Wanhaa musiikkia Radiosta..

ennen.paremmin

Wanhaa musiikkia radiosta soittaa PISPALAN RADIO, tre 99,5. Ja kuuluu tietysti myös netin välityksellä. Hyvä radio asema !!

23

2661

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pohjanmaa.kuuntelee

      Hienoa musiikkia soittavat. Juuri sellaista, jota yle ei oie enää aikoihin halunnut soittaa pätkääkään.

      • ruots_miehityswalta

      • Dallapeeee

        KIITOS, KIITOS, KIITOS !! :0)


    • jalmari98765

      PISPALAN RADIO on paras !!

      • paas.kokeillen

        On kyllä. Tästä kanavasta kannattaa vinkata varsinki vanhemmalle väestölle, tutuille yms. Kuuluu siis tampereella ja sen lähistöllä 99,5. Ja tietysti netissä.


    • Monipuolisestiparhaat

      Parhaat radioasemat Suomessa musiikillisesti Spirit FM ja Sea FM. Syyt: Selkeästi Suomen monipuolisimpia kanavia musiikillisesti (vähemmän samojen vanhojen toistoa) ja Sea FM lisäksi soittaa useat ulkomaiset kappaleet ensimäisenä Suomessa ja sellasiakin kappaleita kerran tai useammin mitä muut kanavat eivät soita koskaan. Jälkimmäinen pätee myös jossain määrin Spirit FM kanavaan. Sea FM:stä on todettava myös että kanavalla on soitetun musiikin määrään nähden ehkäpä Suomen paras vaihtuvuus päivittäisessä soitossa olevien kappaleiden osalta.

      Jos et usko niin kuuntele ja tutkaile Sea FM:n soittolistaa niin totuus valkenee sinullekin. Spirit FM kanavalta ei ole reiluun puoleen vuoteen ollut saatavilla soittolista tietoja.

      Esimerkkejä kappaleista, jotka ovat soineet ainoana Suomessa SEA FM:llä kerran tai useammin biisit sivuston listausten perusteella kirjoitushetkeen mennessä.
      Keith Urban - Parallel line
      Keith Urban - Coming home (feat. julia michaels)
      Vigiland - Another shot
      Within Temptation - And We Run Feat. Xzibit (Dance remix)
      Disciples - Jealousy
      Alle Farben & Rhodes - H.o.l.y
      Craig David - Magic
      Mr. Probz - Space for two
      Shawn Mendes - Lost in japan
      Snow Patrol - Don’t give in

      On makuasia uppoaako SEA FM:n soittama musiikki kuinka hyvin, mutta fakta on se että kanava on ylivoimaisen monipuolisempi kuin suorimmat kilpailijansa Loop, Kiss ja NRJ. Spirit FM taas pesee monipuolisuudellaan Cityn ja Rockin mennen tullen ja Fun Tamperekin kalpenee selvästi rinnalla.

    • Texasman

      Kantrimusiikkia lisää päivittäseen soittoon!

      • hank3.tubessa

        Kyllä !! Sais olla pari kantriradiota.


      • Monipuolisestiparhaat

        Country radioita löytyy lukuisia netistä mm. TuneIn palvelun kautta on helppokuunnella.

        Suosittelen Country 104 asemaa
        https://tunein.com/radio/Country-104-1039-s31245/

        Olisihan se kiva jos olisi Country asema suomessakin, mutta todennäköisesti sekin pilattaisiin samaan tyyliin kuin lähes kaikki muutkin suomalaiset radiokanavat. Samoja biisejä kapeasta valikoimasta ja uutuksia saa odottaa ikuisuuden. Mieluummin ei yhtään Country tai muutakaan radioasemaa lisää ainakaan jos kanavat ovat musiikillsiesti luokkaa Ylen, Bauermedia & Neloen/Sanoma Median kanavat. Itseään toistavia shaibaradioita on jo ihan tarpeeksi.


    • cduuritjamollit

      Varsinaista tosijunttien viihdettä! Ei helevata kukaan tuollaista kestä 10 sekuntia kauempaa. Oletteko uunoja kun vielä kehtaatte sitä täällä mainostaa??

      • AAOOÄRRÄÄ

        Mie niin haluisin kuulla 1970-lukuista AOR muzakkia
        kaikki haukkui sitä mutta kaikki halus kuulla


    • albimbu
    • tampereelta.nääs

      Pispalan Radio on todellinen helmi ! Kiitos radion toimitukselle.

      • Radiomusa

        Jep, Ja pentti teräväisen omistama RADIO MUSA on hyvä kans. Monipuolista musiikkia, ei teinihittejä. Nykyajan kaupallista tusina kuraa.


