Laskujen "katoaminen"

perseestä

Kuinkahan yleistä tää mahtaa oikein olla, että lähetetään karhulasku vaikkei ole alkuperäistä laskua lähetetty ollenkaan, ja sitten kylillä pilataan maine huutelemalla että tolekkin joutuu aina lähettään karhulaskun kun se ei maksa laskujaan ajoissa?

Mua ainakin alkaa vähitellen vituttaan tää laskujen perään soittelu.
Taaskin tuli ensin soiteltua viimeisen kuuden viikon aikana neljä kertaa yhden laskun perään että missä se viipyy. No kuitenkin taas oli hiano ylläri kun lasku tuli maksukehotuksena korkoineen, vaikkei siis alkuperäistä laskua ole tullut ollenkaan.

Meillä päin tää ainakin näyttäis olevan yleinen tapa. Parhaimmillaankin laskuja on mennyt suoraan perintään, vaikkei alkuperäisiä laskuja ole tullut/lähetetty ollenkaan. Meilläkin posti on ollut postin seurannassa tällä erää reilun vuoden, että pystytään siis näyttään toteen se ettei alkuperäisiä laskuja ole todellisuudessa lähetetty ollenkaan.
Näillä meidän kylien maksukehotuslaskujen/perintälaskujen lähettäjille yhteistä on se, että ne väittää lähettäneensä laskun ja sanoo ettei voi mittään että teille tulee ylimääräsiä kuluja kun ette maksa laskuja ajoissa. Toinen yhdistävä tekijä on se että ne ei suostu käytään E-laskua eikä myöskään lähetä laskua sähköpostiin.

Eli minkälaisia kokemuksia muilta mahtaa löytyä?

5

391

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • joopajoo-o

      Entinen työnantaja harrasti kyseistä toimintaa. Jos asiakas oli valittanut jostain, tai oli muuten hänen mielestään vittumainen, niin sille asiakkaalle lähti "kolmas" karhulasku perintäfirman kautta. Eikä siis alkuperäistä laskua eikä kahta karhukirjettä todellisuudessa lähetetty koskaan.

    • härskiätoimintaa

      Onhan näissä laskutuksissa aika erikoisia piirteitä. Olisiko joillakin firmoilla myös käytössään tietokoneohjelma, joka lähettää aina huomautus tai karhulaskun, kun asiakas maksaa laskun muutaman päivän myöhässä, kun näiden huomautus/karhulaskujen päiväys on aina sama, mitä on laskun maksupäivä firman tilille. Ja vastaus reklamaatioon on aina, että maksu ei ole ollut kirjautunut heidän tililleen, kun tuo lasku on lähetetty.
      Nyt kokeilin tämän erään suuren yhtiön laskun kanssa, kun aiemmin on tullut huomautus/karhulasku lisättyine kuluineen, vaikka on maksettu vain muutama päivä eräpäivän jälkeen. Nyt odottelin kaikessa rauhassa tuota huomautusta KUUKAUDEN, eikä kuulunut ja yllätys yllätys, kun maksoin tasan kuukauden myöhässä eräpäivästä tuon (22€) laskun, niin muutaman päivän päästä tuli se huomautus/karhulasku, jonka päiväys oli aivan sama, mitä maksusuoritukseni päivä oli.
      Ei ollut kallis kokeilu, mutta aion tehdä kuluttaja-asiamiehelle kyselyn tälläisestä, koska mielestäni tälläinen ei noudata hyvää perintätapaa. Mainittakoon, että noissa huomautus/karhulaskuissa ei ole edes mainintaa; "jos olette suorittaneet jo kyseisen summan, on tämä lasku aiheeton".

      Toinen härskiyden huippu oli, kun eräs lehtitalo ulkoisti laskutuksen eräälle kuopiolaiselle firmalle ja sieltä sai jopa eräpäivään mennessä maksetusta laskusta karhulaskun kulujen kera!!! Ja selitys oli, että maksettu summa ei ollut mukamas kirjautunut heidän nähtäväkseen pankkiviiveen vuoksi!! Reklamoin asiasta ko. lehtitaloa ja he eivät enään käytä laskutuksessaan tuota firmaa.

