Halusin tosirakkautta, sain turpaan

Big.beautiful.woman

Tahdoin vihdoin kokea sen tosirakkauden. Halusin että minua rakastetaan iästä, koosta ja sukupuolesta riippumatta. Sitten tapasin hänet. Minulla on naiselliset muodot, rintakehälläni koreilee EE-kupin silikonirinnat ja näytän todella nätiltä sekä naiselliselta. Olen siis oikea nainen isolla N:llä. Sukupuolenkorjaus jäi kesken yksinkertaisesti siitä syystä että minua alkoi kammottamaan peniksen menettäminen. Tämän vuoksi hameeni alta löytyi yllätys.

Asia johti toiseen ja mies jota olin tapaillut kaksi kuukautta tahtoi lopulta hyväillä minua vaatteiden alta. Suutelimme ja hän laittoi kätensä minihameeni alle. Tässä vaiheessa mies hätkähti. Hän oli tuntenut sukupuolielimeni ja havainnut ettei se kuulu naiselle. Nallekarhumainen mies löllykkä johon olin rakastunut koko sydämestäni, tyrmistyi ja näin kuinka hänen silmissään leimahti. Äkkiä hän karjaisi kovaan ääneen ärräpäitä ja alkoi huutamaan minulle että olen huijannut häntä koko tämän ajan. Kysyin että mitä hän sillä oikein tarkoittaa. Sitten seurasi jotain kauheaa. Hän tarttui minua niskasta, heilautti minut maahan ja alkoi hakata minua. Mies veteli minua turpaan minkä kerkesin ja minä yritin epätoivoisesti pyytää häntä lopettamaan. Kun hän oli mankeloinut kasvoni turvoksiin, mies poistui kiroillen paikalta. Tunsin syvää kauhua ja paniikkia mutta samanaikaisesti alushousuissani pullotti, eli ristiriitaisin tuntein makasin siinä lattialla ja nojasin kirahvi pehmoleluun koko 168-kiloisella vartalollani. Riisuuduin lopulta ja makoilin hetken alastomana siinä lattialla. Sitten aloin kaikessa hiljaisuudessa hyväilemään sukupuolielimiäni ja lopulta jopa laukesin. Olin tavattoman kiihottunut tilanteesta, tahtomattani.

Nyt olen yksin täällä vuodeosastolla. Poliisikin kävi jututtamassa ja kyselemässä pahoinpitelyn syytä. Mietin pitäisikö ilmoittaa poliisille vai ottaa uusiksi.

7

1460

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Herrantähdennn

      No nyt heti poliisin puheille!!!!

    • Seksin alalla on kaksi ylikäymätönta inhoa, nuoten tyttöjen inho vanhoja miehiä kohtaan ja heteromiesten inho seksuaaliseen kanssakäymiseen miehen kanssa. Jälkimmäinen koskee myös inhoa seksiin sukupuoltaan korjanneen kanssa.

      Nämä inhot ovat geeniperäiset, eikä niitä voi sillä lievittää, ettei nykyinen kulttuuri sellaisia arvosta. Jos geeniperäisiä inhoja ei ota tosissaan, huijaa toista esim. deitatessaan, jolloin seuraukset ovat tällaiset aivan karmeat.

      Ehdottomasti tulee tiedottaa etukäteen, että on entinen mies. Jo suutelu on heteromiehelle äärettömän vastenmielinen, jos tietää suudelleensa sukupuoltaan vahtanutta entistä miestä.

    • Taunopaa

      Mitä ihmettä

    • Hei!

      On ikävä kuulla, että olet joutunut pahoinpidellyksi. Kertomassasi tapahtumassa olet pyytänyt kyseistä henkilöä lopettamaan pahoinpitelyn, jolloin olet ilmaissut oman tahtosi. Tästä näkökulmasta pahoinpitelystä olisi hyvä tehdä ilmoitus poliisille, sillä vastuu väkivallasta on tekijällä. On ymmärrettävää, että tilanne on herättänyt sinussa erilaisia tunteita ja ajatuksia. Olisiko sinulla ketään luotettavaa henkilöä kenen kanssa voisit puhua näistä ajatuksista?