      • Monipuolisestiparhaat

        Aivan sama onko 2000-2017 hittejä ripiitillä vai 50-80 luvun. Yhtä kuraa kaikki kanavat enempi tai vähempi, jotka soittavat vain isompia hittejä toisensa perään, joita on jo aikoinaan soitettu aivan liikaa. Jokaiselta artistilta ja bändiltä soi aina samat hittibiisit.

        En vain voi käsittää sitä miksi 9,5/10 suomalaisista radio kanavista ei voi soittaa musiikki monipuolisemmin. Soittoon ei kelpaa kuin Vain Elämää versiot ja artistien ja bändien sinkkubiisit, joista on tullut hittejä. Sekin on aivan sama itselleni soiko hittejä vai ei, mutta kunhan sekaan soitetaan muutakin, eikä noin kapeasta valikoimasta kuten mainitsemani 9,5/10 suomalaisista radiokanavista tekee.


      • wanhanliitonLaulua

        Pispalan radio on selkeesti paras.


      • VähemmänSamanToistoa

        Jo on köyhä mainos. Samat biisit rullaavaat kapeasta valikoimasta kuten lähes kaikilla muillakin asemilla. Vielä astetta sietämättömämmän kyseisestä kanavasta tekee se, että soitossa olevat vähintäänkin isoimmat hitit ovat soineet vuosikaudet jo ahkerasti jokapaikassa. That's How It Goes

        Jos haluan kuulla vanhempaa musiikkia, enkä pelkästään niitä ilmeisimpiä valintoja tai kokoajan samoja, laitan sitä itse soimaan tai kuuntelen Spirittiä missä aina välillä soitetaan vanhempiakin julkaisuja.


      • 99.5.TRE

        "samat biisit rullaavat" ??? En käsitä tuota lausuntoa ollenkaan, Kun puhutaan PISPALAN RADIOSTA ! Et ole tainnut edes ikinä kuunnella kyseistä kanavaa ? Et tiedä mistä puhut. Pispalan radio soittaa wanhaa hyvää musiikkia.


    • simplexhaikkonen

      no niin ne soittaa ja siksi on tullut tavaksi kuuneella radio Dei ja Patmos Radiota tai Ylen ykköstä ja omia levyjä aamuisin kun aina ne samat hittilevyt soi lähes joka asemalla joissa rääkyy joku annapinna-jannasanni tai sitten joku änkyttää rumpukoneen kanssa.

      • se.on.paras

        näin ei ole pispalan radiossa.


      • Monipuolisestiparhaat

        Niiltä kotimaisilta radiokanavilta miltä on ollut soittolistatietoja saatavilla viimeisten vuosien aikana tai olen kuunnellut, en ole törmännyt kuin kahteen monipuoliseen kanavaan musiikillisesti viimeisen 4 vuoden aikana. Nämä ovat jo mainostamani Sea FM ja Spirit. Spirit ainakin vielä viimevuonna, jos ei ole muuttunut tänävuonna, oli ylivoimaisesti eniten eribiisejä soittanut kanava. Vähiten samojen kappaleiden toistoa.

        Sea FM:n monipuolisuus taas tulee siitä, että uusiakin biisejä soitetaan monipuolisemmin ja väliin sellaisiakin mitä ei ole soittolsitalla virallisesti jokapäiväisessä soitossa eikä vanhemmista kappaleista toisteta kovinkaan usein tiettyjä ja samoja uudestaan ja uudestaan.

        En usko, että Pispala pesee kumpaakaan kanavaa monipuolisuudessa ennen kuin näen siitä mustaa valkoisella, mitä ja kuinka useasti kanavalla on soinut. Sea ja Spirit uskaltavat soittaa myös musiikkia tai versioita kapapleista, jotka eivät ole vielä tai aikanaan edes nousseet isoksi hiteiksi missään. Toki toivon olevani väärässä Pispalan suhteen, koska toivon todellakin että Suomessa olisi enemmän oikeasti monipuolisesti musiikkia soittavia kanavia.


      • Kokeile.TIEDÄ

        On niitä, Ainakin kaksi. Pispalan Radio, ja Radio Musa. Molemmat tampereelta. KOKEILE.


    • kuka.tietää

      soittaako Tarja Pispalan Radioonkin?

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      250
      4526
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      125
      2965
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      41
      2732
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      74
      1700
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      105
      1553
    6. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      17
      1437
    7. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      52
      1295
    8. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      92
      1216
    9. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      202
      1067
    10. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1055
    Aihe