      Mainittakoon, että olen tunnollinen laskujen maksaja, en jätä laskujani maksamatta, mutta joskus saattaa laskun maksu siirtyä minusta riippumattomista syistä muutaman päivän eräpäivän jälkeen. Yleensä otan yhteyttä laskuttajaan, jos en voi maksaa laskua eräpäivänä ja sovin sen muutaman päivän viiveen maksussa. Tästä teidän, että useimmilla yrityksillä on tietty aikataulu, mihin mennessä maksujen pitää olla kirjautunut heidän tililleen, jonka jälkeen vasta lähtevät huomautuslaskut. Joten varsin nopeasti nämä laskutusrahastajat tulevat esille.

      Toki postikin hukkaa laskuja, mutta äärimmäisen harvoin, pitää olla jokin aivan poikkeuksellinen tapaus, että laskuja ja lähetyksia katoaa. Meillä oli jonkun aikaa lukihäiriöinen postinjakaja työssään ja oli todella paljon väärin jaettua postia. Vaan tuo ongelma poistui, kun tuo postinjakaja lopetti työskentelyn alueellamme. Nyt saavat väärin jaettua postia jotkut toiset...

    • eiainoo

      Muillakin näköjään saman kaltaisia ongelmia.

      Keväällä kun lumet suli, niin pusikosta löyty läjä laskuja. Laskuja oli pitemmältä ajalta, että ei niitä ollu siinne yhdellä kertaa heitetty.
      Sitä ei pysty sanoon onko syyllinen postinkantaja vaiko joku muu, mutta ne on sinne tahallaan vieny.

    • AvaisiEdes

      Meillä kun Isäntä siivoaa lehtipinoja pöydältä, menee laskutkin samassa kasassa näköjään. Aina tarkistettava paperiinkeräykseen menevät pinot sen vuoksi.

    • Näitä_riittää

      Hommaa lukollisen postilaatikon, niin lakkaa postien hukkuminen.
      Ittellä sen verran kokemusta asiasta, että ennen lukollista postilaatikkoo laskut tuli yleensä karhukirjeinä ja yleensä viä ulosoton kautta. Lukollisen hommaamisen jälkeen yllättäen alkanu tuleen alkuperäset laskut perille.
      Ketää ei voi syyttää kun ei oo todisteita, mutta joku ystävällinen naapurihan sen on ollu pakko olla.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ominaisuutta arvostat eniten hänessä?

      Ihastuksessasi, rakkautesi kohteessa
      Ikävä
      175
      2968
    2. Oletko kertonut jo muille tunteistasi?

      Ystävillesi esimerkiksi? Minä en ole vielä kertonut kenellekään tästä meidän jutusta.
      Ikävä
      64
      2566
    3. Miksi mies kääntyy poispäin

      Ja teeskentelee, ettei näe minua, kun törmäämme vahingossa? 🫣
      Ikävä
      203
      2220
    4. Kerro kaivatustasi.

      1. Minkälainen koti 2. Ammatti 3. Ulkonäkö 4. Ikä
      Ikävä
      73
      1849
    5. Kysy jotain kaivatultasi

      Laita tunnisteet molemmista
      Ikävä
      102
      1773
    6. Kesä, kesä!

      Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k
      Tunteet
      9
      1651
    7. Minkälaisesta seksistä

      haaveilet kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      102
      1452
    8. Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.

      Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes
      Maailman menoa
      217
      1151
    9. Kai me nainen jollain tasolla tykätään

      Toisistamme kun tämä on kestänyt niin kauan
      Ikävä
      81
      1120
    10. Tarkkanäköisyys

      Oon muuten pirun hyvä huomaamaan asioita! Senhän sä varmaan kyllä jo tiesitkin.
      Ikävä
      95
      1079
    Aihe