Kun kaikki tempputyöllistetyt, (= pakotetut jotka eivät elä työtuloillaan), poistetaan Sipilän sumutustilastosta, niin itse asiassa työttömyys on lisääntynyt!
Kansaa sumutetaan härskisti lisäämällä työllistyneisiin esim. parin tunnin pätkätyö viikossa.
YT- uutisia oli tämänkin aamun mullilehdessä kaksi, YIT ja JE. Lisää työttömiä.
Kansaa sumutetaan härskisti lisäämällä työllistyneisiin esim. parin tunnin pätkätyö viikossa.
YT- uutisia oli tämänkin aamun mullilehdessä kaksi, YIT ja JE. Lisää työttömiä.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Ja sitten näihin työllistyneisiin kuuluu myös nämä kursseilla olevat ja ne joilla on 1-2.kk:n työsuhteita. Hirveetä kusettamista..
Sitten ihmetellään kun 500€ /kk. Pitäisi vielä lapset elättää auto että pääsee työkokeiluihin tai ilmastöihin,
Sipilä ja Orpo leikkaa vaan itselleen isomman siivun, virkamiehiä selänraaputtajia ja oman ekon nostoon tarvitaan lisää trolleja.
Ei voi ajatella että ei ole työllistetty jos käy pätkätöissä, missä on määrätty että on työllistetty jos käy 40 tuntia viikossa joka viikko, tällaisessa tilanteessa jossa työttömiä laiskureita pilvin pimein on hyvä että henkilö käy vaikkapa kaksi tuntia viikossa töissä että edes jotain tekee eikä vaan makaa perse ruvella sohvallaan ja odota että kela/veronmaksajat maksaa makoilusta ja mahdollistaa sen että ei haluakaan töihin. Tuollaiselle velttoilulle loppu keinolla millä hyvänsä!
Hallitus tekee kaikkensa saadakseen palkkakulut alas, Työssäkäyvät eivät tajua kuinka kovasti hallitus sahaa oksa jolla he istuvat.
Työttömien kustannuksella hallitus heikentää työväestön toimeentuloa niin että työväestö vielä luulee että työttömien korvaukset ovat heiltä pois.
Miten työpaikat lisääntyy
50 000 tekee TE. keskuksen tuella töitä Joista muuten maksettaisiin täysi palkka,
100000 tekee 18 tunnin töitä alle minimipalkan, nämä työpaikat pääasiassa naisvaltaisilla aloilta , tarkoittaa sitä että 100000 työntekijää menettää nämä työtunnit
Kunnat maksavat yrityksille jotka siirtävät voitot verotuksen ulottumattomiin tukia työttömien palkkaamiseen, rahat siis verovarat siirretään näin omistajaluokalle,
Työtön joka näin työllistyy tulee kunnalle monin kertaiseksi kalliimmaksi siihen nähden jos työpaikka täytetään normaalilla menettelyllä.
Työpaikoille ei tällä tavalla luoda työpaikkaa vaan työntekijä joka korvaa jonkun työn. Ja se taas tietää että jonkun työpalkka pienenemistä.
Näin poljetaan työntekijöiden palkkoja alas.
Kaipa ne osa-aikaiset työntekijätkin lasketaan työssä käyviin. Onhan kauppojen kassoillakin pilvin pimein työntekijöitä, jotka tekevät vain 6 tunnin päivää 4 tai 5 päivää viikossa.
Se on mukava nähdä kuinka nämä hyväosaiset joille on lapsilisät ja koulutukset maksettu ilman työvelvollisuuttaan ,täällä huutelevat , kun työtä ei ole tarjolla.
HS: Valtiolle tulossa 1,5 miljardin yllätyspotti?
Keskiviikko 11.4.2018 klo 08.37
Onpa asiat taas käännetty , pankitkaan ilmeisesti saavat joka kuukausi yllätysvoittaja kun velalliset lyhentää velkojaan.
Sipilä vastuuseen näiden pärjäämättömien elämänvalinnoista kuten koulutus ja työhalu . Kepu on syyllinen demarien kasvattamaan pullamössö ikäkauden lusmuihin .
Sipilän ihmeparantaja tekee työpaikkoja kun niitä vain haetaan.
Kyllä Herra kiittää ja silmätkiiltää kuin Turun....
Tuollahan niitä kaduilla juoksentelee sateenkaarikauluksien kanssa. Huutavat lisää näitä maailmanparantajia pohjolan. Ruotsin maaliin ,
Homo ja lesboveljeys vain katos kun Sillanpäätä mollaavat, Näin ne takinkääntäjät toimii.
Pullamössösukupolvi on jo eläkeiässä. Joutaisivat kyllä takaisin kantamaan kortensa kekoon. Ja mielellään nuorten polvien työehdoin.