      Voit tulla juttelemaan asiasta myös Rikosuhripäivystyksen chattiin. RIKUchat on auki arkisin klo 9-15 ja maanantai-iltaisin klo 17-19.

      Ystävällisesti Rikosuhripäivystys

    • Hahhahj

      Hyvä läppä

    • t0teaja

      Keskivertoa parempaa trollausta :D eihän tuota kuvauksen tarinaa kaikkine käänteineen usko todeksi vanha erkkikään

    • Itsevaan

      Suomessa on turha odottaa oikeutta. Jos ilmoitat poliisille ja tyyppi saa tuomion se tulee kuitenkin sakkoina joita tyyppi ei maksa ja ehdollisena joka ei ole rangaistus ollenkaan. Äijä vain suuttuu ja tulee kostamaan ja siitä ei aina hengissä selviä. Murhamiesten sukulaistenkin kannattaa olla hiljaa vaatimuksineen, vetäytyä omiin oloihinsa, ja toivoa ettei murhaaja vapauduttuaan viimeistään noin 12 vuoden kuluttua tule viimeistelemään hommiaan. Oikeusvaltiossa eräskin kolmoismurhaaja olisi piikitetty tai vankeudessa kuolemaansa asti. Sosialismissa kansalaisten turvallisuus ei merkitse mitään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiky-maksuista valehtelu persujen törkein vaalipetos

      Perusduunarina koen pahimmaksi persujen vaalipetokseksi "työmies" Putkosen lupaaman työntekijöiltä perittävien kiky-maks
      Maailman menoa
      62
      5664
    2. Onko Sdp:n romahdus pienpuolueeksi alkanut?

      Mikään puolue ei kykene selviytymään loputtomasti, jos sitä repii jatkuvasti sisäiset ristiriidat ja kyvyttömyys päättää
      Maailman menoa
      67
      3433
    3. Persujen kannatusromahdus ilahduttaa

      Siin' ei hyvä häviä. Luotto parempaan tulevasuuteen alkaa taas palautua.
      Maailman menoa
      23
      3161
    4. Demareissa jo paniikki päällä

      Talouspoliittinen kykenemättömyys repii puolueen kahtia.
      Maailman menoa
      113
      2896
    5. En malta odottaa, että Lindtman pääsee suhmuroimaan pääministerinä

      kun pitää sopeuttaa 10 miljardin edestä, ja eläkkeisiinkin voidaan puuttua Antin mielestä. (Demarien kannattajissa suuri
      Maailman menoa
      64
      2357
    6. Totuus sattui demareihin, vaativat asiallisen jutun poistoon

      ja oli vielä suosittu, mutta kun demarit tarpeeksi valittivat, niin poistettiin. Raukkamaista toimintaa. Eli siis juttu
      Maailman menoa
      40
      1775
    7. Mikä ihmeen v&v megastore?

      Tulee Pohjoisväylälle. Mitä siellä myydään? Keski-uudessamaassa juttua.
      Järvenpää
      1
      1298
    8. En selvinnyt ilman naarmuja

      Vaikka ehkä kuvittelin sen olevan ilmoitusluonteinen asia, jonka jälkeen kaikki palaa entiselleen ja ilma puhdistuu. Naa
      Ikävä
      13
      1195
    9. Miksi kastetaan luterilaisia ?

      Tiesitkö että helluntailaiset ja jehovantodistajat kastavat luterilaisia saadaksen uusia maksavia jäseniä ? Tätä hellunt
      Kaste
      180
      1031
    10. Missä kuussa hän on syntynyt!!

      Vai maassa??? 🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      59
      860
    Aihe