Metsästyslaki 51§
Koiran kiinnipitovelvollisuus
Maaliskuun 1 päivästä elokuun 19 päivään ulkona oleva koira on pidettävä kytkettynä tai siten, että se on välittömästi kytkettävissä.
Koiran kiinnipitovelvollisuus
Maaliskuun 1 päivästä elokuun 19 päivään ulkona oleva koira on pidettävä kytkettynä tai siten, että se on välittömästi kytkettävissä.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Pah ja pöh sanon minä! Kyllähän metsän eläimetkin tappavat toisiaan! Taas yksi koiravihaajien säätämä järjetön laki.
Ja ihmisethän tappavat toisia ihmisiä enemmän. Yksi tai kaksi koirantappaama ei ole siinä mitään. Sotatoimialueellakin ihmiset tappavat enemmän, vaikka jossain laitetaan sotakoiria repimään lapsilta ja naisilta mahat auki.
Juuri niin, se ei ole keltään pois jos koira silloin tällöin vähän puraisee, ihminen on tappanut satoja miljoonia ihmisiä. Sodissakin kun koiria käytetään raatelemiseen, se on ihminen joka käyttää. Ihmisen syytä kaikki, hehän eivät ihmisten kimppuun edes hyökkää, ellei ihminen ärsytä heitä.
Välittömästi kytkettävissä ei riitä muidenmailla, ei luontopoluilla eikä kylilläkään.Omalla maalla riittänee et on välittömästi kytkettävissä Muiden , Kaupunkien, Kuntien ja yleisilläpaikoilla on koirat oltava aina kutkettynä.
Ilman maanomistajan lupaa, ei koiraa irti saa pitää.Pitää vaan ymmärtää, ja sisäistää lait, jo ennen koiran ostoa.
Mutta eiväthän lait koiria koske!