Mulla on uusi perhe jossa miehen lapset ovat täällä silloin tällöin kun minä niin sovin ieheni kanssa. He eivät kuitenkaan pidä lupauksiaan tulla meille silloin kun me niin sanomme, vaan heillä on omat tahdot jolloin tulevat. Yleensä aina silloin kun minä en ole paikalla. Ilmeiesti kunnioittavat minua niin paljon ettei halua olla minulle riesaksi.
Kuitenkin se elävät sitten täällä villisiti, ruoka häviää kaapeista, tavarat sikin sokin ja siivotonta joka puolella. Itse oleeme siistejä ja tip top ihmisiä, mutta heille se on vierasta.
Kun tulen kotiin, paikka on kuin räjähdyksen jäljiltä. Omat lapset ei semmoista tekisi, hekin ovat siistejä tulleet minuun,
Olen halunnut olla pikalla kun tenavat tulevat jotta voin vahtia ja käskyttää mielin määrin, sillä kotini ei ole lepokoti.
On hienoa että he kunnioittavat minua, ettei halua häiritä, ja valitsevat ne päivät jotka olen poissa, mutta kummastuttaa että häpeevät itseään niin paljon, eikä se ole syy, senkin voisin korjata heissä ja opastaa heitä olemaan siistejä ja näyriä.
Mies sanoi ettei lapset muuta tapaansa, mutta miehen pitäisi olla minun puolella ja kasvattaa lapsensa samoin kuin minä omani. Uskon et heidän äidillään on sormet pelissä, sillä on kateellinen kun hänen lapsillaan on äitipuoli joka suvaitsee kakenlaiset tenavat. Oma on heidän tiensä jos eivät halua neuvoja ja kasvatusta, mutta voisivat siivota jälkensä ja uutenkin hoitaa kotiamme kun ovat täällä häiritsemässä.
Heipparallaa, uudet äidit
äitipuolitärkeäheille
0
507
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1381299
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä35830Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46597Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad27586- 14580
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä26538Ajatteletko ollenkaan minua
Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott30526- 24521
Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .16482Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver15472