

  • kehitystäkehiin kirjoitti:

    Vaikka syvissä lantiolihaksissa olisikin vielä toimintaa, on kyseenalaista onko
    monellakaan lavalla enää tanssillista toimintaa ensi kesänä. Lavoista voisi
    tehdä liikunta areenoita ja voi niillä järjestää rollaattori kilpailuja.
    Siis vauhtiareenoita.

    Kirjoituksistasi voi päätellä, että olet aivan varma siitä, että ensin lakkasivat toimimasta tanssilavat ja vasta sitten lantiosi syvät lihakset. Minusta tuossa on nyt mennyt sinulta syy ja seuraus sekaisin.

    Äänestä

Aika usein sitä itsekin miettii, onko tässä järkeä tai ehkä paremminkin riittävästi tunnelmaa, jotta tanssireissut olisivat vaivansa väärtti. Vaihtoehtojen osalta täytynee pitää mielessä, että tätähän "harrastetaan" suunnilleen klo 20-01 aikoihin, joten taitaa paremminkin olla kyse vaihtoehtoisista iltariennoista kuin vastaavan likunnallisen harrasteen löytymisestä.

Äänestä

Onko se iloisuus todella kadonnut, siis muiltakin kuin sinulta? Turha kysellä ehdotuksia uusille harrastuksille ilman vinkkejä, niitä riittää tuhansia. Pakko ei ole tehdä vapaa-aikana mitään, mikä ei kiinnosta. Jos olisit harrastanut tanssia, olisit varmasti hyvä ainakin jossain tanssilajissa, ja saisit nautintoa. Aina on tansseissa ollut ennen ja nyt hyviä ja huonoja hetkiä, ei kukaan viihdy oikeasti kaikkien kanssa, eikä tanssitaitokaan siitä aina pelasta. Onko se edes harrastamista, jos ei tekemisessään kehity?

Tottakai ne vanhojen aikojen tyyliset tanssit loppuvat, jos niistä ei kukaan enää ole kiinnostunut. Monilla tanssipaikoilla riittää väkeä mukavasti, ja tanssia on oikeasti alettu harrastamaan lavojenkin ulkopuolella. Viihdyn paremmin "nykyajan" tansseissa. Jos jotain en osaa pidän taukoa. Joku vanhoja haikaleva ehdotti laivatansseja. Minulle ne ovat olleet pettymyksiä, paitsi joskus harrastajille suunnatuissa tapahtumissa. Paikallaan nyhjääminen ei juuri tanssilattialla innosta.

Äänestä
  • Vientini on niin tarkkaa, että laivan väistellessä trun tai tukholman saaristoa tapahtuvat äärimmäisenkin pienetkin laivan kallistukset häiritsevät kovin vientiäni, joten olen jättänyt tanssiristeilyt enimmäkseen omaan arvoonsa enkä ole lähtenyt kovinkaan herkästi tekemään itsestäni pelleä keinuvalle tanssialustalle.

    Äänestä

" Onko se edes harrastamista, jos ei tekemisessään kehity?"

Ei ole, kehitystä pitää tapahtua. Myös tanssipaikkojen jämähtänyt ilmapiiri kaipaa
muutosta. Siksi käyn tanssipaikoilla - ja lavoilla harvoin.

Äänestä
  • Niinpä - mitäs kehitystä se on jos sama yhä pienenevä erikoisharrasteporukka kiertää samoja lavoja. vuodesta toiseen.

    Ehkä kehittyvät keskenään.

    Uusia naamoja ja utta verta kehiin -- vaan sitä ei oikein näillä näkymin ole tulossa.

    Kun kaikkia ihmisiä ei vaan kiinnosta urheilu ja hikipäässsä veivaaminen työviikon jälkeen samoja naamoja katsellen.

    Siispä jotain muuta ja vaan sillointällöin lavalla - ihmettelemässä että eikö tää porukka vaihdu ikinä.

    Äänestä

Olisi varmaan aikaisemmin pitänyt keksiä jotain uutta ,tanssien nosteeksi. Nyt ei ole tullut muuta uutta kuin idoli J. Sillanpää ryhtynyt käyttämään huumeita. Tiedä sitten miten tämä nostaa tanssien suosiota.

Äänestä

Tanssit ovat muuttumassa: polkka jää nykyään monelta artistilta kokonaan soittamatta. Tätä voidaan pitää jo kauan tanssinharrastajien toimesta kovasti odotettuna askeleena parempien tanssien suuntaan.

Äänestä

Aloittaja voi harrastaa ihan mitä tahansa kunhan pitää kurjan naamansa pois lavoilta. Lavoilla pidetään nääs hauskaa. Viimeksi lauantaina .... haaa.

Äänestä
  • Ei ole vielä lavat auki, joten et ole ollut missään lavalla.
    Ilmeisesti paikka olikin Peräkylän työväentalo, jossain
    Pirunperällä, koska oli pirunkivaa ....haaa.

    Äänestä

  • Jossa "oliniinpirunkivaa" piti ""hauskaa"".

    Äänestä

  • Kyl nää tanssijat on sitten pirullista porukkaa. En mee ikinä
    lavoille, Siellähän saattaa törmätä kurjaan naamaan....