Nyt työttömyys korvaukset maksetaan yrityksille että ne palkkaavat 9 € päiväpalkalla työttömän töihin, näin jää taas oikea kesätyöntekijä ilman paikkaa.
Yrityksille korvataan tiukennettu päästörajoitus
Viljelijöille kylvämätön pelto nyt lähdetään kuvaan näitä näennäisviljelyjä.
Tuulivoimaloille korvataan tuottamaton sähkön hinta
Lanttumaakarille vaan jos sana TYÖ nostaa paniikkia kyllä se kirjoittaa saikkua.. Ja tämä jatkuu niin kauan kunnes kirjoittaa eläke paperit. Tuuri käy saat eläkkeen ei tarvitse enää ikinä pelätä tarviiko mennä töihin.
Jos minä olisin päättämässä yksin työttömyystilanteesta niin lohkaisisin valtion budjetista niin suuren summan että kaikki työttömät ja nimenomaan ne jotka ei haluakaan töihin niin heille järjestettäisiin vaikka feikkirakennustyömaa jossa nämä laiskurit kantaisivat vaikkapa kakkosnelosen pätkää edestakaisin työmaalla 8 tuntia päivässä viitenä päivänä viikossa. Tarjolla olisi myös sisäduunia, joku tyhjillään oleva halli varattaisiin tähän tarkoitukseen, hallissa työllistetyt saisivat kantaa paperinippua hallin päästä päähän. Työasuna naisille konttoriasu ja miehille puku kravatteineen.
Ja sinä vajaa älyiseksi jäänyt luuseri voisit kaivella niitä leluja patterin välistä jotka luuseri isäsi sinne tunki kun teit ilkeyksiä pentuna.
Kyllä osa-aikatyötä tekevä on työllistynyt mikäli siitä saa sopimussääteisen palkan. Sen sijaan nuo hyväksikäytettävät, 9€/päivä ja muut ilmaiskurssilaist eivät ole työllisiä. Eihän ole mitään järkeä tilastoida työlliseksi henkilöä joka saa 9€ päivässä liksaa ja sitten elää toimeentulotuella.
Seuraavaksi Lindström varmaan lähettää kaikille kotiäideille ja -isille kyseluyn että siivoaako hän kotona ja peseekö pyykit. Jos näin on, niin lisätään työllistyneiden joukkoon!
Nousee työllisyysaste huimasti ja Sipilälle kasvaa uusi tukka otsalle.
No senhän pitäsi jo täyttää työssäoloehto/aktiivisuusehto kun kotisohvalta jaksaa puoli tuntia päivässä selailla työkkärin sivuja, sehänaika on muusta vapaa-ajasta pois kuten on muukin työnteko?
Noitten+katsomiseen+riittää+kymmenen+minuuttia+kuukaudessa.+Oikeita+töitä+oikealla+palkalla+ei+ole+tarjolla.++Puhelinmyyntiä+on,+mutta+se+on+niin+taitolaji,+ettei+siinä+palkoille+pääse+kuin+jokunen+prosentti,+eikä+siivousta+riitä+kaikille.
Kuljetusalalla+olisi+töitä,+mutta+B-kortilla+koulutukseen+ei+pääse,+kuin+mamujen+kotoutusohjelman+kautta.+Hoitoalan+töitä+väitetään+olevan,+mutta+99%+avoimista+paikoista+on+pätkätyöläisten+jo+tekemiä+paikkoja,+joita+haetaan+vuodesta+toiseen+ja+sama+tekijä+tulee+valituksi.
Sipilä pettää itseään ja osaa kansaa näillä feikkitempuilla,
Seuraava hallitus ja eduskunta jos sinne saadaan muitakin kuin konkurssin tehneitä lääkefirmojen loppareita ja julkkiksia Nämähän painavat nappia kun käsketään .
Joutuu tosi koville kun työttömien ja eläkeläisten rahat on leikattu
Sote firmoille luvattu maksaa tekemättömästä työstä. Ja sehän on maksettava pääluvun mukaan,
Joutuu omistajatkin käymään kukkarolla. Ja maajussikin joutuu maksaan lisää veroa Mutta uusi autohan on hankittava. Siinähän on se hyvä puoli että verotus vie siitä Aimo osan jos muuten on verot kiertänyt , tai niin voihan sitä hankkia sähköauton.
Jeesus Sipilän johdolla mennään ei auta vaikka revit pallis verille ja itket silmät päästä
Täyttä paskaa koko homma..kepulainen kaikki onnistuu. III
Ei mennä Sipilän mallilla maakuntaan ja siteen.
Sipilä taikuri 🧙♂️🎩✨🐇🃏
Kaiken huippu kun laiskat työttömät osoittaa mieltään mielenosoituksissa ettei vaan tarvitsisi lähteä töihin!!!
Maan madoillakin tärkeämpi tehtävä maapallolla!