Noi kasin aamut ovat mielestäni ihan paskoja ja turhia, varsinkin kun pitää herätä joka aamu 6:00, pyöräillä 2 km bussipysäkille ja kävellä vielä 1 km kouluun. Menen nukkumaan arkisin jo vähän ennen kymmentä, mutta mulle ei riitä mitkään 8 tunnin yöunet. Olen yrittänyt mennä nukkumaan jo yhdeksältä, mutta uni tulee aina siinä kymmenen maissa.
Olisin itse valmis olemaan koulussa esim. viteen asti jos saisin nukkua ainakin sen tunnin pidempään. Saattaisi jopa jäädä pari asiaakin päähän aamutunneilta.
Olisin itse valmis olemaan koulussa esim. viteen asti jos saisin nukkua ainakin sen tunnin pidempään. Saattaisi jopa jäädä pari asiaakin päähän aamutunneilta.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Eikö tästä asiasta ollut joku tutkimuskin, että on todella haitallista nuoren kehitykselle aikaiset aamut, sekä se myös sotkee täysin iltavirkun ihmisen unirytmin. Siihen kun ei voi vaikuttaa, minkä geenit ovat määränneet.
Myös työikäiset kärsivät aikaisista aamuista. Olen itse huomannut sen, että mitä aikaisempi aamu, sitä kauemmin menee kahvinjuontiin ja paskanjauhantaan. Kaikista tehokkainta työskentely olisi, jos työpäivät alkaisivat kymmeneltä, jolloin jopa talvisaikaan työt voisi aloittaa virkeänä. Valitettavasti olemme suomessa ja..... "meillä se vain on eri asia"... Tuskin mitään muutoksia siis tulee.
Kannattaa kuitenkin avata suunsa ja kertoa omat mielipiteensä, jotta muutkin voivat yhtyä niihin. Silleen voi vaikuttaa asioihin.
Turhaan uliset, kävin itsekkin kouluni aina aamuisin ja hyvin meni koulut. Kasvata pallit. Itse käyn duunissa 160h kuussa ja nukun yleensä jonnekin kahteen/kolmeen päivällä joten hyvin sitä jaksaa riekkua päivät ja yöt hereillä.
Liian aikasi joo uhkaavat ryhtyä alkamaan koulut; ei sinne tarttis vielä 6-vuotiaita sysiä. Seittevuotiaana kerkii aiva hyvi vielä pulkkaan mukaa
Kyllä sinä kasvat vielä ottamaan aikuisen vastuuta. Ei voi aina valita vaikka itselle päivällä nukkuminen olisi kivointa.