    Äänestä

  • Itse olen törmännyt lähinnä "hitaasti hiipuviin höperöihin".
    Kun tulee riittävän vanhaksi, niin kaikki on hauskaa.
    Näin jossakin tanssi-ilmoituksen: "Aikuisten Tanssit".
    Alkoi ihan hymyilyttää....

    Äänestä

  • Peräkylän työväentalolla alkaa varmaan olla talven jäljiltä pilkkeet loppu, niin joku pirunkivaa vois mennä talkoiltaan maamiesseuralta lainaamallaan kirveelläpilkehommiin.

    Äänestä

Minä lopetin tansseissa ravaamisen kokonaan. No, ehkä kerran pari kertaa kesässä voi lavalla piipahtaa, toteamassa että tässä tätä taisikin olla riittävästi hetkeksi aikaa. Kesäviikonloput kuluvat nyt mukavasti mehiläisten parissa. Mehiläistarhaajat ovat pääsääntöisesti mukavaa ja rentoa porukkaa ja mikä parasta, tyyli on vapaa. Mehiläisiä voi hoitaa kuten haluaa, kunhan ei niitä aivan heitteille jätä.

Seuraavaksi ajattelin hankkia moottoripyörän. Lavoilla on yleensä selkeä naisenemmistö, moottoripyöräily taas on taatusti miehinen harrastus, niin jo on kumma, jos ei naismotoristilla flaksi käy:) Ja vaikka ei seuraa erityisesti hakisikaan, motskarilla on kiva viilettää menemään kesäyössä, kaikkien tuoksujen keskellä.

See you later, pollinator;)

Äänestä
  • Olen ajatellut samaa - hankkia moottoripyörän. Yksjuttu siinä vaan minua häiritsee. Kun ne itikat liiskautuu päin pleksiä niin siitä menee meidän ekosysteemi aivan sekaisin.Mitäs sitten meidän ekosysteemille tehdään ?

    Äänestä

Tanssilavat eivät ole muuttuneet miksikään vuosien saatossa, mutta
kävijät ovat,,, toiset. ;)
Lavoilla katsellaan ja kohdataan sekä päästään lähelle tanssin varjolla.
Kesälavat aukeaa , joten sinne hakemaan sitä lavaromantiikkaa
♡
https://youtu.be/UlYGqt_KMD0

Kesä , kärpäset, itikat ja sade ja luonto kutsuu viihteelle !

Nähdään ja tanssitaan ...:-)

Äänestä

Tanssi on hieno harrastus, joten se tulee varmasti kehittymään sekä jatkumaan. Tanssissa toteutuu ihmisen monta piilotettua perustarvetta, kuten sosiaalisuus, laumasieluisuus, , musiikkkinautinnot, rytmiliikunan- , läheisyyden- ja hyväksynnän tarve ,sekä onnistumiskokemusten ilo ja mielihyvä, jne.
Olemme kaikkia arkoja ja helposti vetäytyviä, joten rohkaiskaa/ tukekaa sekä "tanssikaa jokainen tanssi ainoastaan toisillenne"; näin jaamme iloa ja itseluottamusta.
Valitettavasti väliin on jäänyt bubeja sekä kaljoittelua harrastanut sukupolvi, joka ei koskaan oppinut tanssin perushienouksia ja nautittavuutta. Rohkaiskaa ja tukekaa heitä oppimaan ja aloittamaan heille uusi nautittavuutta tuova LAVATANSSIHARRASTUS.
Tanssiin kuten kaikilla elämän osa-alueilla ennakkoasenne ohjaa toimintaamme sekä luo mahdollisuudet nautittavuudelle, oman ja kanssaihmistemme mielipahalle, jne.
Itse yritän tuoda tanssipartnereilleni ainoastaan onnistumisia, iloa, tanssinautintoja sekä mielihyvää jne.
Palaute yleensä on luettavissa tanssiparnerieni käyttäytymisestä.

Nauttikaamme musiikista, tanssista ja toisistamme.

Äänestä

Jos kuitenkin vielä kesälavoille tanssimaan ja makkaran syöntiin :-)
"Kyllä se on niin, että kahta en vaihda...!"
Klassikkomainos kolmenkymmenen vuoden takaa ei ole vanhentunut piiruakaan
https://youtu.be/MFZLUPyyP7I
Kesän tullessa Suomen lukuisat tanssilavat aloittavat jälleen toimintansa.
https://youtu.be/xkaUJxMEuRU
Tansseja ja iltoja riittää missä humpataan ja pidetään hauskaa :-)
Mies - Tule lavatansseihin siellä ne naiset on ;)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


uusisuuntaelämälle123 kirjoitti:

Sukupuuttoon kuolevat tanssilavat ovat muuttuneet vuosiensaatossa tanssisuorittajien temmellyskentäksi. Entisaikojen iloisuus on tyystin kadonnut tanssilavoilta.
Koska kysymys on harrastuksesta jossa mieluusti tulisi viihtyä ja tykätä, on aika etsiä uusi mieluinen harrastus.
Mikä se voisi olla ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu