Ylen uusi pääjohtaja voisi ensi töikseen antaa potkut koko Radio Suomen nykyiselle
musiikkitoimitukselle, ensimmäisenä listalla on J L. Samassa rytäkässä myös potkut
koko porukalle joka on pilannut koko kanavan.
musiikkitoimitukselle, ensimmäisenä listalla on J L. Samassa rytäkässä myös potkut
koko porukalle joka on pilannut koko kanavan.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Tervemenoa vaan.
Oliko kanava sitten parempi edellisen musiikkipäällikön J. Hietamäen aikakautena? Jos joku tähän vastaa kyllä niin ei ole kyllä kuunnellut kyseistä kanavaa juurikaa ennen nykyisen musiikkipäällikön aikakautta.
Siitä olen samaa mieltä että kaikki Radio Suomen musiikista päättävät voisi laittaa vaihtoon. Mitään muuta eroa kuin vähemmän samojen erityisesti vanhojen kappaleiden tehotoistoa Lindroosin aikakaudella suhteessa Hietamäen en ole havainnut. Musiikillinen päälinja on edelleen se sama mitä se oli viimeiset vuodet Hietamäen ollessa kanavan musiikkipäällikkö.
Kuuntelen kyseistä kanavaa vain pakolla duunipaikalla. Kaiken muun jos voisi skipata paitsi uutiset. Ajastuksella pitäisi saada kanava käynnistymään vain Alue, normi & urheiluuutisten ajaksi ja sen jälkeen sammumaan.
Olen kanssasi ihan saamaa mieltä. Koko Radio Suomen juontajat saisi erottaa tällä aikkayksiköllä. En olle kuunnellut Radio Suomen lähetystä yhtään kertaaa sen jälkeen kun uudistus tuli. Uutiset joskus kuuntelen ja sitten äkkiä Radio kiinni. Ennen olin Radion suurkuluttaja. Musiikki surkeasta surkeampaa.
osaat arvostella, vaikket ole kertaakaan kuunnellut. loistavaa
En sano että näin olisi kyseisen kommentoijan kohdalla, mutta kanavan musiikista pysyy perillä seuraamalla soittolista tietoja. Eli välttämättä ei tarvitse kuunnella todetakseen jonkun kanavan olevan täyttä p****a.
Kummallista porukkaa se musiikkitoimitus. Vaikka palautetta tulee niin samaa roskaa soitetaan aamusta iltaan. Veromaksajien rahoilla maksetaan Johan Lindroosin palkka mutta kaveri on niin iso herra ettei asiakkaan mielipidettä tarvitse noteerata. Jos tuollainen meno olisi yksityisellä puolella niin JL ja kumppanit olisivat lentäneet pihalle ajat sitten.
Näinkö olisi? Eihän Nelonen mediankaan radioiden musiikin ylipäällikköä (en tarkoita musiikkipäällikköä vaan häntä joka on hänenkin yläpuolella) ole vielä irtisanottu.
Yle toisaalta on aivan erijuttunsa kuin yksityiset, Me Yle veronmaksajathan voisimme äänestää sankoin joukoin valitsemalla kuunteluun jotain muuta kuin Ylen kanavat. Itse teenkin näin, mutta koska suurin osa tyytymätömistä tyyty vain narisemaan, ei muutamalla kuuntelijan menettämisellä ole vaikutusta.
Niitä tyytymättömiä satoja tuhansia, vain harvat nousevat barrikaadeilla vaatimaan muutosta. Musiikki on perseestä eikä sen muuttamiseen kukaan lotkauta korvaansa. Ulos!
Olet harvinaisen oikeassa. Musiikkitarjonta nykyään täysin sietämätöntä.
Haluaisin saada mielipiteitä kysymykseen, että onko tämä musiikkitarjonta huonontunut vasta Lindroosin tultua musiikkipäälliköksi. Totuushan on, että linja oon lähes täysin sama mitä se oli edeltäjän aikakautena.
Jos vastaat kyllä niin ei hyvää päivää.
Melodista musiikkia kaipaavat voivat avata Radio Classicin, joka nimestään huolimatta soittaa etupäässä klassista musiikkia. En tiedä, mitä kieltä aseman nimi on. "Radio" voi tietysti olla lähes mitä kieltä tahansa. "Classic" on englanninkielinen sana, mutta klassinen musiikki ei ole englanniksi "classic music", vaan "classical music".
Sitä paitsi aseman juontajat lausuvat asemansa nimen aivan kuin se olisi SUOMEA!
Seuraavissa eduskuntavaaleissa saattaisi olla tilausta ja ääniä luvassa puolueelle, joka ottaa asiakseen lakkauttaa Yle-vero. Jos tämä mitä Yle nykyään tarjoaa radion ja televisionpuolella on kaikki se mitä veroa Ylelle maksavaa saa niin kylläpä menee hukkaan.
Yle vero ei ole supersuuri summa, mutta kun sen suhteuttaa siihen mitä muuta sillä saisi.
Lakkauttamisen jälkeen jokainen voisi käyttää Yle-verosta jääneen rahan kuten huvittaa. Jäisi veron verran käyttää rahaa vaikkapa maksupalveluiden sisältöihin. Netflixin, HBO:n Viaplay, C-moren sarjoineen ja leffoineen sekä Ruutu plussan myös urheilutarjontoineen saisit reilulla satasella ainakin uutena tilajaana 1kk ilmaiseksi taitaa olla jo jokaisessa palvelussa ja halvin hinta noin 10 euroa. Tai vastaavasti voisit kuluttaa Yleverosta jääneet rahat leffassakäymiseen. Riippuen veronsuurudesta, mutta aikavarmasti keskimäärin jokainen suomalainen tällähetkellä Yleveroa maksava saisi 10-15 leffalippua riippuen leffasalista, paikasta ja ajankohdasta milloin lippunsa hankkii.