Voiko miehen maksamia

olenäitipuolenaloistava

elatusrahoja pienentää? Meil on neljä yhteistä lasta ja miehen kolme kersaa elätettävänä. Emme mitenkään pysty rahoittamaan kaikkien elämää. itse olen työtön ja miehellä keskisuuret tulot, ja ensisijaisesti elättää meitä. On kurjaa meidän kannalta että miehen ex vaatii miestä maksaan heidänkin elannon, eikä se juuri mulle kuulu heidän raha asiat.
Yritän kuitenkin kasvattaa niitä kersoja oman mielen mukaan samoin kuin omia, siitä en tidgi sillä tykkään komentamisesta ja kiva nähdä kun lapset toimii haluamallani tavalla, oeln tiukka äiti. Miehen ex vaan ei halua että puuutun lasten elämään ja kavatukseen, joka on outoa. Kyllä minä kasvattaa voin hyvin mutta rahaa en halua laittaa heidän elatukseen se ei kuulu mulle.
Miehe npitäisi alentaa elareita heille tai lopettaa kokonaan. Meillä on niin tiukkaa. On kurjaa kun raha menee turhuuteen.

11

2391

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • eopijiee

      Tuosta kirjoituksesta paistaa hyvin, että on provo, mutta vastaan silti itse asiaan, jos joku todellinen ihminen asiaa pohtii.

      Elareihin voi hakea pienennystä, JOS siihen on peruteita. Esimerkiksi etävanhemmat muu elatusvastuu huomioidaan elareiden määrää arvioidessa.

      Tarkoittaa siis sitä, että jos etävanhempi maksaa esimerkiksi elareita 3:lle muualla asuvalle, niin hänen nettotuloistaan laskennallisesti vähennetään ensin etävanhemman luona asuvien lasten elatuksen määrä. Sen jälkeen arvioidaan, jääkö elatuskykyä myös muualla asuville lapsille.

      Muualla asuvat lapset eivät kuitenkaan koskaan jää ilman elatusta, tai yhden vanhemman varaan. Mikäli etävanhempi ei ole kykenevä maksamaan elaria, niin kela maksaa tukea lasten lähivanhemmalle reilut 150e/kk/lapsi.

      Jos kuitenkin etävanhemmalla on elatuskykyä, niin elarit maksetaan sen suuruisena, kuin mitä ne on joko vanhempien välisessä sopimuksessa arvioitu, tai tarpeen vaatiessa mitä käräjäoikeus on määrännyt.

      Mikäli vanhemmat eivät pysty keskenään sopimaan elarin määrää, niin kannattaa sopia tapaaminen lastenvalvojalle. Mikäli yhdessä sopiminen ei onnistu sielläkään, pitää mennä käräjille. Kannattaa kuitenkin tarkkaan tutustua aiheeseen ennen mitään käräjöintiä, että onko aihetta pienennykselle vai ei. Käytännössä muutoksen on oltava yli 15%, jotta on aihetta muuttaa elarin määrää suuntaan tai toiseen. Muutoin pysyy entisellään.

      • oijapoks

        Vaikka naapurin Pentillä on oikeus laskea ja ehdottaa mielestään sopivaa elarin määrää. Tai Milla-mummolla. Tai kassatädillä. Lastenvalvojalla myös.

        Vanhemmat sen päättävät, että allekirjoittavatko sopimuksen/laskelman mukaisen ehdotuksen.

        Lastenvalvojalla on käytössään laskuri, joka antaa hyvää suuntaa ja pohjaa sopparille. Naapurin Pentillä ei välttämättä ole. Vaikkakin laskurin kaava on löydettävissä myös netistä.

    • jfkdjfdkjdkfjdk

      Jos mieskin jää työttömäksi silloin loppuu elarit.. kantsii harkita sitäkin. Kelasta saa tukia perheelle ja elarit maksaa myös kela jos mies ei pysty. On tosikurjaa elättää koko kaupunkia...

    • tosikuinvesi

      Nykyisin saa lapsilisät ja yh korotus, asumistuki ja lapsikorotus, toimeentulotukea saa kaaikkiperheenjäsenet, työttömyyskorvausta ja siihen lapsikorotus, elatusmaksuja lapsiluvun mukaan, joten hyvin täällä suomessa pärjää kun on yh.

      • Kalliiksituleevaltiolle
        unohtuiko kirjoitti:

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Olet varmasti ymmärtänyt jotain väärin koska jos äitiysrahalla eli äitiyslomalla oleva äiti ei olisi oikeutettu oman lapsensa huoltajuuteen niin monet lapset olisi otettu huostaan. Siksi huostaan koska äiti on automaattisesti synnyttämänsä lapsen huoltaja toisin kuin isä jos pari ei ole avioliitossa.

        Samoin myös työttömien perheissä huostaanotto olisi yksi työttömyyden seuraus.

        Sosiaalietuuksia on myös muita kuin toimeentulotuki ja työttömyyskorvaus jolloin huostaanotettavien määrä nousisi tällaisella käytännöllä entisestään. Myös työssäkäyviltä ihmisiltä huostaanotettaisiin lapsia jos väittämäsi lausuma olisi totta.

        Melkoinen määrä huostaanotettavia jotka kuitenkin todellisuudessa saavat asua rauhassa äitinsä ja/tai isänsä kanssa joka on heidän huoltajansa.

        Tällaista käytäntöä jota yrität tuoda esiin ei siis Suomessa ole.

        Sinun juttusi ovat sen verran outoja ja eroavat täysin Suomen lainsäädännöstä että kannattaisi tarkistuttaa oletko ymmärtänyt asiat väärin ennenkuin levittelet niitä.

        Epäilen että tällaista lausumaa edes olisi noilla sanoilla koska se ei olisi mennyt läpi oikeudessa.

      • oikaisu
        Kalliiksituleevaltiolle kirjoitti:

        Olet varmasti ymmärtänyt jotain väärin koska jos äitiysrahalla
        eli äitiyslomalla oleva äiti ei olisi oikeutettu oman lapsensa huoltajuuteen niin lapsia ei olisi otettu huostaan- vaan lapsen huolto olisi uskottu yksin lapsen isälle ilman sosiaalitoimen/ "lastensuojelun, lastenvalvojan" perätöntä lausumaa tuomio-istuimessa lapsen olosuhteista "viranomais-" menettelyssä-

        miksi sitten sotketaan tarkoitushakuisesti lapsen- ja vanhem
        pien asiat, elämä täysin sekaisin "viranomais-" menettelyssä,
        kun kerran vanhemmat ovat jo molemmat avioliiton kautta lapsensa huoltajia, ja jauhetaan viranoamismenettelyssä ns. täydellistä paskaa tuomioistuimessa lapsen olosuhteista; järjestettäessä äidille sosiaalitoimen/ "lastensuojelun, lasten valvojan" tarkoitushakuinen "yksinhuolto"- ja lapsilla ei mitään lapsen oikeuksia toiseen vanhempaansa, koska äiti ei halua,
        äiti ei luota isään- ja ristiriitoja; lapsen- ja isän suhde erittäin läheinen- ja lämmin, lapset ovat hyvin kiintyneitä isäänsä.

        Poliisi on muuten esitutkinnassaan kumonnut "viranomais-" menettelyssä tuomioistuimessa esitetyt perusteet äidin tarkoitushakuisesta "yksinhuollosta", lapsen tapaamisoikeu
        desta lapsen olosuhteista lapsen edun vastaisena;
        “aikuisen/ vanhemman/ vanhempien, siis myös “viranomaisen-” tulee ymmärtää, ettei vanhempien mahdolliset ristiriitaiset
        välit- ja luottamus, esim. eroprosessin yhteydessä saa lapsen etua ajatellen vaikuttaa lapsen normaalin hyvinvoinnin- ja elämisen jatkumiselle, huoltajuudelle, asumiselle/ tapaamis oikeudelle”.

      • Oikaisunnapamaailmannapa
        oikaisu kirjoitti:

        Ja taas mennään. Oletkohan oikaisu huomannut että kaikki Suomen naiset (ymmärtääkseni yksikään heistä) ei ole sinun kanssasi naimisissa eikä näin luovuta sinulle tai kenellekään muullekaan ihmiselle jolla ei halua omaa lastaan. Ei edes sosiaaliviranomaisille sinun juttujesi perusteella.

      • Oikaisunnapamaailmannapa
        oikaisu kirjoitti:

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Luojalle kiitos ettei minulla ole lapsia mainitsemiesi miesten kanssa ja naisena voin olla varma että yllätyslapsia ei myöskään ilmaannu oven taakse :D

        On se kivaa olla nainen kun saan itse päättää omasta elämästäni ja kun lapsia saan niin tiedän että huoltajuus on syntymästä asti itselläni olinpa köyhä tai rikas.

        Saan myös itse Suomen kaltaisessa valtiossa päättää minkälaisen miehen kanssa lapseni teen. Tulevat lapseni saavat hyvän isän joka saa olla lasten elämässä läsnä joka päivä.

      • oikaisu
        Oikaisunnapamaailmannapa kirjoitti:

        Lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun
        lain tarkoituksena on lapsen suhteen
        säilyttäminen kiinteänä vanhempaansa, jonka
        luona lapsi ei virallisesti asu; tämä toteutetaan
        lain mukaan siten, vastuunkanto ja
        päätöksenteko eli lapsen huoltajuus pidetään
        yhtenäisenä ja toisaalta lapsen suhde
        vanhempaansa turvataan tapaamisoikeudella.

        Lapsen huollon tulee turvata lapsen myönteiset
        ja läheiset ihmissuhteet, erityisesti suorat
        kontaktit lapsen ja hänen vanhempansa välillä;

        lapsen huolto- ja tapaamisratkaisu tulee tehdä
        ja ratkaista edellä mainitun mukaisena.

        Lapsella on oikeus vanhempaansa- ja tavata
        vanhempaansa, jonka luona lapsi EI virallisesti asu.

        Perustuslaissa on selkeästi ja kiistatta todettu
        vanhemmalla olevan myös oikeus perhe-elämäänsä
        omien lapsiensa kanssa.

    • nytasiathoituu

      Mun mies pienensi elareita kun käskin niin tehdä kun meidän perhe kärsii. Mies sanoi exälle että hän maksaa mikä on sovittu, mutta jokakesäiset lomamatkat jätetään väliin eikä synttärilahjoja ja joululahjoja tuoda enää. Olen tosi tyytyväinen, loppuu tuokin rahastus miehen exältä. Kolmen lapet kesälomat ja synttäri ja joululahjat on vieny meitltä kauheesti rahaa pois, emmenhän me halua maksaa mitään ylimääräistä Onneksi mieskin ymmärsi. Piti muutaman kerran vaatia että tekisi jotain.
      Nyt me pääsemme perheen kanssa lomille halvemmalla kun ei tarvi ylimääräisiä lapsia kuskata, maksaa ja vahtia. Olen onnellinen äitipuoli, asiat hoituu kun vaan osaa vaatia ja tehdä jotain asian eteen. Kun exä ei ymmärrä niin ätytyy sitten itse toimia.

      • Lislasjuoppo

        Heh heh LissuLasse ,ei sul ole mitään perhettä ei uutta eikä vanhaa, kuppaat vanhaa reumasairasta äitiisi ,jolta saat rahat viinaksiin, asumisesta et tietenkään mitään maksa.

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      252
      16645
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      5361
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      115
      2544
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      2002
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1741
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      972
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      936
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      28
      842
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      40
      840
    Aihe